maanantai 25. maaliskuuta 2013

Bruchetat x 3

 Alalaidasta ylälaitaan: Valkosipulibruchetta, Avocado-tomaatibruchetta ja Ricottabruchetta


Ricottabruchetat vähän paremmin näkyvillä. Oijoijoi.... heti herahti vesi kielelle! Käytin yhden patongin alkupaloiksi kolmelle eli bruchetta lajille eli bruchetta-aineksia jäi ylitse.


Valkosipulibruchetta

Esipaistettua moniviljapatonkia tai valmista patonkia
3-6 kpl valkosipulia
2 dl kasvisöljyä
parmesanjuustoraastetta
suolaa
pippuria
oliiviöljyä


Laita kokonaiset valkosipulit kuorineen uunivuokaan ja laita öljy pohjalle. Kypsytä uunissa 200 asteessa tunnin ajan. Muista laittaa folio uunivuoan kanneksi ettei öljy pärsky pitkin uunia. Paista patonki ohjeen mukaan. Anna patongin jäähtyä. Anna valkoipulien hieman jäähtyä, mutta älä liika sillä valkosipuli ei meinaa kylmänä enää tulla kuorestaan. Leikkaa hattu irti. Purista pehmeät valkosipulit kulhoon ja liiskaa haarukalla. Mausta suolalla ja pippurilla. Notkista oliiviöljyllä. Viipaloi patonki ja laita laakeaan astiaan, lorauta oliiviöljyä päälle. Pistä uuniin 3 minuutiksi 200 asteeseen. Lusikoi kuuman patonkiviipaleen päälle valkosipulitahna ja parmesanjuustoraastetta. Tarjoile heti!



Avocado -tomaattibruchetta

Esipaistettua moniviljapatonkia tai valmista patonkia
1 kpl valkosipulinkynsi murskattuna
2 rkl oliiviöljyä
2 kpl tomaattia kuutioituna
1-2 kpl avocadoa kuutioituna
1 kpl pieni punasipuli hienonnettuna
1 pnt korianteria silputtuna
1 kpl limen mehua
suolaa
mustapippuria


Paista patonki ohjeen mukaan. Anna patongin jäähtyä. Tee täyteaine eli yhdistä kaikki ainekset keskenään ja sekoita hyvin. Viipaloi patonki ja laita laakeaan astiaan, lorauta oliiviöljyä päälle. Pistä uuniin 3 minuutiksi 200 asteeseen. Lusikoi viipaleiden päälle avocado - tomaattimassa. Tarjoile heti!



Ricottabruchetta

Esipaistettua moniviljapatonkia tai valmista patonkia
300 g ricottajuustoa
1 kpl sitruunankuori raastettuna
suolaa
mustapippuria
juoksevaa hunajaa
tuore timjamia
parmesanjuustolastuja


Paista patonkia ohjeen mukaan. Anna patongin jäähtyä. Valmista ricottamassa. Sekoita keskenään ricotta, sitruunakuori, suolaa ja pippuria. Viipaloi patonki ja laita laakeaan astiaan, lorauta oliiviöljyä päälle. Pistä uuniin 3 minuutiksi 200 asteeseen. Lusikoi ricottamassa leivän päälle ja koristele parmesanlastuilla, hunajalla ja timjamilla. Tarjoile heti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti