Näytetään tekstit, joissa on tunniste Soppa365. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Soppa365. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. marraskuuta 2014

Välimeren kanapata


Tääkin ohje löytyi Soppa365 lehdestä. Helppo ohje, tosin laitoin oliiveita liian paljon, joten padasta tuli turhan suolainen. Onhan tämän tapaisia tullut tehtyä ennenkin, mutta nyt mennään näillä. Meikäläisellä ei kyllä tullut saman väristä pataa kuin lehden sivuilla olevassa kuvassa oli. Ihan passeli arkiruoka. Söimme muusin kanssa, vaikkakin ohjeessa suositeltiin riisin kera eli kukin tavallansa.

Välimeren kanapata

500-600 g maustamattomia kanafileitä
3 kpl valkosipulinkynttä
2-3 rkl oliiviöljyä
2 kpl rosmariininoksia
3-4 dl valkoviiniä
suolaa
mustapippuria
8 kpl tomaattia tai 500 g säilyketomaatteja
100 g vihreitä hyviä oliiveita
1-1½ dl vahvaa kanalientä

Paloittele rinnat reiluiksi paloiksi. Hienonna valkosipuli pataan ja kuullota niitä hetken öljyssä. Lisää rintapalat ja paista niitä kunnes pinta saa kauniin värin. Lisää rosmariinioksat ja valkoviini, mausta suolalla ja pippurilla. Sulje kansi ja keitä vähintään 15 minuuttia. Kuutio tomaatit ja lisää oliivit pataan. Anna poreilla ilman kantta vielä 10 minuuttia. Lisää kanalientä. Itse kyl annoin poreilla kuulkaas vielä enemmän, padoista tulee mun mielestä aina parempaa, miten kauan sen antaa kypsyä. 



torstai 6. marraskuuta 2014

Broilerinrintaa, harissaporkkanoita ja mössättyä avokadoa

Tämä herkullinen uutukainen löytyi jälleen Soppa365 -lehdestä. Ruuan käsiala on Kira Åkerström-Kekkosen eli siis Masterchef Kiran. Tätä pitää saada lisää eli aijaijai.... Harissa on muuten tunisialainen chilitahna ja löytyy ihan isoista ruokakaupoista. Jos teet tätä ruokaa niin älä jätä mitään kombonenttia väliin sillä kaikki tukee mielestäni toisiaan. Jos mä ny jotain muuttaisin niin paistaisin seuraavaksi kanat ihan vain pannulla rapeaksi tai kesällä grillissä.

Rapea broilerinrinta tai kukon tai kanan, mitä näitä ny on

2-4 kpl broilerinrintaa
2 rkl öljyä
2 rkl voita
suolaa
mustapippuria

Jos on aikaa ota broilerinrinnat huoneenlämpöön 30 minuuttia ennen ruuan valmistamista. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Suolaa ja pippuroi liha. Laita öljy kuumalle paistinpannulle ja paista rintoja nahkapuoli alaspäin pari minuuttia, kunnes nahka on kullanruskea ja rapea. Alenna tarvittaessa lämpöä, ettei nahka pala. Käännä rinnat, lisää voi pannulle ja paista kaunis väri toisellekin puolelle. Kauho samalla vaahtoavaa voita broilerin päälle. Nosta rinnat vuokaan ja mausta pippurilla ja suolalla. Kypsennä uunissa 13-15 minuuttia. Ota liha uunista ja anna sen levät vähintään 5 minuuttia. Viipaloi ja tarjoile harissaporkkanoiden ja mössätyn avokadon kanssa.


Harissaporkkanat

2-4 kpl porkkanaa
1 rkl kookosöljyä
loraus vettä
½ kpl appelsiinin raastettu kuori
1 rkl appelsiinin mehua, mä laitoin kyl enempi
2 tl limetin mehua
1½ rkl juoksevaa hunajaa
½ rkl harissatahnaa
suolaa

Kuori ja paloittele porkkanat vinottain. Ruskista porkkanat kevyesti paistinpannulla kookosöljyssä. Kun porkkanat ovat hieman pehmenneet, lisää tilkka vettä, appelsiinin kuori, sitrusten mehu, hunaja, harissa ja ripaus suolaa. Anna poreilla matalalla lämmöllä pari minuuttia. Tarkista maku ja makuhan on HEMMETIN HYVÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! Me rakastuttiin näihin ihan tyystin.


Mössätty avokado

2 kpl isoa avokadoa
½ kpl limetin mehua
½-1 dl korianteria hienonnettuna
suolaa

Muussaa avokado haarukalla. Sekoita loput ainekset joukkoon. Tarkista maku ja tarjoile rapean kanan kanssa.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Tulipahan munailtua eli pastaa ja uppomunia


Uppomunat, tuo mystinen munahässäkkä. Koo otti asian hoitaakseen, siis miten helvatussa noita munia oikein tehdään. Taitaa olla niin monta kokkia kuin tapaa. Soppa365 -lehdessä oli asiasta vähän enempikin ja päätettiin sitten tehdä heidän ohjeella "Kinkkuspagettia ja uppomuna". Lehdessä oli myös huijarille vinkkejä, miten tekee melkein oikeat uppomunat. Me tehtiin ihan perinteisellä kaavalla eli vettä, etikkaa, vesikiepautus ja muna pyörimään lasista. Tosin nyt näin telkkarissa Masterchef Australiassa kuin Gary sen teki ja ha ha ha haaaa, kylläpä näytti helpolta kun ammattilainen sen osaa. Hän rikkoi munan suoraan lievästi poreilevaan vesi, etikka, suolaseokseen ja lastalla teki ns. aallon ja mun teki kuperkeikan ja sitä myöden uppomunasta tuli kauniin mallinen. Hän teki monta munaa samaa aikaa... hiukka extremeä kotikokille ;) 

Kinkkuspagettia ja uppomuna

350 g spagettia
120 g ilmakuivattua kinkkua no musta parempi vaihtoehto on kyllä PEKONI jos haluu makua
200 g babypinaattia, musta vähempikin määrää riittää
4 rkl voita
suolaa
mustapippuria
1½ dl parmesaania raastettuna

Uppikset eli uppomunat

4 kpl kananmunia, noh meillä ehkä 1 onnistui ja loput näytti pahaenteiseltä mustekalalta
3 l vettä
½ dl etikkaa
(suolaa Garyn tapaan, ite sitä ainakin kaipasin munille)


Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolavedessä. Tee uppomunat pastan kypsyessä. Kiehauta vesi toisessa kattilassa. Alenna keskilämmölle niin, että vesi porisee hiljaa. Lisää etikka. Riko munat yksitellen pikku kuppeihin. Pyöräytä keitinvesi pyörteille (mutta ei liian kovaa) esimerkiksi puulusikalla. Keitä munat yksitellen. Kaada muna veteen ja keitä noin 2-4 minuuttia. Nosta uppomuna reikäkauhalla varovasti talouspaperille valumaan. 

Hienonna kinkku/pekoni pieniksi paloiksi. Paista sitä muutaman minuutin ajan keskilämmöllä. Lisää pinaatti ja voi. Kääntele seosta, kunnes se lämpiää. 

Valuta pasta ja ota vähän keitinlientä talteen. Yhdistä pasta pinaatti-kinkkuseokseen. Jos haluat kastikkeesta juoksevampaa, lorauta hieman keitinvettä joukkoon. Jaa annokset lautaselle ja nosta uppomunat päälle. Mausta suolalla, pippurilla ja parmesaanilla. Tarjoile heti!

perjantai 24. lokakuuta 2014

Lämminsavulohipasta

Tää pasta vei kielen mennessään, kiitos vaan Soppa365 tai ite otin ohjeen heidän lehdestään, kuten monta muutakin ruokaa tuli tehtyä, kunhan saan ne tänne raapastua jollain ilveellä. Jos jostain ruuasta voi sanoa HELPPO niin tää oli sit semmonen ja ihan älyttömän hyvää.


Tänään sain niin kivan palautteen Ruokapankista, että sillä on taas hyvä jatkaa eteenpäin. Kiitos Reija!

Lämminsavulohipasta

400 g spagettia
250 g lämminsavulohta
½ dl lehtipersiljaa, ite kyl käytin koko puntin kuten mulla on tapana yrttien suhteen
1 kpl sitruunan kuori ja mehu
¾ dl oliiviöljyä
3 rkl kapriksia

Keitä pasta runsaassa suolavedessä. Paloittele sillä aikaa lohi käsin pieniksi paloiksi kulhoon. Hienonna mukaan persilja. Pese sitruuna, raasta kuori ja purista mehu mukaan. Yhdistä kastikkeeseen myös oliiviöljy ja kaprikset, sekoita. Valuta spagetti ja lisää se lohiseoksen joukkoon.