torstai 18. syyskuuta 2014

Ruokakassi himaan testing....

Sainpa sitten kokeilla tämmöistä Kauppahalli 24:n Anton&Anton:in ruokakassi himaan toimitusta. He siellä toisessa päässä tekee reseptin, pakkaa laadukkaat raaka-aineet ruokakassiin ja me sitten kotona kokataan ne. Aika kätevää, eikä tarvii päätä vaivata, mitä tekisi tälläkin viikolla ruuaksi. Kunhan katsoo ennen kokkausta että ns. perusraaka-aineita löytyy kotoa. Meijän kauppakassista löytyy seuraavat reseptit; pastaa ja punajuuripestoa, luomu jauhelihakeittoa ja lohipihvit limeaiolin kanssa. Henkilökohtainen inhokki on tosin tuo punajuuri, mutta mä otan nyt härkää sarvista ja kokeilen tuota ohjetta ;)

Kasseja voi valita joko 2 tai 4 hengelle. Jotkut kaverit tätä onkin jo käyttänyt ja hyväksi havainnut. Itsehän en asu ns. toimituspaikkakunnalla, mutta otinpa sitten toimituksen työpaikalle. Aika näppärähän tämä on naputella tilaus kotona tai töissä koneelle. Naps ja kauppareissu on tehty! Tulen käyttämään jatkossakin oheista palvelua. PLUS sieltä saa paljon semmoisiakin tuotteita, mitä ei esim. meidän kotipaikkakunnalta löydy niin vain.

Ainoot miinukset mielestäni on ettei tule vielä meidän kaupunkiin saakka. Anton&Anton ruokakassin toimituspäivinä voisi olla vaikka kaksi eri päivävaihtoehtoa eli alkuviikko ja loppuviikko.


Näin se menee lyhyesti:

- Tilaa Kauppahalli24 sivuilta niks ja naks
- Saat sähköpostiin vahvistuksen
- Toimituspäivänä tulee tekstiviesti arvio toimitusajasta
- Ruokakassi himaan / työpaikalle
- Reseptin luku ja kokkaus = ruoka on valmis


Palvelun tarjosi Ruokapankille Kauppahalli 24. Ohesta palveluun: Kauppahalli24/Anton&Anton Käys kurkkaa ja tilaa oma ruokakassi!



Laitan Anton&Anton ruokakassin reseptit kunhan saan kaikki kokattua.... Kuvan raaka-aineista syntyi Punajuuripesto pastan kanssa..... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti