sunnuntai 11. elokuuta 2013

Vihannescouscous ja punainen pesto

Vihannescouscousia tehtiin tänää ja kyllä oli hyvää. Meinis ihan tämmösenäänkin mutta tein vielä kanafileitä. Herra F ei tosin pitänyt tästä, varmaan liikaa vihanneksia pikku-ukkelin makuun.


Vihannescouscous

Couscous:

3 dl couscousia
3 dl kasvislientä
½ dl oliiviöljyä
½ dl omenamehua

Kasvisseos:

loraus oliiviöljyä
1 kpl punainen paprika kuutioituna
1 kpl punasipuli kuutioituna
nippu papuja pätkittynä
3 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna
½ kpl kesäkurpitsaa lohkottuna
½ pakettia fetaa murustettuna
3 reilua rkl parmesanraastetta


Aloita vihanneksista eli kuullota vihanneksia kasarissa oliiviöljyssä. Sillä aikaa kun vihannekset saa väriä niin aloita couscousin kanssa. Eli keitä kasvislientä ja sammuta hella ja lisää couscousit joukkoon, sekoita ja laita kansi kiinni. Anna valmistua noin 5 minuuttia. Lisää couscousin sekaan öljy ja omenamehu. Murustele vihannesten joukkoon feta ja parmesanraaste, sekoita ja lisää couscous myös mukaan. Sekoita myös punaista pestoa sekaan noin 3-4 ruokalusikallista. Punaisen peston ohje löytyy alta. Valmista!


Punainen pesto

2 kpl valkosipulin kynttä
½ prk aurinkokuivattuja tomaatteja
50 g parmesanraastetta
½ dl auringonkukansiemeniä
2 rkl basillikaa
1-1½ dl oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria


Laita valkosipuli, aurinkokuivattutomaatti, parmesan, siemenet, basillika kulhoon ja öljy, soseuta sauvasekoittimella tahnaksi, lisää öljyä tarvittaessa. Mausta sormisuolalla ja mustapippurilla.
Tarjoile couscousin kanssa, kanan rinnalle tai pastan seassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti