maanantai 27. huhtikuuta 2015

Pikasen miehen pikapizza eli voitaikinapizzat


Tässä on kunnon pikaeskon pikapizzat. Sopis vaikka tulevaan Vappuun. Sen huomas kun näitä teki että pizzapohjan oikea pohjan kypsyys oli kaiken aa ja oo. Muutamasta jäi vähän vajaaksi esikypsytyksessä ja sen takia hiukan löllöröisiksi, mutta paras pohja paistui kun vaan antoi pohjan saada jo vähän väriä. Eikä kannata säikähtää vaikka pohja alkaa uunissa turpoilla kuin ilmapallo. Pohja kyllä laskeutuu kun sitä alkaa täyttämään. Ohje löytyi Glorian Ruoka ja Viini lehdestä #glorianruokajaviini


Pikapizza

400 g voitaikinaa ( 4 x 100 g)
200 g tomaattimurskaa
1 kpl valkosipulinkynsi
1 kpl punasipuli
200 g salamia
4 kpl kypsää tomaattia tai ½-1 rasia halkaistuja kirsikkatomaatteja
200 g mozzarellaa
2 rkl oliiviöljyä tai chilioliiviöljyä
noin 1 dl basilikanlehtiä
mustapippuria
sormisuolaa

Sulata voitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Kuori valkosipuli ja sekoita se tomaattimurskan joukkoon sauvasekoittimella. Kuori ja leikkaa sipulit renkaiksi. Viipaloi salami ellei ole jo valmiiksi viipaloitua. Viipaloi tomaatit ja revi mozzarella.

Kauli taikinalevyt leivinpapereille omiksi pizzoiksi. Paista pohjia uunissa noin 8-10 minuuttia, kunnes taikina on puolikypsä eikä vety enää täytteistä. Ota pohjat uunista ja nosta uunin lämpö 250 asteeseen.

Levitä pohjille ensin tomaattikastike ja sitten loput täytteet. Paista 6-8 minuuttia, kunnes mozzarella on saanut hieman väriä.

Pirskottele pizzoille oliiviöljyä tai chiliöljyä, revi basilikat päälle ja rouhi mustapippuri juustoille. Nauti lämpöisinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti