Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valio. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. toukokuuta 2015

Sitrusposse


Ruoka ja kuvaus -kurssilla tehtiin ensimmäisen kuvan posse. Ohje taisi olla alkuperältään Alkon Etiketti -lehdestä. Siinä lisukkeena ihanaa hedelmäsalsaa. Jälkimmäisen tein vapuksi ilman salsaa ja vähän keksimurutkin vaihtui toiseksi Miinuksi ja Manuksi, sitä mitä kaapissa oli. Kumpainenkin versio oli raikkaan ihanaa. Näyttää niin vaatimattomalta, mutta maku on tosi maukas ja täyteläinen. Kannattaa kokeilla ja voi tehdä kaiken valmiiksi vaikka edellisenä päivä.

Tuota passion-melonisalsaa voisi käyttää sellaisenaan myös grillatun kanan kanssa, kokeileppa.

Sitrusposset (8 annosta)

6 dl kuohukermaa
2 dl Hyytelösokeri Multia
1 dl appelsiinin mehua
½ dl sitruunan mehua
1 kpl appelsiinin kuori raastettuna

Passion-melonisalsa

600 g vesi-, hunaja- ja orange -fresh meloneita tai jotain muuta melonia
4 kpl passionhedelmää
2 rkl juoksevaa hunajaa
loraus makeaa jälkiruokaviiniä tai likööriä esim. Limocelloa, Passoa-likööriä...

Lisäksi: mintun lehtiä tai syötäviä kukkia ja murskattuja cantuccikeksejä tai Miinu ja Manu keksitkin käy ;) myös ananaskirsikat käyvät koristeeksi oikein hyvin tai sitrusraaste.


Valmista ensin salsa. Pilko melonit pieniksi kuutioiksi. Halkaise passionhedelmät ja kaavi sisus lusikalla. Sekoita ainekset kulhossa keskenään. Anna maustua kelmun alla viileässä.

Mittaa kerma ja sokeri pinnoitettuun kattilaan. Keitä noin 5 minuuttia koko ajan sekoittaen. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon sitrusmehut. Raasta pesty appelsiinin kuori ja lisää sekin seokseen. Voit säästää hieman raastettua kuorta koristeluun jos haluat.

Kaada seos annoskulhoihin, esim. lasi tai kahvikuppi käy mainiosti. Peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

Annosten kokoaminen:

Annostele hyytyneiden possettien päälle salsaa ja keksimuruja. Asettele mintunlehtiä tai kukkia koristeeksi tai sitten sitä raastettua appelsiininkuorta.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Kevyesti: Aamupalarahka

No rahka on mun vakkari aamupaloja, välillä kyllästyy mut yleinsä vika löytyy siitä että junnaa saman ohjeen kanssa päivästä toiseen. Tässä siis yhdelle syöjälle yksi vaihtoehto joko aamuun tai välipalaksi.


Aamupalarahka

75 g maustamatonta maitorahkaa
75 g vaniljarahkaa rasvaton
75-100 g rasvatonta jogurttia esim. hedelmäpommi
10 g vehnäleseitä
10 g pähkinöitä

Kaikki sekaisin ja sitten vaan koko hela hoito lärviin. Hyvää oli ja vatsa kiittää! Sopii hyvin myös välipalaksi.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Räjähtänyt lihapiirakka

Toi kuva kertoo ehkä enempi kuin tuhat sanaa.... Ei taaskaan mennyt ihan nappiin tää mun leipominen. Voirahkataikina I HATE YOU! Tai ehkä mä vihaan sen käsittelyä leivonta vaiheessa. Teen kuten ohjeessa sanotaan ja tässä on tosiaan lopputulos, räjähdys. Koon mielestä näytti kyl älyttömän herkulliselta eli jotain positiivista sieltä saralta sentäs. MUTTA oikeasti ton piirakan maku onkin sitten jotain muuta kuin näkö, sairaan hyvää. Toi Valion uudehko valkosipulivoi teki kyllä omat taikuudet piirakkaan. Ohje on otettu Valion sivuilta. Eli lopputulos, vaikka välillä omat leivontatekeleet ei näytä niin super upeilta, mutta maku sitten voittanee loppupeleissä. Älä luovuta!

Räjähtänyt lihapiirakka

Valkosipulivoitaikina:

250 g valkosipulivoita huoneenlämpöisenä
250 g maitorahkaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:

400 g jauhelihaa
1 kpl sipulia hienonnettuna
125 g riisiä keittämättömänä
2 kpl kananmunia
1 kpl lihaliemikuutio tai maustekuutio
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
chilijauhetta

Lisäksi: voiteluun kananmuna


Nypi pehmeä voi sekä jauhot keskenään. Lisää joukkoon nopeasti maitorahka, älä sekoita liikaa. Kääri taikina kelmuun ja laita jähmettymään jääkaappiin. Keitä riisi suolavedessä. Paista jauheliha, sipuli ja mausta lihaliemellä, suolalla, mustapippurilla, paprikajauheella sekä chilillä. Sekoita keitetty valutettu riisi sekä jauhelihaseos keskenään. Lisää joukkoon kananmunat, sekoita. Laita kiertoilmauuni lämpiämään 200 asteeseen. Kauli voirahkataikina jauhojen avulla levyksi ja levitä se leivinpaperille. Levitä täyte levyn keskelle. Käännä reunat keskelle. Siirrä ja käännä piirakka saumapuolet alaspäin leivinpaperilla päällystetylle pellille. ( Tai kuten minä kun tuho oli jo havaittu niin keikautin koko satsin leivinpaperilla päällystettyyn uunivuokaan. Ei siinä paljon enää saumoja kateltu ja ihasteltu...Paistoaika oli mun teoksessa pidempi.) Pistele haarukalla ilmareijät piirakalle. Voitele vielä kananmunalla ja paista noin 15-20 minuuttia tai kunnes pinta on kullan ruskea. Maistuis taas kyllä mullekkin!


torstai 11. joulukuuta 2014

Rapeat vaivaamattomat sämpylät


Tämäkin löytyi kätevästi Valion sivuilta. Eli kysessä on sämpylät mitä ei vaivata ja annetaan kohota yön yli jääkaapissa. Näppärää. Muuten ei paljon kaupassa tarvii pohtia kauppalistaa näihin sämpylöihin koska tarvitaan vain 4 eri raaka-ainetta ellei halua lisää siemeniä tai pähkinöitä mukaan. Ohjeessa luvattiin 20 sämpylää, MUTTA meikäläinen kun on kyseessä niin taisin saada puolet tuosta määrästä.....


Rapeat vaivaamattomat sämpylät

1 l sämpyläjauhoja
2 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
5 dl maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää joukkoon kädenlämpöinen maito. Sekoita tasaiseksi massaksi. Peitä kulho kelmulla. Nosta jääkaappiin 12-18 tunniksi. Ota taikina huoneenlämpöön tuntia ennen paistamista. Kaada se jauhotetulle alustalle ja laita kelmu taikinan päälle. Poista kelmu. Muotoile taikinasta pitkä pötkö, käytä jauhoja apuna. Leikkaa noin 20 palaa tai meikkis ihan vaan otti sopivia paloja ja vähän muotoilin sit nakkasin uunipellille. Paista 225 asteessa 18-23 minuuttia.


perjantai 5. joulukuuta 2014

Bostonin kiekuraleipä

Tää ohje on Valion ja onkin kivaa vaihtelua leipärintamalle. Tätähän vois hyvin tuunata esim. salamilla, paprikalla, eri juustoilla, yrteillä, oliiveilla, kinkulla, paahdetulla sipulilla... mitä näitä ny sitten on, vain taivas rajana.

Bostonleipä

½ kpl tuorehiivaa
1 prk Mustapekkakermaa
½ tl suolaa
½ rkl sokeria
1 rkl tomaattipyrettä
6 dl vehnäjauhoja
½ dl juoksevaa Oivariinia

Täyte:

170 g pekonia kuutioituna
(1 rs herkkusieniä viipaloituna, ite jätin nää pois, tuntu turhalta)
1 kpl iso sipulia hienonnettuna
1 pkt Mustapekkaa, makeaa Chiliä tai mustapippuri tuorejuustoa


Murenna hiiva kädenlämpöiseen ruokakermaan. Lisää suola, sokeri ja tomaattipyree. Alusta taikinaan jauhot ja lopuksi Oivariini. Kohota kaksinkertaiseksi liinalla peitettynä. Kuutioi pekoni ja herkkusienet jos niitä haluat mukaan. Kuori ja hienonna sipuli. Ruskista ne paistinpannulla. Vaivaa taikina ja kauli levyksi. Levitä päälle pekoniseos ja murennettu tuorejuusto. Kierrä rullaksi. Leikkaa noin 5 cm:n paloja ja asettele ne voideltuun vuokaan tai vuokaan jonne olet laittanut leivinpaperin. Asettele ne väljästi eli on tilaa kohota. Kypsennä 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes se on kypsä.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Korvapuustit


Mä en muista koska olisin viimeks tehnyt korvapuusteja. Aattelin että pitäähän niitä tehdä, koska ne ovat meidän pikku-ukkelin herkkuja. Valion sivuilta löysin tämän ohjeen muutes ja sain kyllä niistä tosi meheviä kun muistaa pitää taikinan sopivan löysähkönä, kohottaa riittävästi, vaivata ja paistaa uunissa juuri sopiva aika. Helppoa vai mitä, noh eka pellillinen onnistui aivan super hyvin, toka ja kolmas vähän unohtu uuniin, muttei kärventynyt sentäs. Ohjeessa luki 34 kappaletta, mutta jälleen kuten mulla tuntuu olevan tapana taisin tehdä vähän isompia koska sain 24 kappaletta.

Hyvää Isäinpäivää!

T. Ruokapankki



Korvapuustit

50 g hiivaa
5 dl maitoa
2 kpl kananmunia
2 dl sokeria
2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
noin 16 dl vehnäjauhoja, itellä meni 15 dl
150 - 200 g voita

Täyte:

100 g voita
1 dl sokeria 
2 rkl kanelia




Lisäksi:

 esim. hienoa sokeria, rae-sokeria, mantelimurua, mantelilastuja jne.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää kananmunat, sokeri, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. Alusta vähitellen loput jauhot taikinaan, kunnes taikina irtoo kulhon reunoista. Lisää lopuksi sulatettu voi. Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.

Kauli taikina kahdeksi 60 x 30 cm levyksi. Levitä levyille pehmeä voi ja ripottele päälle sokeria ja kanelia. Kääri taikinalevyt rulliksi pitkältä sivulta. Jätä saumakohta alapuolelle. Leikkaa rullat terävällä veitsellä vinottain kolmikulmaisiksi paloiksi. Nosta palat pystyyn kapea kohta ylöspäin. Paina sormilla kapea kohta alas pöytään saakka. Kohota liinan alla.

Voitele kohonneet puustin kananmunalla. Ripottele pinnalle esim. mantelilastuja. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa noin 8-12 minuuttia riippuen pullan koosta. Pullahan on ihan parasta juuri uunista tulleena eli ei muuta kuin kimppuun!





perjantai 10. lokakuuta 2014

Tahna, tökötti, levite, maustettu tuorejuusto.... mitä näitä ny on?

Juustot ne on niin syksyn ja talven juttu, eiks ookkin? Tämä juustohommeli on helppo tehdä ja muunneltavissa mieleisekseen. Tässä yksi minun versioista, jossa pääosassa on chorizoa ja jalapeno. Suolakeksien, pipareiden ja leipien kaverina ainakin nyt ensiksi. Tosin sopis hyvin muuten kesällä kyllä esim. kunnon grillipihvin tai kanan kanssa jos nyt oikein tarkkaa tätä asiaa lähdetään pohtimaan.

Maustettu tuorejuustolevite

1 prk 200 g Valio maustamaton tuorejuustoa
1 pkt 200 g  fetaa murustettuna
100 g chorizoa pineksi silputtuna
1-2 kpl jalapenoa hienonnettuna
2-3 rkl mantelia rouhittuna

Sekoita huoneenlämpöinen tuorejuusto ja feta haarukalla sekaisin. Lisää silputtu chorizo, jalapeno ja rouhittu manteli mukaan. Sekoita ja anna tekeytyä jääkaapissa noin 1 tunti ennen tarjoilua.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Chorizokeitto, maukasta arkiruokaa!


Taas loistava helppo arkiruoka. Kunnon syksyn ja talven lämmike. Ohje napattu Valion sivuilta pikku muutoksin. Herra F 3 v, kieltäytyi syömästä tai edes maistamasta, kuten näinä päivinä on ollut tapana. Vaikka olisi ruoka mitä tahansa niin vastaus on "en syö, en maista".... jos Herra F:lla on semmoinen fiilinki päällä. No ehkäpä tämä vaihe on ohitse ennen kuin huomatakkaan tai sitten F on tullut muhun ja tämä syömättömyystrendi jatkuu 20 vuotiaaks saakka... Sitä saa mitä tilaa ;) No tämän vuoksi meillä ei tehdä syömättömyydestä mitään ohjelmanumeroa. Jos ei halua maistaa tai syödä niin sittenpähän ei maista. En halua tehdä ruuasta negatiivista pakkosyöttöohjelmanumeroa. Harvoinpa lapsi suomessa on ruokapöytään kuitenkaan nälkään kuollut..... Hapankorput tosin muuten maistuu AINA!


Chorizokeitto

120 g Chorizo makkaraa kuutioituna
2 kpl punaista paprikaa kuutioituna
1 kpl sipuli silputtuna
1 l tomaattimehua
2 rkl tomaattipyrettä
1 kpl kasvisliemikuutio
½-1 pnt basillikaa silputtuna
1 rkl sokeria
mustapippuria
1 rs (200g) Valio Viola valkosipulituorejuustoa
(1 kpl chili silputtuna)


Ruskista makkarakuutiot kattilassa sipulisilpun kanssa. Lisää joukkoon paprikakuutiot ja tomaattipyre. Sekoita ja anna hetki kypsyä samalla sekoittaen. Lisää tomaattimehu ja liemikuutio. Mausta sokerilla ja mustapippurilla jos haluat lisäpotkua niin lisää chiliä. Anna hetken kiehua. Sulata viimeiseksi joukkoon tuorejuusto ja mausta vielä basillikalla. Tarjoile kuumana tuoreen patongin kanssa.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Sienipannaripiirakka se sitten vissiin on viralliselta nimeltään....


Sienipannaripiirakka se sitten vissiin on viralliselta nimeltään.... Vähän hassu kuva. 
Kuva ei ny anna ihan oikeutta, mutta voin kuule kertoo että hemmetin hyvää ja niin helppo tehdä. Helppo muunnella eri raaka-aineilla ja maistuu niin ison kuin pienen suussa hyvältä. Kaippa tää sitten on suolaista pannaria, vaikka munakas mul eka tuli mieleen mut ku täs on jauhoi. Ohjeen oon napannut Valion resepteistä.  Me syötiin sienipannaripiirakka aamupalana, toimi. 

Sienipannaripiirakka

Pohja:

3 kpl kananmunia
1 prk Valio Crea Créme fraichea valkosipuli
1 dl maitoa
1½ dl vehnäjauhoja

Täyte:

½ l tuoreita kanttarelleja tai suppilovahveroita
suolaa
mustapippuria
50 g salamia suikaleina
1 kpl sipuli silputtuna
1½ dl Emmental punaleimaa raastettuna

Vatkaa munat, créme fraiche, maito ja vehnäjauhot kulhossa. Anna taikinan tekeytyä 10 minuuttia. Valmista sillä aikaa aikaa täyte. 

Paloittele puhdistetut sienet. Paista sieniä kuivalla, pinnoitetulla pannulla, kunnes ylimääräinen neste on irronnut. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää pannulle salamisuikaleet ja silputtu sipuli. Paista hetki ja nosta sitten pannu pois levyltä. 

Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan. Voit myös käyttää voitelun sijaan leivinpaperia. Kastele leivinpaperi, purista se kuivaksi ja muotoile piirakkavuoan pohjalle. Esipaista pohja uunin keskitasolla 200 asteessa 10 minuuttia. Lisää päälle täyte ja lopuksi juustoraaste. Jatka kypsentämistä vielä 20 minuuttia. 




torstai 14. marraskuuta 2013

Universaalin helpoin vuokaleipä!



Tämä jos mikä on ehkä maailmankaikkeuden helpoin vuokaleipä. Sekoita, kohota ja paista. Löytyi Valion sivuilta, pikkasen muutin mutta en paljon. Voi myös tehdä pyöreeseen vuokaan joten sitten tulee esim. voileipäkakun pohjan.

 
Universaalin helpoin vuokaleipä, 2kpl

 6 dl punaista maitoa
50g hiivaa
ripaus sokeria
2 tl suolaa
1 rkl Oivariinia
3 dl kaurahiutaleita
9-11 dl vehnäjauhoja

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja kaada se kulhoon. Murustele hiiva joukkoon ja sekoita. Lisää kaikki loput aineet mukaan ja sekoita hyvin. Laita liina päälle ja kohota noin tunnin.

Jaa taikina kahteen voideltuun leipävuokaan ja anna kohota vielä noin 20 minuuttia. Paista 45 minuuttia 175 asteessa.















torstai 7. marraskuuta 2013

Voisilmäpulla vai sokerisilmäpulla siinä vasta pulma?!

 Herra F:n pullaisia taideteoksia kuivattujen karpaloiden kera.

No eipä nää äidin tekemät pullat kyl paljon eroa 2v pojan pullista ulkonäöllisesti, he he... Hyviä oli kummatkin, se oli pääasia. Ohje löydetty Valion resepteistä.


Voisilmäpulla vai sokerisilmäpulla siinä vasta pulma!?

2½ dl maitoa
25 g hiivaa
1 kpl kananmuna
1 dl sokeria
½ tl suolaa
1½ tl kardemummaa
n. 8 dl vehnäjauhoja
75 g huoneen lämpöistä voita

Täytesydän:

75 g voita
½ dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja

Voiteluun:

1 kpl kananmuna

Murenna hiiva kädenlämpöseen maitoon. Sekoita puuhaarukalla. Lisää muna, sokeri, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. Lisää vähitellen loput jauhot taikinaan ja alusta, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta. Lisää voi sekoittaen mukaan ja kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi.

Vaivaa taikina. Jaa taikina 16 osaan ja pyöritä pulliksi; käytä jauhoja apuna. Laita pullapallerot leivinpaperilla päällystetylle pellille. Kohta hyvin.

Tee pullien keskelle syvennykset sormella ja voitele pullat munalla. Lisää koloihin n. 1 tl voita, ½ tl sokeria ja ½ tl vehnäjauhoja. Paista pullat uunin keskiosassa 200 asteessa noin. 12-15 minuttia.