keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Kevyesti: Melkein pasta

Oon ollut erittäin tyytyväinen tämän hetkiseen pudotustahtiin eli nyt -3,2kg mistä tietenki enemmistö nesteitä ja joulun pöhötystä. Tämäkin ohje on yhdelle. Muista myös laihduttaessa terveelliset välipalat ja liikunta.

Melkein pasta

150 g vähärasvaista naudan jauhelihaa
1 rkl oliiviöljyä
½ dl pastaa, pikkuruinen pasta on näppärää kun saa paremmin mitattua
110 g sipulia hienonnettuna eli noin 1 kpl iso sipuli
50 g punaista paprikaa kuutioina
80 g tomaattia kuutioina eli noin 1 kpl
10 g basillikaa revittynä
kuivattua oreganoa
chilirouhetta
mustapippuria
suolaa
vettä


Lisäksi: 1 rkl inhoamaani rae-juustoa, joutuu nyt vähän nöyrtyy

Keitä pasta suolavedessä. Kuullota sipulisilppu öljyssä. Paista sitten sipulin sekaan jauheliha. Lisää paprika- ja tomaattikuutiot, sekoita. Mausta kuivatulla oreganolla, chilirouheella, mustapippurilla ja suolla. Lisää myös vettä,  niin että syntyy ministi kastiketta. Lisää lopuksi basillikaa, sekoita, maista ja mausta tarvittaessa lisää. Valuta pasta ja kaada kastikkeeseen, sekoita. Nauti rae-juuston kanssa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti