torstai 4. joulukuuta 2014

Tuunatut joulutortut


Kukkasten pohja. Eli leikkaa veitsellä kulmiin noi viivat, kato että ns. nurkat irti toisistaan. Sitten tuohon keskellä laitetaan ekaksi pistaasivoinökäre ja sen jälkeen hillo/marmeladinökäre. Ota uloimmasta reunasta kiinni ja vie keskelle torttua. Paina ns. pöytään saakka, jotta reunat ei nouse uunissa ylös. Eli tee jokaiselle ulkoreunalle samoin ja siinä sulla on sitten kuule kukkanen.
Näiden joulutorttukukkaisten ideahan lähti Rillan Koti blogista. Itsessään joulukukkasen taittelu oli kivaa vaihtelua normaaliin tähtitorttuun. Ekaksi kyl en tajunnut kuvaa kukkastortun kuvaa katellessa että mitä siinä tehdään mutta kyl mä sitten bonjasin. Toi pistaasivoi on aivan taivaallista, ihanaa suorastaan. Ja mikä parasta helppo tehdä. Tortut kruunaa tietenkin tomusokeri! Ihan kunkku joulutorttuja sanon minä.

Tuunatut joulutortut

1 pkt joulutorttupohjia
1 pkt omena tai luumu hilloa/marmeladia
1 kpl kananmuna

Pistaasivoi 

kuorittuja pistaasipähkinöitä
nokare huoneen lämpöistä voita tai sitten teet kerralla enempi niin sitten isompi nokare
1 tl vaniljasokeria
½-1 rkl sokeria

Eli hienonna pistaasipähkinät, ite survasin sauvasekoittimella. Sekoita mukaan sokerit ja huoneen lämpöinen voi. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Sitten vaan torttupohjan keskelle eka pistaasivoita ja sitten valitsemaasi hilloa. Taittele ja sulje torttu. Voitele kananmunalla ja paista uunissa 225 asteessa noin 10-15 minuuttia tai kunnes tortut ovat saaneet väriä ja ovat kypsiä.


Lisäksi jos haluaa: tomusokeria


Tein tomusokerista koristetahnan eli eli tomusokeria ja hiukan vettä sekoitetaan hyvin keskenään. Muista ettei se saa olla liian lirua, muttei liian jämäkkääkään. Teen niin kuin sanon, mutta älä niin kuin minä. En taas jaksanut odotella niin lusikoin tomusokeritahnaa kuumille tortuille ja sehän hävis kuin pieru saharaan. Viileämmissä se tietenkin jäisi kauniisti valkoisiksi noroiksi pinnalle. Sitten lopuksi vielä tomusokeria päälle ja herkuttelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti