tiistai 31. joulukuuta 2013
maanantai 30. joulukuuta 2013
Tomaattilisuke
Juu tosiaan PITI tehdä uunikuivattuja tomaatteja, mutta tästä tulikin tomaattilisuketta. Kävi pikku moka eli luin ohjeesta että luumutomaatteja, mutta siinäpä luki miniluumutomaatteja eli mitäpä opin tästä lue tonttu ohje paremmin!!! :) Ohje napattu myöskin oletetusta Kodin Kuvalehden joulukirjasta, mikä ilmeistyi tänä vuonna. Ohje nyt siis mun versiona, pitänee kokeilla toisilla tomaateilla seuraavaksi....
Tomaattilisuke (tulee noin 2 dl)
500 g luumutomaatteja
1 dl sitruunaöljyä
½ kpl sitruunan mehu
1 rkl ruokosokeria
½ tl mustapippuria
4 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
muutama timjamin oksa
Halkaise tomaatit ja lado ne leivinpaperilla päällystetylle pellille. Lorauta päälle vähän öljyä. Paahda 100 asteisessa uunissa kaksi tuntia. Nosta tomaatit pelliltä kulhoon ja kaada päälle muut ainekset ja anna maustua vuorokauden jääkaapissa. Säilyy hyvänä noin viikon.
Sopii monen kanssa esim. meksikolaisen ruuan, hamppareiden, kanan kanssa jne.
Ranch -kastike
Ohje napattu Maku -lehdestä. Kastike sopii niin salaatteihin, kalan kanssa kuin ihan vaan dippinä.
Ranch -kastike
2 dl piimää
1 dl majoneesia
½ kpl sipulia hienonnettuna
2 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
½ dl ruohosipulia hienonnettuna
½ dl persiljaa silputtuna
2 rkl tilliä silputtuna
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
½ tl sinapinsiemeniä jauhettuna
½ tl paprikajauhetta
Sekoita kaikki aineet keskenään kulhossa. Anna maustua jääkaapissa vähinintään puoli tuntia.
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Mantelinen porkkanalaatikko
Ohje napattu joulukirjasta, mutta nyt en muista nimeä. Olisko ollut Kodin Kuvalehden Joulukirja, hmm.. Laitoin vähän runsaammin voita.
Mantelinen porkkanalaatikko
600 g porkkanoita
2 dl vettä
120 g mantelijauhetta
½ tl suolaa
½ tl muskottipähkinää jauhettuna
valkopippuria
1 rkl Maizenaa
4 rkl voita
1 rkl mantelirouhetta
Keitä kuutioidut porkkanat vedessä kypsäksi. Survo porkkanat keitinnesteeseen ja lisää sekoittaen mantelijauhe, mausteet, 2 rkl voita ja maissitärkkelys. Tarkista maku ja lisää mausteita jos tarpeen. Kaada seos uunivuokaan ja ripottele päälle mantelirouhetta ja voinokareita. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.
lauantai 28. joulukuuta 2013
Joulupuuro eli uuniriisipuuro
Ohje napattu Valion sivuilta. Uuniriisipuuroa olen tainut syödä viimeks pienenä tyttönä naapurissa. Heillä muistaakseni sitä tehtiin useammin kuin kerran vuodessa. Meillä ihas vaan keitettiin puuro kattilassa. Muista tiputtaa puuroon manteli. Ken mantelin löytänee hän toivomuksen esittäköön!
Joulupuuro eli uuniriisipuuro
1½ l maitoa
melkein 3 dl puuroriisiä
1 tl suolaa
1 kpl kuoreton manteli
Tarjoiluun: sokeria ja kanelia
Katetaaks Joulu
Kuvia kuleneen joulun ympäriltä. Ohjeita laitan heti vaan kun ennätän, hirmunen kiirus mukamas koko ajan.
Jouluaaton aamuna tonttu oli tuonut pikku Herralle muistamisia ja illalla homma jatkui lahjojen parissa vanhemmillani joulupukin kera. Kiitos kaikille muistaneille, Herra F kiittää kovasti.
Uuniriisipuuron voittanutta ei ole. Piti ottaa puurojämä talteen ja tehä seuraavana päivänä karjalanpiirakoita, MUTTA arvaa muistinko? No en....
Amuse bouche vuosimallia 2013. Eli valmiita taikinakuppeja keksihyllyltä, muistaakseni vaaleanpunainen paketti ja komiasti liehu ruotsin liput kannessa. Sitten voissa paistellaan kuutioituja säilykepäärynöitä ja salottisipulia. Lusikoidaan kuppien pohjalle ja lisätään pieni nokare vahvaa sinihomejuustoa ja saksanpähkinä tai palanen jos kyseessä iso pähkinä. Sitten uuniin 170 asteeseen noin 10 minuutiksi, kunnes juusto on kunnolla sulanut. Herkkua!
Iskän siskon tekemiä "Hämeen leipiä" :) Kiitos Rouva MK!
Mantelinen porkkanalaatikko.
Rach kastike jonka tein savustetulle lohelle, sopii myös salaatteihin tai dipiksi.
Suklainen luumukakku on muuten vehnäjauhoton. Kakkupohjan kanssa oli suuren suuria ongelmia vaikka niin kehuinkin että se on varmaan kakun helpoin osa ja kuinka sitten kävikään, se juuri levis kuin jokisen eväät pitkin maita ja mantuja. Hemmetin hyvää kakkuahan tuosta tuli. Epäilin vahvasti luumuja, ei oo nääs mun herkkua mutta taitaa mielipide taas kääntää suuntaa. Työläs kakku mutta kun aloittaa ajoissa niin ei hätiä mitiä.
Tapas pöydän antia. Laitan infoa mistä nämä herkut ovat ostettu kun sen eka saan ongittua meijän iskältä.
PITI tulla uunikuivattuja tomaatteja ja tattadaa tulikin tomaattilisuke... Hyvää oli tämäkin ja sopii myös hamppareiden tai fajitasten väliin.

perjantai 20. joulukuuta 2013
Roux
Olimme tuossa vähän aikaa sitten perheemme kanssa syömässä ja viettämässä pikkujouluja Lahdessa Ravintola Roux:ssa. Valitsin 7 ruokalajin yllätys menun. Pidin peukkuja ettei tulisi punajuurta... ja maksaa ja kumpaakin tuli ja kumpaakin inhosin, sori vaan.... Musta menussa oli paljon hyviä makuja mutta oli myös ei niin mukavia. Erityis plussan sai jälkkäri, hemmetin hyvää! Ravintolassa oli tosi hyvä palvelu ja homma toimi niin kuin pitää.
PS. Muuten en tykkää kauheesti kuvailla ravintolassa, mutta nyt lähdin kuvailun pariin. Mielummin nautin seurasta, ruuasta ja ravintolasta kuin kökin kameran takana.
torstai 12. joulukuuta 2013
Thaipasta
Tämän ohjeen kun luin Me Naisista niin heti oli pakko kokeilla. Sen verran eksoottiselta se kuullosti ja oikeastaan siltä se kyllä maistuikin. Aivot sanoi pastaa italialaista mutta makuhermot paukutti vastaan ei tämä on aasialaista.... Hämmentävä makuelämys!
Thaipasta
5 dl kuivapastaa
suolaa
1 kpl valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 kpl chili hienonnettuna
1 kpl limen mehu
1 rkl inkivääriä raastettuna
1 tl thaikalakastike
1 tl hunajaa
2 kpl avocadoa kuutioituna
½ ruukkua korianteria silputtuna
reilu koura rucolaa silputtuna
Lisäksi:
1 dl suolapähkinöitä hienonnettuna
raastettua parmesania
Laita pasta kypsymään runsaassa suolavedessä. Sekoita isossa kulhossa hienonnettu valkosipuli, chili, limen mehu, inkivääri, kalakastike ja hunaja. Lisää kulhoon kuutioitu avocado, hienonnettu korianteri ja rucola. Sekoita.
Valuta pasta ja ota talteen noin ½ dl keitinvettä. Lisää pasta ja keitinvesi seoksen joukkoon sekoittaen. Tarjoile parmesanraasteen ja suolapähkinöiden kanssa.

maanantai 9. joulukuuta 2013
Blogista blogattua Intialaista Rogan Josh kana currya
Törmäsin blogissa Ruokasurffausta herkulliseen intialaiseen reseptiin ja pakkohan sitä piti kokeilla siltä istuimelta. Kaikkia raaka-aineita ei edes ollut kaapissa, mutta hyvää tuli silti. Laitan ohjeen niin kuin minä sen tein. Lisäksi tein kukkakaalilisuketta, jota onkin tehty monen monta kertaa. Ruokasurffausta oli tehnyt lisäksi viilentävää raitaa, mutta en tehnyt sitä vaikka varmaan hyvää olikin. Lisäksi laitoin vielä höyrytettyä riisiä.
Leikkaa fileet isoiksi paloiksi. Kuumenna ruokaöljy ja paista kana nopeasti. Ota lihat sivuun. Lisää samaan paistokasariin jossa lihat olivat, laakerilehdet, mustapippurit, kanelitanko ja neilikat. Paista muutama minuutti. Lisää pannulle hienonnettu sipuli ja paista noin 5 minuuttia. Sitten joukkoon menee valkosipuli, chili ja inkivääri ja nopea paistaminen. Lisää jauhettu korianteri, juustokumina, kardemumma, chilirouhe ja suola. Paista taas pikaisesti. Nyt voit lisää lihat mukaan ja sekoita kaikki hyvin. Lisää 6 reilua ruokalusikkaa jugurttia ja sekoita tasaiseksi. Lisää vesi ja anna kiehua hiljalleen noin tunnin verran. Maista ja mausta lisää jos on tarvetta.
Keitä perunat omassa kattilassa ja kukkakaalin nipukat toisessa. Valuta kypsähköt perunakuutiot ja paista niitä öljyssä. Kun perunat ovat saaneet väriä niin lisää joukkoon kukkakaali, inkivääri, valkosipumurska ja tomaattipyre. Lisää loput mausteet. Sekoita ja anna hieman maustua keskenään. Lisää nokare voita ja sulatetut herneet. Mausta lopuksi suolalla ja sokerilla.
Intialainen Rogan Josh kana curry
10 rkl ruokaöljyä
4 kpl kanan fileitä
2 kpl laakerinlehteä
10 kpl kokonaista mustapippuria
1 kpl kanelitanko
6 kpl kokonaista neilikkaa
4 kpl sipulia hienonnettuna
6-8 kpl raastettua valkosipulinkynttä
tuoretta chiliä maun mukaan
1 rkl raastettua inkivääriä
1 tl jauhettua korianteria
2 rkl juustokuminaa
1 tl jauhettua kardemummaa
1 tl chilirouhetta
2 tl suolaa
6 reilua rkl turkkilaista jugurttia
2½ dl vettä
Leikkaa fileet isoiksi paloiksi. Kuumenna ruokaöljy ja paista kana nopeasti. Ota lihat sivuun. Lisää samaan paistokasariin jossa lihat olivat, laakerilehdet, mustapippurit, kanelitanko ja neilikat. Paista muutama minuutti. Lisää pannulle hienonnettu sipuli ja paista noin 5 minuuttia. Sitten joukkoon menee valkosipuli, chili ja inkivääri ja nopea paistaminen. Lisää jauhettu korianteri, juustokumina, kardemumma, chilirouhe ja suola. Paista taas pikaisesti. Nyt voit lisää lihat mukaan ja sekoita kaikki hyvin. Lisää 6 reilua ruokalusikkaa jugurttia ja sekoita tasaiseksi. Lisää vesi ja anna kiehua hiljalleen noin tunnin verran. Maista ja mausta lisää jos on tarvetta.
Kukkakaalilisuke
4 kpl perunaa kuutioina ja keitettynä
1 kpl kukkakaalin nipukoita keitettynä
3 rkl öljyä
2 tl inkivääriä
3 kpl valkosipulia murskana
1½ rkl tomaattipyrettä
1½ dl vettä
2½ tl garam masalaa
1 tl kurkumaa
2 tl currya
½ tai vajaa juustokuminaa
1 tl sinapin siemeniä
2 rkl voita
1 dl pakasteherneitä
suolaa
sokeria
Keitä perunat omassa kattilassa ja kukkakaalin nipukat toisessa. Valuta kypsähköt perunakuutiot ja paista niitä öljyssä. Kun perunat ovat saaneet väriä niin lisää joukkoon kukkakaali, inkivääri, valkosipumurska ja tomaattipyre. Lisää loput mausteet. Sekoita ja anna hieman maustua keskenään. Lisää nokare voita ja sulatetut herneet. Mausta lopuksi suolalla ja sokerilla.
torstai 5. joulukuuta 2013
Ruokapankki sijalla 166.
Hip hei ja hurraa!
Ruokapankki on kivunnut sijalle 166. sivustolla Top 100 ruokablogit eli hieman on kirittävää jotta päästään satasen sakkiin, mutta tästähän on hyvä jatkaa samalla mallilla. Tuli tämäkin sijoitus ihan ylläri pyllärinä.
Kiitoksia kaikille lukijoille :)

keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Pad Thai kanalla
Yksi thaimaan herkuista on Pad Thai, mutta vaikea löytää reseptiä missä olisi se jutun juoni. Tässä päästään taas askeleen lähemmäksi, kiitos nettimaailman.
Pad Thai kanalla
Mausteastike:
½ dl kalakastiketta
1-2 rkl Sambal Oelek kastiketta
3 reilua rkl fariinisokeria
mustapippuria
Nuudeli ja kana:
3 levyä nuudelia
3 kpl kanafileitä suikaloituna
1 rkl maissitärkkelystä
3 rkl vaaleaa soijaa
ruokaöljyä
4 kpl valkosipulinkynsiä hienonnettuna
½-1 tl chilirouhetta
3 dl ituja
½ dl kanalientä
Lisäksi:
2 kpl porkkanan raastetta
noin 2 dl kaaliraastetta
1 pnt korianteria silppuna
1 dl maapähkinöitä murskattuna
limemehua
Aloita tekemällä maustekastike pieneen kulhoon eli kaikki sekasin ja anna maustua hetken.
Keitä nuudeli ohjeen mukaan melkein kypsäksi. Valuta ja siirrä kylmään veteen. Näin nuudelit eivät tartu niin helposti toisiinsa.
Laita lihat kulhoon ja sekoita mukaan maissitärkkelys ja soija. Kuumenna wokki ja lisää noin 2 rkl ruokaöljyä, hienonnettu valkosipuli ja chilirouhe, sekoita ja paista noin minuutin. Lisää kanapalat ja kaikki mahdollinen neste ja paista kanat kypsiksi. Nyt voit lisää wokkiin myös kanaliemen, kuten myös nuudelit ja kastikkeen. Sekoita. Lisää aivan lopuksi ennen tarjoilua idut, sekoita. Tarjoile raasteiden, pähkinöiden ja korianterin kanssa. Lopuksi vähän limemehua päälle ja se olis siinä.

tiistai 3. joulukuuta 2013
Juustokinkkumakru eli mac and cheese with ham
Amerikan herkkuja. Monesti olen yrittänyt tehdä kunnon juustomakrua, mutta mistään en ole tykännyt. Tää ohje räjäytti meidän keittiön. Loistava arkipäivän ruuan resepti löytyi Maku-lehdestä.
Keitä makaronit kypsäksi runsaassa suolavedessä. Kuullota sipuli voissa. Sekoita mukaan jauhot ja kiehauta pikaisesti. Lisää maito ja kuumenna jälleen kiehuvaksi kokoajan sekoittaen, ettei kastike pala pohjaan. Keittele noin 2-3 minuuttia. Lisää mukaan kinkkukuutiot, juustoraaste ja mausteet. Kuumenna kunnes juusto on sulanut. Sekoita pastan joukkoon uunivuokaan. Ripottele päälle juustoraasteet ja paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
Juustomakru
5 dl makaroneja
1 kpl sipulia hienonnettuna
200 g palvikinkkua siivutettuna
50 g voita
½ dl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
150 g cheddarjuustoa
½ dl tuoretta oreganoa hienonnettuna tai 1 tl kuivattua oreganoa
suolaa
mustapippuria
Pinnalle:
50 g parmesanraastetta
50 g cheddarjuustoraastetta
Keitä makaronit kypsäksi runsaassa suolavedessä. Kuullota sipuli voissa. Sekoita mukaan jauhot ja kiehauta pikaisesti. Lisää maito ja kuumenna jälleen kiehuvaksi kokoajan sekoittaen, ettei kastike pala pohjaan. Keittele noin 2-3 minuuttia. Lisää mukaan kinkkukuutiot, juustoraaste ja mausteet. Kuumenna kunnes juusto on sulanut. Sekoita pastan joukkoon uunivuokaan. Ripottele päälle juustoraasteet ja paista 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Aamupala rucolapestoleipästen kanssa!
Raikas, maukas, raikas, maukas... näillä sanoilla mennään tämän aamupalan kanssa.
Rucolapestoleipäset
maalaisleipäviipaleita
Oivariinia tai voita
mozzarellaa
tomaattiviipaleita
rucolaa
oliiviöljyä
Rucolapesto
2 kpl valkosipulinkynsiä
½ dl manteleita
½ pnt basillikaa
½ pnt persiljaa
2 kouraa rucolaa
½-1 kpl sitruunanmehua
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Aloita tekemällä rucolapesto eli kaikki aineet sekaisin tehosekoittimessa. Pesto tulee olla notkeaa eli sen mukaan sitruunamehua ja oliiviöljyä. Maistele! Sopii muuten hyvin myös esim. pastaa tai salaattikastikkeeksikin.
Levitä Oivariinia leipäviipaleiden päälle, rucolapestoa, mozzarellaviipaleita, tomaattiviipaleita, lorauta oliiviöljyä ja paista uunissa 180 asteessa noin 10 minuuttia. Anna juuston sulaa ja leivän reunojen vähän tummua/rapeutua, mutta älä polta tai rapeuta liikaa. Laita kaksi valmista rucolapestoleipästä päällekkäin niin sanotusti täytteet vastakkain ja ei muuta kuin iske kiinni krokotiili.
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Rapeaa parmesankanaa
Rapeat parmesankanat ovat kuin itse tekemät ne paremman makuiset nugetit. Tuohon vaan ranikset kyytipojaks ja ateria on valmis. Niin kevyttä, niin kevyttä.... Koo antoi tälle pikaruualle täydet pojot. Herra F:llä menossa en syö mitää kausi kotona tai syö mutta nirsoilua selvästi havaittavissa.
Rapeaa parmesankanaa
1½ dl majoneesia
1 - 1½ dl parmesanraastetta
suolaa
mustapippuria
korppujauhoja
3-4 kanafilettä puolitettuna
Sekoita majoneesi, parmesanraaste, suola ja mustapippuri kulhossa. Laita kanafileet samaan kulhoon ja sekoita hyvin, jotta kaikki kanapalat ovat ympäri ämpäri seoksessa. Sitten pyöritä korppujauhoissa ja laita uunivuokaan, muttei päälleikkäin. Paista uunissa 200 asteessa 20-30 minuuttia, kunnes kanat ovat saaneet rusehtavan pinnan ja kana on kypsää.

maanantai 18. marraskuuta 2013
It's a HOT DOG time!
Veljen perhe oli meillä syömässä ja tein hodareita. Lisukkeena oli jalopeno poppersei, sipulirenkaita, coleslaw, cowboy -kastiketta, guacamolea, salsaa, paahdettua sipulia, ketsuppia ja sinappia. Jokainen sai koota mieleisenä hot dogin. Oli kyllä hemmetin täyttäviä, ite jaksoin oikein yhden kappaleen. Tein ite myös sämpylät.
Cowboy -kastike otti aikaa valmistua, mutta oli sen väärti. Ylimääräinen syötiin parempiin suihin seuraavana päivänä perunoiden kanssa. Hyvä ettei Koo nuollut lautastaan.
Cowboy -kastike (riittää isompaan nälkään hodareiden lisäksi..)
3 rkl oliiviöljyö
1 kpl iso sipuli hienonnettuna
2-4 kpl chiliä hienonnettuna
4 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
400g jauhelihaa
1 rkl Worcesterin kastike
1 rkl chilirouhetta
1 rkl paprikajauhetta
1 tl kumina jauhettuna
2 prk papuja huuhdottuna esim. kidney ja mustasilmä
1 prk maissia
1-3 rkl härkäfondia
5 dl vettä
1 prk tomaattimurskaa
1 tlk olutta
suolaa
mustapippuria
Kuumenna öljy ja kuullota sipulit miedolla lämmöllä. Lisää chilit ja valkosipulit myös kuullottumaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita syrjään odottamaan. Paista jauheliha kypsäksi. Lisää sipuli-chiliseos joukkoon. Mausta seosta Worcesterin kastike, chilirouhe, paprikajauhe ja kumina. Sekoita ja anna maustua muutaman minuutin. Lisää pavut, maissi, fondi, vesi, tomaattimurska ja olut. Sekoita hyvin ja anna maustua hiljaisella noin 4 tuntia tai kunnes chili -kastike alkaa olla paksua ja notkeeta. Eli neste ei ole enää juoksevan juoksevaa. Muista sekoitella välillä ja maistele, lisäile mausteita tarpeen mukaan.
Hot Dog sämpylät 10 kpl
2½ dl täysmaitoa
35 g hiivaa
6 dl vehnäjauhoja
20 g voita, huoneen lämpöinen
1 tl suolaa
Murustele hiiva maidon joukkoon, sekoita. Lisää voi, suola ja vehnäjauhot vähitellen nesteeseen vaivaten. Vaivaa taikinaa joko yleiskoneella 10 minuuttia tai käsin 20 minuuttia. Jaa taikina 10 osaan ja muotoile jauhojen avulla pitkulaisia sämpylöitä. Näyttää hassulta mutta hyvin ne kohoo. Kohota liinan alla 1½ tuntia. Paista 220 asteessa noin 10 minuuttia, varo ettei mene yli.
Salsa
3 kpl tomaattia kuutioina
2 kpl valkosipulia murskana
1 kpl pieni sipuli hienonnettuna
1 pnt korianteria hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä
1 kpl limen mehu
jalopenoa hienonnettuna maun mukaan
suolaa
mustapippuria
Pilko kaikki aineet hienoksi ja pistä ne kulhoon jossa muutaman kerran sauvasekoittimella surrautat, saa jäädä palasia. Liika nestettä voi kaataa pois jos tahtoo. Jotkut poistavat hedelmälihan mutta musta se on just se mikä tekee salsasta mehukkaan. Tomaatit voi kaltata jos haluu, musta sekään ei oo niin oleellinen juttu.
Guacamole
2 kpl kypsää avocadoa
1 kpl valkosipulin kynsi
1-2 kpl limen mehua
ripaus suolaa
mustapippuria
chilirouhetta
Halkaise avocadot ja poista siemen. Kaavi lusikalla hedelmäliha sekoitusastiaan, lisää valkosipulin kynsi, purista 1-2 limen mehua, lisää mausteet ja sekoita joko tasaiseksi massaksi tai jätä se vähän ns. paakkuiseksi. Tee morttelissa, sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa up to you!
Friiteratut sipulirenkaat
2½ dl vehnäjauhoja
1 kpl kananmuna
1½ dl maitoa
4 kpl sipuleita renkaina
suolaa
½ - 1 l rypsiöljyä paistamiseen
Sekoita jauhot, vähän suolaa keskenään. Kaiva niiden keskelle kuoppa ja riko muna siihen. Vatkaa kaikki sekaisin kevyesti. Vatkaa maito vähitellen mukaan. Taikin tulee olla notkeaa.
Kuumenna rasva noin 180 asteiseksi. Öljyn pitää olla tosi kuumaa (mulla ei ollut ja ihan ei ekalla kerrala onnanut). Voit testaa kuumuden kun tiputat palan leipää ja se ruskistuu max. minuutissa ruskeaksi.
Laita renkaita taikinaan ja nostele niitä öljyyn paistumaan 1-2 minuutiksi. Älä laita liian montaa kerralla muuten öljy viilenee liika (kokemusta on tästäkin). Kuivaa talouspaperiin sipulirenkaat ja ei muuta kuin popsimaan. Mausta tarvittaessa suolalla, pipurilla ja/tai chilijauheella.
torstai 14. marraskuuta 2013
Friteeratut banaanirullat ja paksu kinuskikastike
Tein tätä banaaniherkkua jälkkäriksi kun veljenperhe oli kylässä. Tuntu maistuvan jokaiselle, paitsi meijän Herra F:lle, koska serkut oli kylässä niin ei paljon nappailla syödä mitään.
Friteeratut banaanirullat
Filotaikinalevyjä
Banaaniviipaleita
(suklaapaloja)
1 l rypsiöljyä
Leikkaa varovasti filotaikinasta n. 10 x 10 cm palasia ja laita 2-4 viipaletta banaania ja jos tekee mieli suklaata niin 1-2 viipaletta suklaata. Kääri (eli sivureunat keskelle, toisesta päästä rullaus toiseen päähän) ja kostuta reuna että menee nätisti kiinni. Upota kuumaan öljyyn paistumaan, varo voi pärskyä. Muista että öljy pitää olla tosi kuumaa, noin 180 asteista.
Paista ja pyöräytä paperin kautta johon jää ylimääräinen öljy. Tarjoile jäätelön ja alla olevan paksun kinuskikastikkeen kanssa.
Paksu kinuskikastike
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
reilu loraus tummaa siirappia
Laita kaikki kattilaan ja kiehahtaa. Sen jälkeen laske lämpöä miedolle ja anna valmistua noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä ja paksuuntua rauhassa. Tarjoile esim. banaanirullien kanssa. Sopii myös täytekakun väliin, marjojen kanssa tai vaikka sellaisenaan jos ei muuta herkkua ole näköpiirissä ;)
Universaalin helpoin vuokaleipä!
Tämä jos mikä on ehkä maailmankaikkeuden helpoin vuokaleipä. Sekoita, kohota ja paista. Löytyi Valion sivuilta, pikkasen muutin mutta en paljon. Voi myös tehdä pyöreeseen vuokaan joten sitten tulee esim. voileipäkakun pohjan.
Universaalin helpoin vuokaleipä, 2kpl
6 dl punaista maitoa
50g hiivaaripaus sokeria
2 tl suolaa
1 rkl Oivariinia
3 dl kaurahiutaleita
9-11 dl vehnäjauhoja
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja kaada se kulhoon. Murustele hiiva joukkoon ja sekoita. Lisää kaikki loput aineet mukaan ja sekoita hyvin. Laita liina päälle ja kohota noin tunnin.
Jaa taikina kahteen voideltuun leipävuokaan ja anna kohota vielä noin 20 minuuttia. Paista 45 minuuttia 175 asteessa.
tiistai 12. marraskuuta 2013
Kaalipasta
Mun serkku vinkkas tämän ohjeen. Ohje taitaa olla Ilta-Sanomien Ruokalasta. Musta tää oli ihas hyvää, mutta jotain jäi uupumaan... Eka en tajunut mitä se on, mutta luulen että juustoa saa olla kastikkeen mukana enempi kerman lisäksi enemmän.
Kaalipasta
2 kpl sipulia
3 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
oliiviöljyä
800 g kaalia hienonnettuna esim. savojinkaalia ja keräkaalia
½ kpl sitruunanmehua
suolaa
mustapippuria
3 dl kasvislientä
3 dl kolmen juuston kermaa (ite lisäisin vielä juustoraastetta mukaan jotain voimakkaan makuista)
100 g rouhittuja ja paahdettuja hasselpähkinöitä
spagettia
Pilko sipulit ja valkosipuli kasariin ja lorauta vähän oliiviöljyä päälle, kuullota noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää hienonnetut kaalit. Anna kaalien hautua kannen alla miedolla lämmöllä noin 25 minuuttia. Lisää sitruunamehu, suolaa ja pippuria. Sekoita. Lisää loput aineet ja hauduta vielä noin 10 minuuttia.
Tarjoile spagetin ja parmesanraasteen kera.

torstai 7. marraskuuta 2013
Voisilmäpulla vai sokerisilmäpulla siinä vasta pulma?!
Herra F:n pullaisia taideteoksia kuivattujen karpaloiden kera.
Voisilmäpulla vai sokerisilmäpulla siinä vasta pulma!?
2½ dl maitoa
25 g hiivaa
1 kpl kananmuna
1 dl sokeria
½ tl suolaa
1½ tl kardemummaa
n. 8 dl vehnäjauhoja
75 g huoneen lämpöistä voita
Täytesydän:
75 g voita
½ dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
Voiteluun:
1 kpl kananmuna
Murenna hiiva kädenlämpöseen maitoon. Sekoita puuhaarukalla. Lisää muna, sokeri, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. Lisää vähitellen loput jauhot taikinaan ja alusta, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoilta. Lisää voi sekoittaen mukaan ja kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi.
Vaivaa taikina. Jaa taikina 16 osaan ja pyöritä pulliksi; käytä jauhoja apuna. Laita pullapallerot leivinpaperilla päällystetylle pellille. Kohta hyvin.
Tee pullien keskelle syvennykset sormella ja voitele pullat munalla. Lisää koloihin n. 1 tl voita, ½ tl sokeria ja ½ tl vehnäjauhoja. Paista pullat uunin keskiosassa 200 asteessa noin. 12-15 minuttia.
maanantai 4. marraskuuta 2013
Puolukka-kinuskipiirakka
Meijän Heinävauvaryhmän Neiti KK teki taivaallista puolukka-kinuskipiirakkaa ja vielä en saanut hänen ohjetaan, joten Neiti etsivä lähti netin maailmaan ja löysin Dan Sukkerin ohjeen. Jätin maustetun kermavaahdon pois, koska musta tuo ei vaan kaivannut sitä. Odotan Neiti KK ohjetta ja teen sen sitten muillekin maistettavaksi.
Puolukka-kinuskipiirakka
Piirakkapohja:
1½ dl vehnäjauhoja
2 rkl fariinisokeria
50 g voita
1-2 rkl vettä
Puolukkakinuski:
1 dl sokeria
½ dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa
3 dl puolukoita
Aloita piirakkapohjan teosta eli sekoita jauhot, fariinisokeri ja voi kulhossa. Lisää vesi ja vaivaa taikina notkeaksi. Painele se piirasvuokaan. Paista noin 10 minuuttia 200 asteessa.
Valmista puolukkakinuski. Kuumenna sokeria ja fariinisokeria kattilassa, kunnes seos on vaaleanruskaa. Lisää kuohukerma ja keitä seosta, kunnes sokeri ja fariinisokeri ovat liuenneet. Sekoita hieman jäähtyneeseen kinuskiin puolukat ja sekoita varovasti. Kaada puolukkakinuski piirakkapohjan päälle.
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Peltileipä
Ohje löytyi Pirkalta ja on kyllä hyvää ja helppoa eli sopii meikäläiselle kuin nenä päähän.
Peltileipä
5 dl maitoa
2-3 rkl juoksevaa hunajaa
1½ tl suolaa
1 ps kuivahiivaa
2 dl ohrajauhoja
3 dl kaurahiutaleita
½ dl öljyä
noin 5 dl vehnäjauhoja
Pinnalle:
½ dl kuivattuja karpaloita pienennettynä
½ dl cashewpähkinöitä pienennettynä
Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Lisää joukkoon hunaja ja suola. Sekoita kuivahiiva ohrajauhojen joukkoon. Kaada jauhoseos nesteen sekaan ja sekoita hyvin. Lisää taikinaan kaurahiutaleet, öljy ja loput jauhot vähitellen. Taikina saa olla pehmeää.
Kaada taikina leivinpaperin päälle suoraan uunipellille. Taputtele jauhoja apuna käyttäen noin uunipellin kokoiseksi levyksi. Ruuduta taikina taikinapyörällä tai nuolijalla pohjaan asti valmiiksi vinopaloiksi. Painele pinnalle napakasti hienonnettuja karpaloita ja pähkinöitä. Kohota taikina liinan alla noin puoli tuntia.
Paista uunissa 200 asteessa alimmalla tasolla 20-25 minuuttia. Siirrä kypsä peltileipä pois uunipannusta jäähtymään.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Liian hyvä kaalilaatikko!
Liian hyvä kaalilaatikko sai nimensä koska Koon mielestä tämä oli parasta kaalilaatikkoa mitä on koskaan syönyt ja söi aivan yliannoksen. Mun ensimmäinen kaalilaatikko ja otetaan vielä sitten huomioon tämä että kaalilaatikko tai käsitelty kaali on ollut mun yksi inhokeista. Taitaa siirtyä tämä herkku mun listallakin suosikkiruokien joukkoon.
Kuullota sipulit voissa pannulla ja lisää jauheliha myös paistumaan. Mausta mustapippurilla ja fonduella. Sekoita ja lisää kaalisilppu myös pehmentymään. Maista ja lisää tarvittaessa mustapippuria. Lisää vielä reilu nokare voita sekaan ja sekoita. Kaada seos uunivuokaan ja lisää kerma sekoittaen. Laita vuoan päälle juoksevaa siirappia oman mielen mukaan ja reilusti voinappeja.
Paista uunissa 200 asteessa 1 tunnin ja sitten laske 170 asteeseen ja paista toinen tunti. Voit jättää jälkilämpöön vielä hetkeksi ennen syömistä.
Liian hyvä kaalilaatikko
400g jauhelihaa
1 kpl pieni kaali silputtuna
2 kpl keltasipulia hienonnettuna
2 kpl punasipulia hienonnettuna
3 kpl valkosipulin kynttä siivutettuna
1 rkl härkäfondueta
voita
mustapippuria
3,3 dl kuohukermaa
siirappia
Kuullota sipulit voissa pannulla ja lisää jauheliha myös paistumaan. Mausta mustapippurilla ja fonduella. Sekoita ja lisää kaalisilppu myös pehmentymään. Maista ja lisää tarvittaessa mustapippuria. Lisää vielä reilu nokare voita sekaan ja sekoita. Kaada seos uunivuokaan ja lisää kerma sekoittaen. Laita vuoan päälle juoksevaa siirappia oman mielen mukaan ja reilusti voinappeja.
Paista uunissa 200 asteessa 1 tunnin ja sitten laske 170 asteeseen ja paista toinen tunti. Voit jättää jälkilämpöön vielä hetkeksi ennen syömistä.
tiistai 22. lokakuuta 2013
Karamellisoitupasta
Tässä meikäläisen kokeiluja ja tämä tuotti tulostakin. Oli nimittäin hyvinkin herkullista, ei liian makeaa vaikka voisi näin luulla. Nams nams nams, no laitetaan vielä yks nams!
Karamellisoitupasta
1 rasia kirsikkatomaatteja puolitettuna
1-2 kpl punasipulia hienonnettuna
0-2 kpl valkosipulinkynsi hienonnettuna
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
basillikaa
tummaa balsamicoa
2-3 tl sokeria
voita
1 dl vettä
1 kpl pekonia
5 dl kuivaa pastaa
Laita uunivuokaan tomaatteja halkaistuna, osa leikkuupinta ylöspäin ja osa alaspäin. Pirskota päälle oliiviöljyä, suolaa, balsamicoa ja sokeria. Laita uuniin karamellisoitumaan 20 minuutiksi 200 asteeseen. Laita pannulle sipulit ja reilu nokare voita ja loraus oliiviöljyä. Anna paahtua hiljaisella lämmöllä. Lisää suolaa, mustapippuria ja sokeria. Sekoita tasaisin väliajoin. Pastaveden voinee laittaa kiehumaan ja lisää siihen noin 1 rkl suolaa. Keitä pasta. Ota tomaatit uunista ja laita pekonit valmistumaan rapeiksi uunipellille, noin 8-10 minuuttiksi. Sekoita tomaatit nesteineen sipulien joukkoon ja lisää ensiksi ½ dl vettä. Lisää jos tarvis vielä toinen puoli desiä vettä sekoittaen. Mausta tuoreella basillikasilpulla, suolalla ja pippurilla. Maistele. Valuta pasta ja pilko rapea pekoni kastikkeen joukkoon. Tarjoile parmesanraasten kanssa.

perjantai 18. lokakuuta 2013
Ruokapankin ja Pirkan Texmex voileipäkakku
Niksi-Pirkka tähän väliin: Jos sinulta löytyy laudan pätkä niin siitä vaan tarjoilualustaksi juustoiksi.
Monissa kinkereissä herkuteltu Pirkan Texmex -voileipäkakkua ja alla siitä ohje. MUTTA itse halusin tehdä tämän toisella tapaa eli en käyttänyt valmiskastikkeita vaan tein kaiken ihan itse. Työläämpi mutta minusta äärettömän herkullinen ja raikas voileipäkakku. SUOSITTELEN!
PS. Joku hätäsempi onkin jo aloittanut syömisen ennen kuin ennätin kuvailee...
Kuutioi punainen paprika. Leikkaa leipäviipaleista reunat ohuelti pois. Suojaa tarjoiluvati leivinpaperisuikaleilla. Lado vadille 9 leipäviipaletta: 3 rinnakkain ja 3 peräkkäin. Kostuta leivät sitruunavedellä. Levitä päälle puolet broileritäytteestä.
Lisää toinen leipäkerros ja kostuta. Levitä päälle dippiä ja ripottele pinnalle paprikakuutiot. Lisää kolmas leipäkerros. Kostuta ja täytä lopulla broileritäytteellä.
Lado vielä neljäs leipäkerros ja kostuta pinta. Suojaa kakku tuorekelmulla ja foliolla. Pane päälle kevyt paino, esimerkiksi leikkuulauta. Nosta kakku kylmään ja anna kostua yön yli.
Sekoita dippi ja ranskankerma. Levitä kuorrutus kakun reunoille ja pinnalle. Koristele pinta kuutioidulla paprikalla, lohkotuilla kirsikkatomaateilla, suikaloidulla kurkulla, oliiveilla, sipulirenkailla ja persiljalla. Poista paperisuikaleet ja koristele reunat maissilastuilla.
Monissa kinkereissä herkuteltu Pirkan Texmex -voileipäkakkua ja alla siitä ohje. MUTTA itse halusin tehdä tämän toisella tapaa eli en käyttänyt valmiskastikkeita vaan tein kaiken ihan itse. Työläämpi mutta minusta äärettömän herkullinen ja raikas voileipäkakku. SUOSITTELEN!
PS. Joku hätäsempi onkin jo aloittanut syömisen ennen kuin ennätin kuvailee...
Ruokapankin voileipäkakku
9-12 viipaletta paahtoleipää
Broileritäyte:
3 kpl kanafileitä
öljyä
suolaa mustapippuria
Cheddarkastike:
1 pkt cheddaria
2 dl kuohukermaa
Salsa:
3 kpl tomaattia kuutioina
2 kpl valkosipulia murskana
1 kpl pieni sipuli hienonnettuna
1 pnt korianteria hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä
1 kpl limen mehu
jalopenoa hienonnettuna maun mukaan
suolaa
mustapippuria
Kasvislisuke:
2 kpl avocadoa kuutioituna
1 kpl limen mehua
1 kpl punainen paprika kuutioituna
Kostuke:
1½ dl vettä
½ dl sitruunan mehua
Kuorrutus:
2 kpl avocadoa
1 prk creme fraisea
1 kpl limen mehua
Koristeeksi:
Rapeaa salaattia silputtuna
Punasipulia hienonnettuna
Punainen paprika hienonnettuna
Kirsikkatomaatteja puolitettuna
Chilirinkuloita
Nachoja
Aloitetaan salsasta. Pilko kaikki aineet hienoksi ja pistä ne kulhoon.
Siirrytään seuraavaksi cheddarkastikkeeseen eli laita kerma kattilaan ja revi cheddar-suikaleita joukkoon, sekoita ja anna juuston sulaa kerman joukkoon.
Paista kanat fileinä ja maista suolalla ja pippurilla. Kuutioi sitten kun kana on kypsää. Laita kanat takaisin pannulle, lisää salsa ja lisää myös juustokastike. Sekoita ja anna maustua hiljaisella.
Kuutioi avocadot ja lorauta päälle limen mehua. Sekoita.
Leikkaa leivistä reunat pois. Aseta 3 viipaletta leipää perätysten ja kostuta. Lisää kanakastiketta, osa kuutioiduista avocadoista ja paprikakuutioita. Lisää taas leipäviipaleet ja kostuta. Sitten kanakastiketta, avocadoa ja paprikaa. Jatka kunnes kastikkeet loppuu. Vikaan kerrokseen kostutus. Ja peitä kalvolla ja laita päälle leikkuulauta. Laita voileipäkakku jääkaappiin yöksi maustumaan.
Seuraavana päivänä sekoita kuorrutus eli sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi avocado, creme fraise ja limen mehu. Voitele sillä kakun pääliosa ja reunat.
Aloita koristelu haluamallasi tyylillä eli salaattia, kirsikkatomaattia, paprikaa, chiliä, nachoja ja punasipulia.
Pirkan Texmex -voileipäkakku
suora lainaus Pirkan sivuilta
2 pkt (n.27 kpl ) paahtoleipiä
Broileritäyte:
1 rs (450 g) Pirkka maustamattomia broilerinfileesuikaleita
1-2 rkl öljyä
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tlk (320 g) Pirkka Salsa Mexicana -meksikolaiskastiketta
1 tlk (300 g) Pirkka juustodippiä
Kasvistäyte:
½ tlk (à 300 g) Pirkka avokadonmakuista dippikastiketta
1 kpl punainen paprika
Kostutus:
1 ½ dl vettä
½ dl sitruunanmehua
Kuorrutus:
½ tlk (à 300 g) Pirkka avokadonmakuista dippikastiketta
150 g crème fraîchea (ranskankerma)
Koristeeksi:
1 kpl keltainen paprika
n. 200 g kirsikkatomaatteja
n. 10 cm pala kurkkua
n. 10 Pirkka kivetöntä mustaa oliivia
½ kpl pieni sipuli
persiljaa tai jääsalaattia
Pirkka maissilastuja
Ruskista broilerisuikaleet öljyssä. Mausta ne suolalla ja pippurilla. Hienonna suikaleet veitsellä. Sekoita joukkoon salsakastike ja juustodippi.
tiistai 8. lokakuuta 2013
Cashewpähkinäkanaa
Yritän löytää, kokeilen, maistelen, taas testaan.... Eli Thaimaan Chicken with cashewnutsia. Tässä päästään jo niihin fiiliksiin, mutta ehkä seuraavaksi voisi tehdä tuplana tuon kastikeliemen niin olisin vielä lähempänä. Laitoin aika reilusti tuota chiliä eli kukin tyylillään.
Cashewpähkinäkanaa
3-4 kpl kanafileitä suikaloituna
2 rkl seesamiöljyä
2 kpl valkosipulinkynsiä hiennotteuna
1 kpl sipuli kuutioituna
2-8 kpl sormen paksuisia kuivattuja chilejä pätkittynä
1 pieni ps cashewpähkinöitä
1-2 kevätsipulia pätkittynä
Kastike:
Tämän voisi tehdä tuplana tai jopa triplana
1 tl soijakastiketta
1 rkl makeaa soijakastiketta
1 tl kalakastiketta
ripaus sokeria
2 rkl vettä
Kuumenna wokki ja lisää öljy. Paista sipuli, valkosipuli ja pätkitys chilit, kunnes aromit pääsevät valloilleen. Lisää kanapalat ja paista melkein kypsäksi. Lisää joukkoon tässä vaiheessa pähkinät. Anna kanojen kypsyä ihan kypsiksi ja lisää mukaan toisessa astiassa sekoitettu kastike. Lisää lopuksi kevätsipulin palaset ja tarjoile jasminriisin kanssa.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Kaverille kans
Äkkiä jotkut kivat servettirenkulat, mitkä sopis Arabian Paratiisiin... Tattadaa paperia, niittejä ja Herra F:n värikynät. Askartelupaskartelupidikkeet :)
Pähkinäkastike
Sweet chili kastike
Dippailtiin ystävämme kanssa kasvis kevätrullia vahvamakuisessa pähkinäkastikkeessa ja ÄLYTTÖMÄN herkullisessa sweet chili kastikkeessa. Jälkimmäisestä tuli ehdoton kaveri kun tekee kevätrullia. Pähkinäkastike tuntu että oli heti valmistuksen jälkeen maukasta mutta seuraavana päivänä vähän turhan suolainen.... Noh, pitää koklaa uudestaan ja syödä se heti, eihän siinä muuta voi, eihän?
Pähkinäkastike
1 dl vaaleaa soijaa
1 dl riisiviinietikkaa
2 rkl vettä
1 rkl valkosipulinkynsiä hienonnettuna (n. 2 kpl)
1 rkl inkivääriä raastettuna
1 rkl Hoisin kastiketta
½ tl chilirouhetta
1 dl murskattuja maapähkinöitä
1 rkl maapähkinävoita
Laita kaikki aineet kattilaan ja anna kiehahtaa miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Sekoita välillä. Anna jäähtyä ja tarjoile.
Sweet chili kastike
4 rkl kalakastiketta
1 dl vettä
2 rkl limen mehua
1 rkl hienonnettua valkosipulia
2 rkl sokeria
½ tl makeaa chilikastiketta
½ rkl kuivattuja minichilejä tai chilirouhetta
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua noin tunnin ennen kuin tarjoilet.
Kasviskevätrullat
1 pkt filotaikinaa
seesamiöljyä
pienen pieni kaali silputtuna tai 1/4 kaalin palanen silputtuna
3-5 kpl porkkanaa silputtuna
1-2 kpl sipulia silputtuna
3 kpl valkosipulia silputtuna
1-2 kpl chiliä silputtuna
1 prk korianteria silputtuna
loraus soijaa
loraus kalakastiketta
seesamisiemeniä
ituja
jasminriisiä
1 l rypsiöljyä paistamiseen
Paista seessamiöljyssä kaikki aineet paitsi tietenkin taikinaa. Sekoita ja maista, anna jäähtyä. Kääri noin 10cm x 10cm filotaikinapaloihin 1-2 rkl täytettä ja paista öljyssä kullan keltaisia kasviskevätkääryleitä. Muista että öljy saattaa pärskyä, joten pidä kansi koko ajan vierellä. Öljy on kuumaa kunnes kevätrulla alkaa porista kuin mitkäkin. Nosta paperin päälle hetkeksi ns. kuivumaan turhas öljystä ja siirrä tarjoiluastiaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)