torstai 29. joulukuuta 2016

Beef Wellington

Tästä on jo hieman aikaa, mutta olimme serkun perheen luona syömässä ja he olivat tehneet erittäin maukasta ellei jopa täydellistä Beef Welligntonia, aivan superia. Pihveen ohjeen he olivat ottaneet Ruokasurffausta blogista ja tässä siis tämä ohje. Lisäksi oli röstiperunoita, jotka olivat tehty Peggyn Pieni Punainen Keittiö -blogin ohjeella (ohje Wellingtonin alla) ja serkun omat punaviinikastikeet. Kuva ei nyt anna tästä herkkuannoksesta parasta kuvaa mutta voin vakuuttaa että kyllä maistui!



Beef Wellington


sisäfilettä

200 g herkkusieniä

Coleman tai Dijon sinappia
200 g ilmakuivattuakinkkua
300 g voitaikinaa
kananmunaa voiteluun
suolaa
mustapippuria
öljä/voita paistamiseen


Ota liha huoneen lämpöön ainakin tuntia mieluiten vaikka kaksi tuntia aikaisemmin. Kuivaa liha ja mausta reilusti suolalla ja mustapippurilla.

Kuumenna pannu todella kuumaksi ja ja lisää öljyä tai voita pannuun. Paista kaikki pinnat lihasta kiinni. Pinnat paistetaan siksi kiinni etteivät lihasnesteen leviä uunissa voitaikinaan ja liha säilyy mehevämpänä. Anna lihan jäähtyä. Laita jääkaappiin pariksi tunniksi.

Leikkaa herkkusienet neljään osaan ja soseuta joko blenderissä tai sauvasekoittimella. Lopputulos on tiivistä mustaa mönjää. Paista herkkusienitahna kuumalla pannulla kunnes kaikki kosteus siitä on lähtenyt. Huomaat kyllä kun kosteus katoaa.

Beef Wellingtonin kokoaminen

Leikkaa iso pala tuorekelmua ja aseta pöydälle. Aseta ilmakuivattukinkku limittäin siihen. Levitä sienitahna kinkkujen päälle. Sivele liha reilusti sinapilla ja laita keskelle kinkkuja/sieniä. Kääri kelmua apuna käyttäen tiivis rulla. Nosta ensin yksi puoli lihan päälle ja sitten toinen puoli. Pöyritä tiiiviiksi rullaksi, lisää kelmua tarvittaessa jotta saat todella tiiviin. Laita jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. 

Ota voitaikina hyvissä ajoin sulamaan. Paketissa oli 5 palaa joista käytin 3 tähän ohjeeseen. Kaulitse voitaikinapalat yhteen. Ota liha pois kelmurullasta ja aseta keskelle voitaikinaa. Taittele lihan päälle tiiviiksi paketiksi. Leikkaa ylimääräiset pois. Vältä tuplakerroksia koska silloin taikina ei kypsy.
Voit koristella pinnan voitaikina jos haluat, serkku oli askarrellut jokaisen pihvin päälle oman etukirjaimen, kiva idea! Voit valmistella Wellingtonin näin pitkälle ennen paistamista. Tässä vaiheessa voit pitää pakettia jääkaapissa jopa 24h ja paistaa sitten mutta minimiaika jäähdytkseen jääkaapissa on 15 minuuttia.

Juuri ennen paistoa voitele pinta kananmunalla. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Liha paistetaan täysin kylmänä joten älä ota lihaa aikaisemmin jääkaapista pois. Kun uuni on kuuma laita liha leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Käytä tarvittaessa paistomittaria. Paistelin lihaa 62 asteeseen asti jonka jälkeen ota Beef Wellntonit pois uunista ja anna levähtää 10 minuuttia ennen kuin leikkaat lihan annospaloihin.




Röstiperunat 


½ kg perunoita (noin neljä)

1 kpl isoa porkkanaa tai 2 kpl pienempää porkkanaa raastettuna
1 kpl sipuli raastettuna
1 dl cheddaria raastettuna
½ tl suolaa
½ tl kuivattua rosmariinia
ripaus mustapippuria
1 kpl kananmuna

Lisäksi: 

paistamiseen öljyä tai voita

Kuori porkkanat, perunat ja sipuli. Raasta porkkana, sipuli ja cheddar. Raasta peruna ja valuta siivilässä perunasta nesteet lusikalla perunaraastetta painellen. Sekoita kaikki keskenään isossa kulhossa ja tarkista maku.


Lämmitä pannu keskilämmölle, lisää voi ja nostele lusikalla kasoja Taputtele lastalla kakuiksi.
Paista miedolla lämmöllä molemmin puolin kauniin värisiksi välillä käännellen.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulutervehdys!

Toivotan kaikille ihanaa ja rauhallista joulua. Nyt saa laittaa työt syrjään ja olla möllöttää villasukat jalassa, nauttien herkuista, yhdessäolosta ja hyvästä mielestä. Vielä kun sitä lunta tulis niin olishan se jo jotain, mutta jos ei niin, ei anneta sen häiritä.

Tämän vuoden kuusi koristeltu pojan kanssa. Sinne piti laittaa kaikki mitä irti lähtee. Kuuseen tulee joka vuosi yksi uusi koriste ja tänä vuonna se oli pukin lasit. Mitenhän se pukki sitten näkee lukea lahjojen saajien nimiä? Tosin meidän pojan mielestä AIDOLLA pukilla ei ole silmälaseja, joten se siitä... Täten haluan sanoa teille lukijoille ja tsemppareille:


Arkihuolesi keikki heitä, 
jouluglögit vahvat keitä.
Mantelit ja rusinat sill' peitä,
juoman juotuas näät enkeleitä!



HYVÄÄ JOULUA! 

torstai 22. joulukuuta 2016

Mariannetryffelit

Mariannetryffelit on kyllä semmoista herkkua että oksat pois. Maistuu mun mielestä After Eight suklaalle tai se mulla tuli heti ekana mieleen. Nämä herkut tarjosi jälleen veljenperhe ja olivat tehneet nämä Kotivinkin ohjeella. Mariannetryffelit olivat kuulemma älyttömän helppoja tehdä. Mariannetryffeleillä voisi koristella suklaatäytekakun muutes... tulipahan tässä tämmöinenkin taas mieleen.

PS. Nämä herkut kerkeät tehdä vielä jouluksikin että vinks vinks vaan!



Mariannetryffelit

2 dl kuohukermaa
200 g tummaa suklaata
200 g vaaleaa maitosuklaata
1 ps (150g) Marianne-karkkirouhetta

Koristeluun:

1 ½ dl (aitoa) kaakaojauhetta
½ dl perunajauhoja
(tomusokeria)


Kiehauta kerma. Ota kattila pois liedeltä ja lisää kerman joukkoon paloitellut suklaat. Sulata suklaa kermaan miedolla lämmöllä, sekoittele samalla. Anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi. Sekoita karkkirouhe kerma-suklaaseoksen joukkoon. Anna seoksen jähmettyä viileässä.

Ota massasta teelusikalla nokareita ja pyörittele ne käsin palloiksi, joiden halkaisija on noin kaksi senttiä. Sekoita kaakaojauheeseen perunajauhot. Pyörittele jokainen tryffeli jauhoseoksessa. Perunajauhojen ansiosta tryffelin pinta pysyy hyvin mattana, eikä sula tummaksi kuten pelkässä kaakaojauheessa pyöritetyt tryffelit. Säilytä tryffelit viileässä. Siivilöi niiden pinnalle ennen tarjoilua tomusokeria.


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Marmeladi

Marmeladi mielletään joulumakeiseksi, mutta miksipäs sitä ei tekisi kesälläkin? Itse tehty marmeladi, voi kuinka sööttejä ne ovatkaan ja niihin ei välttämättä tarvita muotteja vaan leikkaa kuutioita. Marmeladin valmistus vaatii hieman kärsivällisyyttä, sillä se tarvii kuivumisajan, jotta sitä voi jatkokäsitellä uudestaan ja uudestaan. Maku on kyllä mitä mainioin. Veljenperhe teki näitä herkkuja ja olivat ottaneet ohjeen Kotivinkistä.  He olivat maustaneet marmeladin karpalotäysmehulla ja niistä tuli kauniin värisiä sekä herkullisen makuisia.

Tässä vielä Kotivinkin vinkki vitosia: Itse tehdyt marmeladimakeiset ovat herkku ilman säilöntäaineita. Ne sopivat myös vegaaneille, sillä reseptin hyytelöimisaine agar tehdään levästä. Voit käyttää marmeladien makuaineena marjamehun sijaan sileää omenasosetta. Myös sitruunamehu antaa pirteän säväyksen. Voit käyttää sitä ½ dl omenasoseen seurana tai käyttää vain sitruunamehua. Jos marmeladimassa jää valjun väriseksi, sen voi värjätä elintarvikevärillä.



Marmeladi

2 dl vettä
3 dl vahvaa marjamehua (esim. puolukka, karpalo tai mustaherukka)
6 dl sokeria
2 rkl agar-jauhetta (apteekista)

Marmeladin pinnalle: 

erikoishienoa sokeria (Siro)



Mittaa kattilaan vesi, mehu ja sokeri ja kuumenna. Ripottele agar-jauhe kiehuvaan nesteeseen koko ajan sekoittaen. Keitä 2 minuuttia.

Vuoraa reunallinen vuoka (koko noin 20 x 25 senttiä) tuorekelmulla. Kaada marmeladiliemi vuokaan. Anna marmeladin kuivahtaa mieluiten yön yli, muuten jää liian kosteaksi ja on vaikea leikkaa kuutioita.

Ota marmeladi vuoasta ja leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi. Anna palojen kuivua myöskin mieluiten seuraavaan päivään.

Kun marmeladien pinta ei tunnu enää kostealta, kierittele ne erikoishienossasokerissa. Jos pinta ei ole kuivunut hyvin, sokeri sulaa. Purkita ja säilytä karkit huoneenlämmössä kosteudelta suojassa.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Pekoni-taatelipiirakka, kerrassaan mainiota!

Pekoni-taatelipiirakka oli aivan super hyper mega hyvää ja sitähän päästiin maistelemaan veljentyttären nimppareilla. Resepti oli napattu Kotiliedestä. Suussa sulava pekoni-taatelipiirakka illanistujaisiin tai noutopöydän tarjottavaksi. Veljenperhe oli käyttänyt valmista voitaikinapohjaa, mutta toki voi tehdä pohjan itse. Laitan ohjeen niin kuin Kotiliesi sen on kirjoittanut ja laatinut. Täyden kympin suolainen piirakka mun ja koko nimpparivieraskunnan puolesta ***** Raati on puhunut. Ohjeella leivot yhden suuren pekoni-taatelipiirakan, josta riittää noin 12 palaa tai 24 pikkupiirasta.



Pekoni-taatelipiirakka


Pohja tai valmispohja: 

150 g voita tai margariinia, huoneenlämpöistä
3-4 dl vehnäjauhoja (osan voi korvata muilla jauhoilla)
1 tl leivinjauhetta
1 kpl kananmuna
½ dl maitoa

Täyte: 

noin 170 g pekonia kuutioituna
1 kpl sipuli hienonnettuna
10 kpl pehmeää taatelia
150-170 g Aurajuustoa
2 dl kermaviiliä tai ruokakermaa
2 kpl kananmunaa
ripaus pippuriseosta
(pinnalle ripaus juustoraastetta)



Jos teet itse pohjan niin aloita siis sen tekemisestä. Voitele pyöreä tai suorakaiteinen piirakkavuoka. Voit tehdä muffinipellillä myös pikkupiiraita. Sekoita pehmeä rasva ja muut täyteainekset taikinaksi. Anna taikinan levähtää hetki jääkaapissa, niin taikinaa on sitten helpompi käsitellä.

Leikkaa pekoniviipaleet kuutioksi ja hienonna sipuli. Paista pekoni ja sipuli paistinpannussa. Painele taikinaa piirakkavuoan tai pikkuvuokien pohjalle ja reunoille. Leikkaa taatelit suikaleiksi ja jaa palat tasaisesti vuoan pohjalle. Ripottele jäähtynyt pekoniseos päälle.

Sekoita kermaviili ja munat. Lisää seokseen murennettu Aurajuusto ja mausta. Sekoita hyvin ja kaada piirakkapohjalle. Pinnalle voi ripotella juustoraastetta. Paista piirakkaa uunin alaosassa 175 asteessa noin 45 minuuttia, pikkupiiraita noin 20 minuuttia.


maanantai 19. joulukuuta 2016

Pähkinänougat

Olipas helppo tehdä tai sit kävi hyvä säkä ja ihanan makuista tämä pähkinänougat, reseptin idean sain Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin Hyvää Joulua keittokirjasta. Pähkinänougat maistuu mun mielestä tosi paljon Daimille. Tämäkin joulumakeinen sopii mainiosti vietäväksi niin opettajille kuin hoitajille tai ystäville. Pähkinänougatin hyvä puoli on se että tosiaan valmistuu todella nopeasti ja muuta tuskahikeä ei aiheuta kuin se ettei vaan polta seosta pohjaan, he he... Tosiaan ohjeessa voi käyttää muitakin pähkinöitä ja Hyvää Joulua keittokirjassa oli käytetty myös jauhettua kardemummaa, mutta sitä en itse tähän halunut.


Pähkinänougat

200 g sokeria
2 rkl voita
1 tl vaniljasokeria
1 dl manteleita rouhittuna ja paahdettuna
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuna ja paahdettuna


Sulata sokeri paistinpannulla keskilämmöllä, kunnes se on kullan ruskeeta. Seuraa tilannetta koko ajan ettei sokeri palaa pohjaan ja sen kyllä sitten haistat.... Lisää voi ja vaniljasokeri, sekoita nopeasti. Lisää pähkinät ja sekoita. Kaada leivinpaperilla päällystetylle suorareunaiselle alustalle esim. uunivuoka. Anna jähmettyä ja sehän jähmettyy nopeesti. Leikkaa pähkinönougatista sopivia suupaloja.


torstai 15. joulukuuta 2016

Aasian wokki tamarindikastikkeen kanssa

Aasian wokki on höystetty Sara La Fountanin ohjeen mukaan tehdyllä tamarindikastikkeella ja Apetit Tuoreksilla ja näin siitä saadaan taas vähän jotain uutta. Apetit tarjosi Ruokapankille testattavaksi heidän uutuus tuotetta eli Tuoreksia, mitkä löytyvät kauppojen vihanneshyllyiltä. Näppärä tuote jos ei halua ostaa kaikkia vihanneksi kokonaisina. Tuoreksista löytyy monia eri vaihtoehtoja ja ite testasin näitä Thai Wok -vihanneksia sekä Pannuvihanneksia. 


Aasian wokki

300-400 g naudan ohutta suikaletta
3 kpl valkosipulinkynttä viipaloituna
1-3 tl inkiväriä raastettuna
½-1 tl chilirouhetta
3 rkl soijaa
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl tamarindikastiketta, ohje alla

Tamarindikastike

3 rkl tamarindia
1 rkl srirachakastiketta
3 rkl seesamiöljyä
1 rkl hunajaa
1½ tl inkiväriä raastettuna
1 tl valkosipulia raastettuna
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Lisäksi: 

1 ruukku ruohosipulia silputtuna
tamarindikastiketta
2-3 levyä nuudelia

Kuullota seesamiöljyssä valkosipulilastuja, inkiväriä sekä chilirouhetta. Lisää suikalelihat ja anna kypsyä noin 5 minuuttia. Lisää Apetit Tuorekset Thai Wok -vihannekset ja anna hetken pehmetä ja maustua. Lorauta soijaa mukaan. Sekoita. Valmista tamarindikastike eli sekoita sen kaikki ainekset yhteen. Lisää kaksi ruokalusikallista tamarindikastiketta aasian wokin päälle ja sekoita. Anna maustua hiljaisella. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta nuudelit ja sekoita wokin sekaan. Sekoita lopuksi ruohosipulisilppua. Nauti sellaisenaan tai lisää tarvittaessa tamarindikastiketta antamaan lisää potkua sekä makua. 





tiistai 13. joulukuuta 2016

Rocky Roads joulun twisteillä

Rocky Roads maistuu aina ja sitä on helppo tuunata mieleisekseen. Joulun aikana Rocky Roadsiin voi laittaa esim. mukaan kanelia, kardemummaa, manteleita, piparinpalasia jne. Taivas on vain rajana mitä niihin haluat laittaa. Rocky Roadsit sopivat myös kivasti lahjaksi esim. hoitajille, opettajille jne. Tuunaa siis omat makumaailmat!

Kuva on otettu vuosi takaperin kun teimme veljenvaimon kanssa 100:lle ihmiselle pikkupurtavaa niin suolaisia kuin makeita.



Rocky Roads

2 levyä maitosuklaata
2 levyä tummaa suklaata

Lisäksi mm: 

rusinoita
karpaloita
pähkinöitä
vaahtokarkkeja
keksin palasia
piparin murusia
suolapähkinöitä
mausteita esim. kanelia tai kardemummaa
valkosuklaanpalasia
vohvelin palasia
konvehteja


Sulata suklaa vesihauteessa ja laita sulannut suklaa leivinpaperilla päällystetylle lautaselle tai laakeaan vuokaan. Voit laittaa haluamasi makuja jo pohjalle tai sitten vasta kaikki pinnalle eli up to you. Anna jähmettyä viileässä muutaman tunnin ja lohko paloiksi joko käsin tai veitsellä. 

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Carpaccio

Carpaccio tuo ihana italialainen herkku, näin voisin sanoa näin jälkikäteen. Rucolan, lihan ja parmesanin maut sopivat loistavasti yhteen. Carpaccio sopii älyttömän hyvin alkuruokana ja tätä ajateltiin tehdä myös joulupöytään. Mun carpaccio kokeilut on ollut tätä ennen tasan yksi, ravintolassa ja se ei kyllä tehnyt mitään vaikutusta, en oikein edes pitänyt siitä mut nyt kun testas ite ja laitto niitä raaka-aineita mistä itse pitää niin johan uppos. Carpaccioo voi tuunata monella tapaa eli vaihtaa juustoja, siemeniä, pähkinöitä, yrttejä, kastikkeita.... jne.

Teroita veitsi, siitä olis hyvä aloittaa koko projekti ;) Tämä herkku on helppo valmistaa, mutta alkuvalmistelua vie hieman aikaa eli pakastaminen.

PS. Käyn vähän hitaalla eli reseptejä tulee, mutta hiukan hitaasti.....


Carpaccio

naudan sisäfilettä
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
sitruunamehua
balsamicoa
rucolaa
paahdettuja pinjansiemeniä
parmesanjuustolastuja


Siisti liha ja kääri se kelmun sisälle tiiviiksi pötköksi, sulje päädyt hyvin. Laita liha pakkaseen 2-3 tunniksi eli liha saa olla kohmeinen että saat leikattua ohuen ohuita viipaleita. Viipaloi paperin ohuita viipaleita. Asettele laakealle tarjoilualustalle vieri vierin. Pirskottele päälle sitruunamehu-oliiviöljyseosta, suolaa, pippuria ja anna hetken "kypsyä". Lisää päälle ennen tarjoilua rucolaa, parmesanlastuja sekä paahdettuja pinjansiemeniä. Ripottele suolaa sekä mustapippuria. Lorauta hieman oliiviöljyä ja balsamicoa, sitten vaan kimppuun.