torstai 30. maaliskuuta 2017

Tahmapulla

Voihan tahmapulla, on se vaan niin herkullista. Tahmapulla on täyteläistä ja makeampaa kuin ns. normali pulla. Tahmapullaa voi tuunata mieleisekseen mutta nyt menen ihan ohjeen mukaan. Tämän ohjeen olen napannut Sara La Fountainin kirjasta Passion for Food. Mun yhdestä lemppari keittokirjasta.


Tahmapulla

Taikina:

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1-2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 kpl kananmunaa
noin 15 dl vehnäjauhoja
150 g voita, huoneenlämpöistä

Kanelisiirappi:

1½ dl fariinisokeria
1 dl vaahterasiirappia
3 rkl hunajaa
2 rkl kanelia
3 rkl voita
pari tippaa vanilja-aromia

Väliin:

100-150 g voita, huoneenlämpöistä

Voiteluun: 

1 kpl kananmuna

Koristeluun: 

1 dl tomusokeria
loraus vettä


Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja kananmuna. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Lisää pehmeä voi, kun olet laittanut puolet jauhoista. Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. 

Tee kanelisiirappi sillä välin, kun taikina nousee. Kaada kaikki kanelisiirapin ainekset kattilaan ja anna keittyä hieman kasaan, muutaman minuutin ajan. Anna siirapin jäähtyä. Mikäli haluat siirappia reilusti niin tekee kaksinkertainen määrä. 

Kun taikina on valmis, kauli siitä ohut levy. Levitä levyn päälle tasainen kerros kanelisiirappia ja sen päälle ohuehko kerros pehmeää voita. Kääri levy rullalle. Jos kanelisiirappia jää yli tai teit kaksinkertaisen määrän niin, kaada sitä paistovuoan pohjalle, niin saat erittäin kosteat ja tahmaiset pullat (huom! näin pullista tulee myös tuplamakeammat). Leikkaa rullasta noin 5 cm:n paloja ja laita ne vierekkäin paistovuokaan. Anna rullien hieman kohota. Voitele vielä kananmunalla. Paista tahmapullat uunin alatasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes pulla on kypsää ja pinnasta kauniin rusehtava. Anna hieman jäähtyä. Sekoita koristelumassa ja valuta tai lusikoi pullien päälle. 


tiistai 28. maaliskuuta 2017

Maukas ja helppo tonnikalapasta

Helpot pastat ovat monesti arjen nopeita pelastajia ruokapuolella ja maistuu yleinsä kyllä koko perheelle. Tonnikalapasta saa potkua sitruunasta ja se tuokin kivaa vivahdetta ns. raskaan kerman kylkeen. Suosittelen testaamaan ja päälle raastettiin lumisadetta eli juustoa. Tällä kertaa se oli Jukolan Juuston cheddaria ja niistä aivan naturel makua.


Tonnikalapasta

tagiliatellea 4:lle

Kastike:

1 prk tonnikalaa paloina
1 kpl sipulia hienonnettuna
1-2 kpl valkosipulin kynttä hiennnettuna
½ kpl punaista paprikaa kuutioina
pieni kourallinen vihreitä papuja pätkittynä
oliiviöljyä
3 dl kermaa
1 kpl kalaliemikuutio
mustapippuria
1 tl hunajaa
ripaus chilirouhetta
1 rkl tomaattipyrettä
½ kpl sitruunan mehua

Lisäksi: 

juustoraastetta esim. cheddaria tai parmesania



Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan runsaassa suolavedessä. Laita kasariin oliiviöljyä ja kuullota sipulit, paparika ja pavut siinä. Lisää tonnikala. Mausta mustapippurilla sekä chilirouheella. Lisää kerma, kalaliemikuutio, tomaattipyre sekä hunaja. Anna hetken porista keskilämmöllä. Sekoita. Maista tarviiko kastike vielä jotain. Lisää lopuksi sitruunamehua, sekoita. Valuta pasta ja kaada kastikkeen sekaan. Sekoita kunnolla ja anna maustua muutaman minuutin. Tarjoile juustoraasteen kanssa. 

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Pina colada - Saisiko olla coctail vai moctail?

Matkalla tuli tehtyä muutaman kerran itse noita Pina Colada drinkkejä. Pina Coladan voi tehdä alkoholittomana tai alkohollisena. Pina Colada sopii kuumien kesäpäivien janon taltuttajaksi tai illan istujaisiin vaikka jälkiruokana tai alkumaljana. Tosiaan siitä kiva drinkki että sen voi tehdä kaikille kookoksesta tykkääjille. Laitan raaka-aineet noin, sillä anansmehulla määrätään juoman makeus.


Pina Colada

tuoretta ananasta
ananasmehua
kookosmaitoa, paksu neste parempi
muutama jääpala
(2-4 cl vaaleta rommia per drinkki)


Laita aluksi kaikki muut paitsi alkoholi jos sitä käytät niin tehosekoittimeen. Surauta tasaiseksi. Maista, tarviiko lisää esim. ananasmehua. Jos lisäät jotain niin surauta uudestaan. (Lisää alkoholia 2-4 cl per juoja mukaan. Surauta vielä pari kertaa.) Kaada korkeisiin laseihin ja koristele ananasviipaleilla tai ananastupsulla. Sling sling!


torstai 23. maaliskuuta 2017

Pikaleipä


Viikonloppuaamu ja perskatti eihän meillä ollutkaan leipää ja KAIKKI halusi leipää aamupalana. No ei muuta kuin hihat ylös ja pikaleipää tekemään. Tää on mun historian helpoin leipäohje ikuna. Hiukanhan tuo pikaleipä halkeili kun sitä leikeltiin mutta maku kyllä voitti taas tuon ulkonäön, pehmeetä ja maukasta. Tosin jos olisimme antaneet leivän vähän levätä niin luulenpa että tuo leikkaaminenkin olisi sujunut hiukan lupsakammin, mutta leipähimo oli päällä niin äkkiä kimppuun. Tämä pikaleipäohje ei tarvii veivaamisia tai kohotteluita, aineet yhteen ja vuokaan let's go!

Ohjeen pohja lähti Myllyn Paras sivuilta


Pikaleipä

4 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1½ tl suolaa
2½ dl maitoa tai muuta nestettä
½ dl öljyä
100 g valkosipulituorejuustoa tai muuta tuorejuustoa
2 rkl hunajaa
1 kpl kananmunia
(pähkinöitä tai siemeniä)


Sekoita kuivat aineet kulhossa sekasin ja lisää kaikki muut aineet järjestyksessä. Laita suorakaiteen malliseen leipävuokaan kaurahiutaleita pohjalle ja kaada taikina päälle. Ripottele lisää kaurahiutaleita. Paita pikaleipä 225 asteessa noin 35 minuuttia tai kunnes leipä on kauniin värinen ja on kypsä keskeltä. Koita tikulla ihan vaan varmuuden vuoksi eli leipä on valmis jos tikkuun ei jää taikinaa. Ota leipä uunista ja odota hetki tai käy kiinni samantien! 


keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Kananektariinisalaatti

Kananektariinisalaatti on ruokaisa ja raikas salaatti. Tämän salaatin idea lähti aivan hatusta ja musta tästä tuli oikein onnistunut setti, jota voinee tehdä uudestaan. Kananektariinisalaatin kanssa voi nauttia uunituoretta leipää ja lasin viiniä vallan mainiosti, mutta menee kyllä aivan arkiruokanakin ihan tälläisenaan. Nektarin tilalla voi käyttää myös persikoita. Salaattikastikkeena käy lähes mikä tahansa mutta itse suosin oliiviöljy-valkoviinietikkaseosta ja sekaan vähän suolaa että pippuria.


Kananektariinisalaatti

3-4 kpl kananfilettä paistettuna ja maustettu suolalla sekä pippurilla
2-3 kpl nektariinia lohkottuna
½-1 rasia rucolaa
2 kpl avokadoa kuutioituna
½ pkt fetaa murustettuna
3-4 rkl aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
kourallinen pekaanipähkinöitä tai saksanpähkinöitä


Paista kanafileet ja mausta suolalla sekä mustapippurilla. Viipaloi fileet. Laita laakean tarjoiluastian pohjalle rucola, viipaloidut kanafileet, nektariinilohkoja, avokadokuutioita, murustele fetaa ja lisää lopuksi pekaanipähkinät sekä silputtua aurinkokuivattua tomaattia. Tarjoile sellaisenaan tai oman suosikki salaattikastikkeen kanssa. 


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Ruismustikkapiirakka



Ruismustikkapiirakka maistuu mukavasti vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa heti uunituoreena. Mä tein meijän ruismustikkapiirakan MyPizza uunilla ja sehän oli hieman haasteellista mutta kyllähän se onnistui. Muistaa vaan ottaa semmoisen valurautapannun mistä saa kahvan irti sekä pannu on sopivan kokoinen pizzauuniin. Pizzauunilla valmistaessa piirakkaa tulee pyörittää tasaisin välein tai toinen puoli kärähtää, kuten mulla oli näin käydä... Tämä ruismustikkapiirakka onnistuu myös tavallisella uunilla tehtynä vallan mainiosti. Käytin valurautapannua mutta toki tavallinen piirakkavuokakin sopii tähän jos teet tämän tavallisella uunilla. 



Ruismustikkapiirakka

200 g voita
2 dl sokeria
4 dl ruisjauhoja
3/4 tl leivinjauhetta
400 g mustikoita
½ dl perunajauhoja


Aloita sulattamalla voi. Sekoita joukkoon 1 dl sokeria ja jauho-leivinaineseos. Voitele valurautapannu voilla. Ota taikinasta 3/4 osaa ja painele se valurautapannun pohjalle ja vähän myös reunoille. Sekoita kulhossa jäiset marjat ja loput sokerit ja perunajauho. Kaada ja levitä marjaseos piirakkapohjan päälle. "Murustele" lopputaikina marjojen päälle. Tein piirakan MyPizza uunilla, mutta jos semmoista ei löydy kotoa niin paista ruismustikkapiirakkaa 200 asteessa noin 35-40 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä. Tarjoile vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.



keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Pannupizza

Pannupizza on helppo ja maukas tarjottava illanistujaisiin. Vähän erilainen pohja kuin normaalisti ja pizzan tapaan helposti tuunattavissa. Puolittamalla taikinan pizzan voisi valmista nimen mukaisesti valurautapannulla uunissa. Itse tein kuten ohjekin niin pellillisen. Maistu kyllä koko sakille, mikä on aina positiivista. Valmista oma pannupizza ja tässä on mun viimeisemmän version täytteet. Tosin todella hyvä on myös tuo Aura-muru tuon cheddarin tilalla et ei muuta kuin testaamaan.


Pannupizza

Pohja:

2 dl vettä
1 ps hiivaa
1 tl hunajaa
suolaa
40 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä (silputtuja)


Kinkkutäyte:

1 tlk tomaattimurskaa
150 g savukinkkusuikaleita tai ylikypsää savukinkkua
1 ps Cheddar raastetta
1 pieni prk ananasmurskaa
mustapippuria
noin 200 g mozzarellaa revittynä


Sekoita hiivaa kädenlämpöiseen veteen ja lisää muut ainee joukkoon. Vaivaa käsin kimmoisaksi. Anna nousta liinan alla noin 30 minuuttia. Valmista sillä aikaa täyte. Valuta ananasmurskan- ja tomaattimurskan liemi pois, itse käytän kumpaiseenkin sihvilää.

Taputtele taikina voideltuun uunipellille tai levitä pohjalle leivinpaperi. Levitä pohjan päälle täytteet luettelon mukaisessa järjestyksessä. Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä ja päällinen kauniin kullanruskea.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Laskiaiskääretorttu

Pitihän sitä laskiaista tunnelmoida ja tein laskiaiskääretortun. Kääretorttu on kyllä semmoinen vanhanajan herkku, mikä on mun mielestä hiukan kadotettu mielistämme. Nyt kuule leipomistouhut käyntiin ja tekemään tätä helppoa herkkua laskiaiseksi. Maistuu taatusti koko laskiaiskansalle niin taaperosta mummeleihin <3

Ruokapankki jää pikku lomalle, mutta minua voi seurailla myös loman aikana somessa: Ruokapankki Instagram tai Ruopankki Facebook!  



Laskiaiskääretorttu

4 kpl kananmunia
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl vehnäjauhoja
 1 dl perunajauhoja

Täyte: 

3 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
mansikkahilloa
rasia mansikoita 



Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Lisää kuivat aineet varovasti nuolijaa apunakäyttäen munasokerivaahtoon. Kaada taikina tasaisesti leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista keskitasossa 225 asteessa noin 10 minuuttia. Laita toinen leivinpaperi pöydälle ja ripottele päälle sokeria. Kumoa kuuma kääretorttupohja leivinpaperille ja irroita pohjassa ollut leivinpaperi varovasti irti. Anna hetki jäähtyä.

Vatkaa kerma ja vaniljasokeri kermavaahdoksi. Siisti kääretortun päätyreunat veitsellä. Levitä hillo tasaisesti pohjan päälle. Lisää pilkotut mansikat ja levitä kermavaahto myös päälle. Rullaa leivinpaperia apuna käyttäen rulla kasaan. Toisesta reunasta saattaa tulla hiukan ylimääräistä täytettä pois. Se olis siinä! 


torstai 16. helmikuuta 2017

Pihvit nopean pippurikastikkeen kanssa

Kunnon naudanlihapihvi on herkullista, mutta välillä taitolaji että saa pihvit onnistumaan. Yksi tärkeimmistä on ottaa pihvit kunnolla huoneenlämpöön mieluiten kaksi tuntia aikasemmin. Miettiä minkä kypsyiset pihvit haluaa, eikä paista liian kauan jolloin pihvi muuttuu tatamimatoksi. Muistaa laittaa pihvit lepäilemään paistamisen jälkeen ja sitten vasta lautaselle syötäväksi. Meillä tulee paistettua pihvit valurautapannulla, voissa, mutta voi-öljyseos on kuulemma vielä parempi. Mausta lopuksi suolalla sekä mustapippurilla.

Pihvien kypsyydet

Rare: paista pihviä 1-2 minuuttia per puoli
Medium: paista pihviä 2-3 minuuttia per puoli
Well done: paista pihviä 3-4 minuuttia per puoli

Noilla ohjeilla pääsee jo suht pitkälle ja varmasti on vielä kymmenkunta muuta ohjetta lisäksi millä saa täydelliset pihvit.

Lisäksi:

Hasselbackan perunat 
Paahdettua ruusukaalia karamellisoidun sipulin kanssa



Nopea pippurikastike pihville

lihojen paistorasvan
3 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria
1 rkl dijon-sinappia


Kun olet ottanut pihvit pannulta lepäämään niin toimi samantien kastikkeen kanssa. Eli lorauta kuumalle pannulle kerma ja lisää muut raaka-aineet. Sekoita ja anna kiehahtaa, jonka jälkeen lasket lämpötilaa keskilämmölle tai miedolle. Kastike paksuuntuu muutamassa minuutissa. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Tarjoile pihvien kanssa.


keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Hasselbackan perunat

Hasselbackan perunat ovat kerrassaan loistava perunalisuke. Helppo tehdä ja maistuu koko perheelle. Perunoihin tulee ihana kuori. Hasselbackan perunat toimivat niin lihan, kanan kuin kalan kanssa. Kesällä pitää ehdottomasti kokeilla grilliruuan kanssa. Näitähän voi tuunata mieleisekseen esim. mukaan vähän pekonia, juustoa, valkosipulia, yrttejä jne... Testaa ihmeessä!

Testaa myös kuvien paahdetut ruusukaalit ja karamellisoidun sipulin kera... 



Hasselbackan perunoita

pieniä perunoita
voita / öljyä
suolaa
mustapippuria


Pese perunat ja tee veitsellä viiltoja perunaan, mutta ei aivan läpi saakka. Mitä tihemmät viillot sen kauniimmat perunat. Itsellä näköjään laiskanmiehen viillot mutta enivei, toimi noinkin. Voitele uunivuoka voilla tai öljyllä. Laita perunat ehjä puoli alaspäin. Voitele perunoiden pintaa voilla tai öljyllä. Mausta suolalla sekä mustapippurilla. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä.


perjantai 10. helmikuuta 2017

Paahdettua ruusukaalia ja karamellisoitua sipulia

Ruusukaali, tuo pikkuruinen söpöliini, mikä nostattaa tukan pystyyn jo pelkästä muistelusta miltä se tuoksuu ylikypsennettynä, sissus siunakkoon. Meijän perheen todellinen inhokki, ennen viime viikonloppua. Nyt sekin on sitten selätetty. Mies oli hyvin epäileväinen kun sanoin että hei tehääs ruusukaalista lisuke. Suoraan sanottuna itsekin epäilin että noinkohan on hyvää vai saako lennättää kaatikselle ennen kuin sanoo hep. Mulle oli jäänyt aikoinaan mieleen Kokit ja Potit -ruokablogin resepti ja sitähän mä sitten tein. Kiitos Hannele ohje oli kerrassaan loistava, ohje sellaisena kuin Kokit ja Potit tämän teki. Olisit kuullut meidän ruusukaalihehkutusta viime lauantaina. Nyt ruusukaalista kyllä uskaltaa lähtee tekee uusia makukokonaisuuksia.
Tosiaan tehtiin viime lauantaina ruusukaaleja, vihreitä papuja, pihvit pippurikastikkeen kera sekä hasselbackan perunoita, joista ohje tulee perästä päin.

Ruusukaali on muuten kaaleista yksi parhaimmista pakkasen kestäjistä niin pelloilla kuin pakastimessa. Jostan sekin tuli luettua...

Ruokapankki sai kutsun Keski-Uudenmaan bloggaajiin eli Kubloon joten vaikutan myös sitäkin kautta. Kublo on aivan uusi blogiyhteisö Keski-Uudenmaan aluen bloggaajille. Kiva keskittymä eli käyppäs kurkkaamassa ketä siellä jo on :) KUBLO



Paahdettua ruusukaalia ja karamellisoitua sipulia

400g ruusukaalia
2-3 rkl öljyä tai voita 
1 kpl sipulia
1 kpl valkosipulinkynsi
1-2 tl dijon-sinappia
noin 1 rkl hunajaa
noin 1 rkl sherryetikkaa tai punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria 


Kuumenna uuni 225 asteeseen. Poista ruusukaaleista kova kanta ja puolita kaalit. Poista tarvittaessa uloimmat lehdet. Laita kaalit leivinpaperin päälle pellille ja valuta päälle hieman öljyä tai muuama nokare voita. Ripottele päälle suolaa. Esivalmistele myös sipulit: kuori, puolita ja siivuta ohuiksi siivuiksi. Valkosipulin voit myös murskata pienemmäksi.


Paahda ruusukaaleja uunissa 10-15 minuuttia kaalien koosta ja uunista riippuen. Kaalit saavat saada väriä, mutta ylikypsiksi ne eivät saa mennä tai sitten tulee juuri sitä mitä emme halua, haisevia löllerökaaleja.  

Kaalien ollessa uunissa kuullota sipuleita öljytilkassa tai voissa pannulla pienehköllä lämmöllä. Kun sipulit ovat pehmeitä, laita pannulle sinappi. Mausta sipuliseos hunajalla ja etikalla. Sekoita. Kaada paahtuneet ruusukaalit sipulien kanssa samalle pannulle ja pyöräytä, jotta maut sekoittuvat. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Makeus ja happo kannattaa säätää omalle suulle sopivaksi. Rouhaise päälle hieman mustapippuria ja tarjoile lisäkkeenä tai sellaisenaan.


tiistai 31. tammikuuta 2017

Täyteläinen vaniljakastike


Tässä on nyt ihanan täyteläinen vaniljakastike ja sopii niin jälkkärien kanssa kuin vaikka kakun väliin täytteeksi. Helppo tehdä ja maku on kerrassaan huippu. Olen kerran aikasemmin tehnyt kans vaniljakastiketta mutta sen koostus oli todella ohutta kuin vaniljamaitoa.


Vaniljakastike

½ kpl vaniljatankoa
3 dl kuohukermaa
3 kpl kananmunankeltuaista
4 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja



Raaputa vaniljatankon siemenet kattilaan ja lisää mukaan kerma, keltuaiset, sokeri, vaniljasokeri ja perunajauhoja. Vatkaa seos ja lisää puolikas vaniljatanko mukaan. Kuumenna vaniljakastiketta miedolla lämmöllä esim. induktion 1-10 asteikon nro 3:lla. Sekoita välillä ja kastike on valmista kunnes se sakenee. Nosta vaniljatanko pois. 

maanantai 30. tammikuuta 2017

Helpot kananugetit, maistuu koko perheelle

Tein tossa yks viikonloppu kananugetteja ja enhän mä ollut näihin varautunut yhtään eli kaikki lähti aivan hatusta jälleen kerran. Katoin mitä kaapista löytyy ja siitähän se ajatus sitten lähti. Tää ruoka on helppo tehdä ja maistuu vaikka tzatzikin kanssa tai valkkaridipin eli päätäppä ite. Sit kylkeen vähän bataattiranskalaisia ja se olis siinä. Poika pyöritteli haarukassa nugettiaan ja ihmetteli miksi nugetti näyttää röpölöiseltä ja oudolta. Sanoin että kuule tää nugetti on ite tehty, eikä oo mikään massatuotannon tasapaksu pallero, näistä jokainen on oma pikku yksilönsä. Hyvin maistui. Tästä reseptistä taas näkee näitä mun lemppareita eli valkosipuli, chili ja yrtit... niillä mennään!



Kananugetit

400 g kanafileitä

Munahässäkkä:

2 kpl kananmunia
2 rkl turkkilaistajogurttia
suolaa
mustapippuria
2 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna

Rapsakkahässäkkä:

maissimurolastuja 
paprikajauhoja
chilijauhetta


Vatkaa kevyesti kananmunat ja loput munahässäkkäraaka-aineet yhteen. Laita maissilastut pussiin ja murskaa pieneksi. Kaada astiaan ja sekoita mukaan mausteita. 

Leikkaa fileet pienemmksi. Pyörittele filepaloja eka munahässäkässä ja tämän jälkeen rapsakkahässäkässä. Nosta palat sitten uunivuokaan jossa on pohjalla öljyä tai leivinpaperia. Tee näin jokaiselle palalle ja asettele vieri viereen uunivuokaan. Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pinnat saavat kauniin värin ja nugetit ovat kypsiä. 


Bataattiranskalaiset

1 kpl bataatti tankoina
oliiviöljyä
savustettua paprikajauhetta tai tavallista paprikajauhetta
1 kpl valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa
mustapippuria


Kuori bataatti ja leikkaa sopivan mallisia tankoja. Laita kulhoon ja lisää kaikki loput aineet. Sekoita kunnolla ja levitä levinpaperilla päällystetylle pellille. Paista 225 asteessa noin 30-40 minuuttia tai kunnes bataattiranut ovat kypsiä. 


Nopea tzatziki

3 reilua rkl turkkilaistajogurttia
½-1 kpl kurkkua raastettuna
1 kpl sitruunan mehua
1 kpl valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa
mustapippuria
½-1 ruukku minttua hienonnettuna


Raasta kurkku ja kuivaa esim talouspaperissa, niin saat liika nesteen pois lillumasta. Sekoita kurkut jogurttiin ja lisää kaikki muut raaka-aineet. Laita jääkaappiin maustumaan 15 minuutiksi. Tzatziki maistuu kananugettien kanssa, leivän päällä, salaattipöydässä, grilliruuan kanssa..... Ihanan raikasta herkkua!

maanantai 23. tammikuuta 2017

Pannukakku valurautapannulla, ihan superia!

Tästä edespäin en tee millään muulla ohjeella pannukakkua kuin tällä, se on vissi näin. Ihanan kuohkeaa ja täyteläistä herkkua. Annoskoko on just hyvä meijän perheelle jossa on kolme ihmistä. Pannukakun kanssa voi tarjota marjoja, hilloja, kermavaahtoa, makeita kastikkeita, hedelmiä, kermavaahtoa, jäätelöä.... jne. Tämä on helppo tehdä ja tulee noin 3-4 syöjälle eli tämä on nopea vierastarjottava jos ei meinaa keksiä mitä tekee yllätysvieraille.

Ruokapankki pääsi mukaan 40+ blogeihin, pitää ite ihan totutella tohon uuteen vuosikymmeneen, herranjestas, mut hei tällä mennään.  Käyppäs tsekkaa heidän kaikki blogit eli 40+ blogit  Varmasti löytyy jokaiselle jotakin seurattavaa!





Pannukakku

3 kpl kananmunaa
1,75 dl maitoa
3 rkl voisulaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
suolaa
1,75 dl vehnäjauhoja

Lisäksi:

voisulaa valurautapannulle


Laita kaikki raaka-aineet kulhoon ja vatkaa hyvin sekaisin. Voitele valurautapannu ja kaada taikina siihen. Paista pannukakkua 225 asteessa noin 25-30 minuuttia tai kunnes se on kypsää. Pannukakku kohoilee kivasti eli se kuuluu asiaan. Sitten vaan herkuttelua omien lisukkeiden kanssa.


keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Valkosipulileipänen


Valkosipulileipänen sopii esimerkiksi mainiosti keittojen aisaparina tai salaattien lisuukkena. Noutopöytään tätä voisi myös tehdä ja voisit leikata leivän muutaman sentin paksuisiksi tangoiksi. Jälleen kerran Ruokapankin tapaan ohje on helppo tehdä eli tarvii kummosia kokki kolmosen taitoja.


Valkosipulileipänen

1 kpl patonkia

Valkosipulivoi:

50-100 g voita huoneenlämpöisenä tai sulatettuna
1 kpl valkosipulinkynsi hienonnettuna
1-2 rkl persiljaa hienonnettuna

Lisäksi: 

1-2 dl parmesanjuustoraastetta


Valmista valkosipulivoi eli sekoita kaikki raaka-aineet yhteen. Halkaise patonki kahtia ja levitä valkosipulivoita kummallekin halkaistulle pinnalle. Ripottele parmesanjuustoraastetta. Laita 200 asteiseen uuniin noin 8-10 minuutiksi, niin että juusto on sulanut sekä leipä saanut hieman väriä. 

maanantai 16. tammikuuta 2017

Sipulikeitto

Mikä sitä talvella niin ihanasti lämmittää pakkaspäivien jälkeen? No sipulikeitto tietenkin. Sipulikeitto on mun yksi ruokarakkaus ollut aina ja varmaan siihen kipinä on syntynyt Pariisissa muinoin. Ikävintä sen valmistuksessa on sipulin leikkaaminen mutta eipä sekään tunnu enää missään kun on toi monitoimikone mikä tekee ohuen ohutta suikaletta kädenkäänteessä, ihan mahtavuutta! Sipulikeitossa on mun mielestä kaksi tärkeää asiaa eli tarpeeksi pitkään haudutus ja viini. Aika simppeliä!

Sipulikeiton voi halutessaan kuoruttaa paahdetulla leivällä ja juustolla, mutta tällä kertaa emme haluneet sitä sillä tavalla vaan teinkin ihania valkosipulileipäsiä ja kylläpäs maistui. Leipäsien ohjeen laitan perästä päin.

PS. Testaa myös tämä sipulikeitto eli Sipulikeitto siiderillä höystettynä



Sipulikeitto

1 kg isoja sipuleita
3 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna
50-100 g voita
2 dl valkoviiniä
1-1½ l kasvis- tai lihalientä
suolaa
mustapippuria
timjamia
laakerinlehtiä



Hienonna sipuli haluamallasi tyylillä renkaiksi, suikaleiksi, kuutioiksi ja tee sama valkosipuleille. Kuullota näitä voissa niin että saavat vähän väriä. Lisää valkoviini ja anna hetken hautua, lisää eka 1 litra lientä ja mausta suolalla, mustapippurilla, timjamilla sekä laakerinlehdillä. Maistele ja sekoittele keittoa pitkin keittymistä. Keitto saa porista miedolla lämmöllä vähintään 2 tuntia. Lisää tarvittaessa lientä ja mausteita. Nauti kuumana!


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Makea ananaskana ja limeriisiä

Makea ananaskana on herkullisen hedelmällistä ja tosiaan ihanan makiaa. Paistetut ananaksen palat kruunaavat limeriisin kanssa koko annoksen. Kanan taikuus syntyy kun marinointilientä keitetään kasaan ja voidellaan fileitä paistaessa. Limeriisi on kiva lisuke ja sopii monen kanssa nautittavaksi, vaihtelua ns. basic-riisille. Paistettu ananas on vaan niin hyvää ja sopii muuten jälkkärinäkin esim. jäätelön kanssa. Uih, kuinka hyvää! Tätä pitää ehdottomasti kokeilla myös kesällä grillaten....


Ananaskana

800 g kananfileitä

Marinadi: 

3 dl ananasmehua tai muuta tuoremehua
1½ dl fariinisokeria
1 kpl limen mehua
2 rkl tomattipyrettä
2 rkl punaviinietikka
2 rkl vähän suolaista soijaa
1 rkl Dijon sinappia
1 rkl Samba Oelekia
1 kpl valkosipulin kynsi hienonnettuna
3 cm pätkä inkiväriä hienonnettuna
suolaa
3 rkl oliiviöljyä

Lisäksi: 

kookosöljyä paistamiseen
1 kpl ananasta viipaloituna


Sekoita marinadin kaikki raaka-aineet yhteen. Laita fileet esim. pussiin ja lisää 2/3 marinadista mukaan. Laita jääkaappiin ja anna marinoitua noin 4 tuntia. Ota fileet huoneenlämpöön noin 15 minuuttia ennen paistamista. Laita 1/3 marinadista kattilaan ja keitä hiljalleen kasaan. 

Laita nokare kookosöljyä parilapannulle ja paista kanat kuumalla pannulla. Voitele kasaan keitettyä marinointikastiketta fileiden päälle niin kauan kunnes kanat ovat kypsiä. 

Paista toisella pannulla ananakset kookosöljyssä. Tarjoile annos makean ananaskanan ja limeriisin kansas, ohje alapuolella. 



Limeriisi

2 dl jasminriisiä
½ l kanalientä
(suolaa)
1-2 kpl limen mehua
3 rkl korianteria silputtuna


Keitä riisi kanaliemessä ja mausta suolalla jos on tarpeen. Lisää kypsään riisiin limen mehua sekä korianterisilppua, sekoita. 


maanantai 9. tammikuuta 2017

Lohipastrami wasabitahnalla

Lohipastrami on äärettömän hyvää ja helppo tehdä. Ainoo missä voit ryssiä on että paistat aivan liian kauan. Tein tätä lohipastramia ja lisäksi wasabitahnaa joulun kokinterveiseksi, joka onkin meijän perheessä muodostunut jo tavaksi. Tällä siis korkattiin jouluillallinen käyntiin. Lohipastrami sopii mainiosti myös niille ketkä välttelevät gluteiinia sekä wasabitahnasta saa maidottoman kun tekee sen kaurafraiseen.

PS. Aloita lohipastramin valmistaminen edellisenä päivänä!


Lohipastrami ja wasabitahna

400 g lohta ns. paksummasta päästä
2 rkl sokeria
1 rkl merisuolaa
1 rkl mustapippuria

1 rkl rosépippuria rouhittuna
1 rkl viherpippuria rouhittuna
1 rkl seesaminsiemeniä


Wasabitahna

1 dl ranskankermaa tai kaurafraisea
2 kpl  avokado
1 kpl sitruunan mehua
wasabitahnaa oman maun mukaan
suolaa
mustapippuria

Siisti lohi ruodoista ja nahasta. Tee muutaman sentin levyiset tangot. Mausta suolalla, sokerilla sekä mustapippurilla. Kääri tiukkaan kelmuun ja pistä vuorokaudeksi jääkaappiin maustumaan. 

Valmista wasabitahna eli laita kaikki raaka-aineet tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi massaksi. 

Avaa kalakääre ja pyöräytä kala pippuri-seesaminsiemenseoksessa. Kuumenna pannu aivan kuumaksi ja paista kuivalla pannulla lohen pinnat kiinni joka puolelta, pieni hetki riittää per puoli muuten kypsennät liikaa ja idea häviää. Kääri kala taas tiukkaan kelmuun ja laita jääkaappiin jäähtymään. Leikkaa sopivia annospaloja ja asettele esim.  ruokalusikkaan ja pursota wasabitahnaa kylkeen. Suu auki ja lohipastrami wasabitahnalla sisään ja nams!



keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Omenapiirakka

Omenapiirakoista on varmaan tuhat ja yksi reseptiä ja tässä on niistä versio numero 1002. Tätä herkkua herkuteltiin syksyllä serkun luona vaniljajäätelön kanssa tottakait! Sori kuva on tumman sävyinen, mutta näillä mennään, ei aina voi mennä kuin Strömsössä. Omenapiirakan ohje oli napattu Suklaapossu blogista, mutta hieman tuunattuna, kuten meijän suvussa asiaan kuuluu eli tuunataan reseptejä oman näköiseksi ja makuiseksi. 


Omenapiirakka

Taikina:

2 kpl kananmunaa
1 dl öljyä 
½ dl omenalikööriä
½ dl kermaa
3 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
½ tl suolaa
1½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria 

Päälle:

n.4 kpl pientä hapanta omenaa
1½ dl kaurahiutaleita 
50 g voita
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia


Mittaa taikinan kaikki aineet kulhoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä ja sekoita nopeasti sekaisin, älä vatkaa. Kaada taikina irtopohjaiseen piirakkavuokaan ja levitä tasaisesti pohjalle. Kuori ja lohko omenat. Lado omenanpalat pohjan päälle. Sekoita kaurahiutaleiden joukkoon voita, sokerit ja kanelia. Ripottele kauraseos omenalohkojen päälle ja laita piirakka uuniin. Paista 180 asteessa, kunnes pinta on kauniin ruskea eli noin 30-35 minuuttia.