Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keitto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. tammikuuta 2017

Sipulikeitto

Mikä sitä talvella niin ihanasti lämmittää pakkaspäivien jälkeen? No sipulikeitto tietenkin. Sipulikeitto on mun yksi ruokarakkaus ollut aina ja varmaan siihen kipinä on syntynyt Pariisissa muinoin. Ikävintä sen valmistuksessa on sipulin leikkaaminen mutta eipä sekään tunnu enää missään kun on toi monitoimikone mikä tekee ohuen ohutta suikaletta kädenkäänteessä, ihan mahtavuutta! Sipulikeitossa on mun mielestä kaksi tärkeää asiaa eli tarpeeksi pitkään haudutus ja viini. Aika simppeliä!

Sipulikeiton voi halutessaan kuoruttaa paahdetulla leivällä ja juustolla, mutta tällä kertaa emme haluneet sitä sillä tavalla vaan teinkin ihania valkosipulileipäsiä ja kylläpäs maistui. Leipäsien ohjeen laitan perästä päin.

PS. Testaa myös tämä sipulikeitto eli Sipulikeitto siiderillä höystettynä



Sipulikeitto

1 kg isoja sipuleita
3 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna
50-100 g voita
2 dl valkoviiniä
1-1½ l kasvis- tai lihalientä
suolaa
mustapippuria
timjamia
laakerinlehtiä



Hienonna sipuli haluamallasi tyylillä renkaiksi, suikaleiksi, kuutioiksi ja tee sama valkosipuleille. Kuullota näitä voissa niin että saavat vähän väriä. Lisää valkoviini ja anna hetken hautua, lisää eka 1 litra lientä ja mausta suolalla, mustapippurilla, timjamilla sekä laakerinlehdillä. Maistele ja sekoittele keittoa pitkin keittymistä. Keitto saa porista miedolla lämmöllä vähintään 2 tuntia. Lisää tarvittaessa lientä ja mausteita. Nauti kuumana!


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kukkakaalikeitto basillikaöljyn kanssa

Olimme serkun luona syömässä ja alkuruuaksi oli kert kaikkiaan ihanaa kukkakaalikeittoa ja siihen lisäksi vähän ilmakuivattuakinkkua ( jos ei halua ilmakuivattuakinkkua niin sen voi jättää pois )
sekä basillikaöljyä, nams. Ihan paras kukkakaalikeitto ikuna. Ohje oli napattu Reseptitaivas sivustolta ja sieltä sen siis itsekin nappasin.


Kukkakaalikeitto ja basillikaöljy

1 kpl kukkakaali
1 kpl iso sipuli
3 rkl voita
1 l kasvislientä
2 dl kuohukermaa
1 kpl valkosipulinkynsi
1/2 tl valkopippuria
suolaa
1 pkt ilmakuivattua kinkkua

Basilikaöljy

1 ruukku tuoretta basilikaa
1 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa


Laita uuni päälle 150 astetta. Huuhtele kukkakaali, puolita se ja leikkaa paksuin ruoti pois. Paahda kukkakaalin puolikkaita uunissa 35-45 minuuttia niin, että ne kypsyvät pehmeäksi ja pinta alkaa saamaan väriä.

Tällä välin suikaloi ilmakuivattu kinkku ja paista pannulla rapeaksi. Siirrä kuppiin odottelemaan. Tee myös basilikaöljy; oliiviöljyä kulhoon, ripaus suolaa ja basilikanlehdet. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi pari minuuttia.

Kuori ja lohko sipuli. Kattilan pohjalle hiukan voita ja paista sipuli kullankeltaiseksi.

Kasvisliemi kattilaan ja kun se kiehuu, kukkakaali perään (pilko jos on iso). Mausta valkopippurilla ja suolalla. Keitä hetki jolloin kukkakaali pehmenee entisestään.

Kun kukkakaali on pehmeää, aja se myös pieneksi sauvasekoittimella. Lisää kuorittu valkosipulinkynsi, voita ja kermaa. Aja kukkakaalikeitto tasaiseksi ja kuohkeaksi.

Kauho kukkakaalikeitto lautaselle, ripottele basilikaöljyä päälle sekä aseta keko ilmakuivattua kinkkua keskelle.


maanantai 19. syyskuuta 2016

Kanttarellikeitto yrttiöljyn kanssa

Tänä vuonna onkin ollut runsaasti sieniä. Kesälomalla poimimme kanttarelleja ja niistä saakin sitten kaikkea herkkua pitkin talvea. En muista että olisin ikinä tehnyt kanttarellikeittoa, joten sehän piti nyt siis tehdä. Kyllähän se oli ihanaa, samettista. Yrttiöljy kruunaa hauskalla tavalla keiton ja siihen saa uutta makua.


Kanttarellikeitto

3 dl kanttarelleja revittynä
1 kpl iso sipuli hienonnettuna
voita
suolaa mustapippuria
5 dl kasvislientä
3,3 dl kermaa
1 rkl maissijauhoja


Yrttiöljy

1 pnt persiljaa
1 kpl pieni valkosipulinkynsi
suolaa
mustappippuria
oliiviöljyä


Revi kanttarellit ja laita kuivalle pannulle, jotta nesteet irtoavat. Lisää sipulisilppu sekä voita. Sekoittele ja kuullottele hiljalleen. Lisää kasvisliemi ja mustapippuria. Anna hijalleen porista 30 minuuttia. Maista tarviiko suolaa? Lisää jos tarvii. Lisää kerma ja maissijauho vesitilkkaan sekoitettuna. Sekoita keittoa ja anna porista hiljalleen vielä 30 minuuttia.

Valmista yrttiöljy eli kaikki raaka-aineet tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi massaksi. Öljyä saa olla reippaasti, niin että seos on juoksevaa. Yrittiöljyä voi käyttää myös salaattikastikkeena. 

Herkuttele kuumaa keittoa muutaman yrittiöljyu teelusikallisen kanssa. 


maanantai 14. maaliskuuta 2016

Tomaattinen lihapullakeitto

Tiesitkö että lihapullat tykkäävät uida myös keitoissa? Tein italian fiiliksellä maukkaan tomaattikeiton ja sinne kellumaan pieniä lihapullia. Tai joo jos mä sanon pieniä, niin mun lihapullat on varmaan monen kokkaajan normikokoiset, mut enivei. Herkku keitto mikä sopii hyvin arkeen ja maistuu koko perheelle. Keitosta voi jättää pastan pois jos ruuasta haluaa gluteenittoman. Tämän keiton "ajatustyö" on lähteynyt varmaan jo pyörimään 15 vuotta sitten, mut nyt vasta sain siitä semmoisen mistä ite tykkään. Kannattaa siis kokeilla ja tästä tomaattisesta lihapullakeitosta löydät reseptin juuri avatusta Kohokohta.com:sta, joka on Ruokapankin uusi yhteistyökumppani. Sieltä löydät jatkossa myös Ruokapankin ja muiden ruokablogien herkullisia ohjeita, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita postiivisella ja hyvän mielen huumorilla höystettynä kannattaa siis seurata Kohokohtaa, vinks vinks.


Kohokohta – parhaat päältä

Kohokohta.com on positiivisella asenteella ladattu sivusto, joka tarjoaa kohokohdat aihealueista terveys, hyvinvointi, liikunta, ruoka & juoma, sekä huumori.

Ajankohtaista, inspiroivaa ja sosiaalisen median aikakaudelle sopivaa sisältöä sivustolle tuottavat omien alojensa nousevat tähdet: Suositut bloggaajat ja asiantuntijat. Kohokohta.com – parhaat päältä!



perjantai 8. tammikuuta 2016

Masaman curry keitto

Tätä keittoa oon tehnyt monen monta vuotta, aina se vaan maistuu varsinkin näin talvella. Tääkin on jalostunut eri tavoin vuosien saatossa. Hyvää on mutta olkoon! Mausteita ei kannata pelkää, mä heitän aika isolla kädellä, chiliä varoilee tai koko ruoka menee piloille kerta heitolla.


Masaman curry keitto

800 g kanafileitä, naturel, pienennettynä
valkosipulin kynsiä viipaleina
1-2 kpl sipulia kuutioina
3-4 kpl porkkanoita kuutioina
8 kpl perunoita kuutioina
1-2 kpl chiliä hienonnettuna
pätkä inkiväriä hienonnettuna
2 prk kookosmaitoa
soijaa
kalakastiketta
1 tl hunajaa
suolaa
curryä reilusti
juustokuminajauhetta reilusti
kurkumaa reilusti
mustapippuria
chilirouhetta
seesamiöljyä

Lisäksi:

2 kpl limen mehua
1 pnt korianteria hienonnettuna
pari kouraa cashewpähkinöitä



Laita kuumaan kattilaan tai pataan seesaminöljyä ja lisää sipulit, chili, inkiväri, kanan palaset ja kuullota hetken. Lisää loput aineet. Anna hautua keskilämmöllä niin kauan kunnes perunat ovat kypsiä, maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Lisää mukaan limen mehu, korianterisilppu ja cashewpähkinät. Tarjoile kuumana!

tiistai 2. joulukuuta 2014

Linssikeitto Vera Jordanovan mamman tapaan

Kaikista Veran resepteistä ajattelin tehdä ensimmäiseksi linssikeittoa, jotain sellaista, mitä en ole koskaan tehnyt. Resepti on Vera Jordanovan äidin alkuperäiskäsialaa. Keitto oli helppo tehdä ja Don't Miss a Bite #kirja neuvoi hyvän vinkin, jos kaupasta ei löydy kesäkyntteliä niin tekee seuraavan seoksen: 1-2 tl kutakin eli kuivattua timajamia, oreganoa ja meiramia. Kyl sitä keskäkyntteliä pitäis olla isoissa marketeissa, kuulemma. Noh, meijän cityn marketin yrttitiskillä ei ollu. Keitto oli helppo tehdä ja maistui kevyen chiliseltä. Tuota tulista chili-valkosipulikastiketta tekisin kyllä suoraan isomman määrän kuin ohjeessa.

PS. Voiko joku kertaa mikä ihme on valkoinen paprika???? Joten en tiennyt ja tilalle käytin toisen punaisen paprikan


Linssikeitto

3,75 dl linssejä
1½ l kylmää vettä
1 kpl punainen paprika kuutioituna
1 kpl valkoinen paprika kuutioituna
1 kpl sipuli silputtuna
1 kpl porkkana pieneksi pilkottuna
5 kpl tomaattia kaltattuna ja silputtuna
pieni pätkä lehtisellerin vartta viipaloituna, mutta ite käytin 1 kpl varsisellerin varren kuutioituna
1 kpl kuivattu chili
2 tl suolaa
8 kpl valkosipulinkynttä viipaloituna
2 rkl kuivattua kesäkyntteliä tai sitten sitä kuivatuista yrteistä tehtyä mausteseosta
3 rkl oliiviöljyä

Tulinen chili-valkosipulikastike

3 rkl oliiviöljyä
3 tl punaviinietikkaa
1 rkl persiljaa silputtuna
chilihiutaleita
1 kpl valkosipulinkynsi hienonnettuna


Mittaa vesi isoon kattilaan. Huuhtele linssit, kumoa ne kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon pilkotut paprikat, sipuli, porkkana, tomaatit, selleri ja kokonainen kuivattu chili. Hauduta 10 minuuttia. Lisää suola ja hauduta vielä toiset 10 minuuttia tai kunnes linssit alkaa hajoilla. Lisää viipaloidut valkosipulit, kesäkyntteli tai se yrttiseos ja oliiviöljy. Hauduta vielä 10-15 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä 15-20 minuuttia, tosin me ei kyllä jaksettu odotella joten alettiin tässä kohtaa syömään. Eli tarjoile tuon tulisen chili-valkosipulikastikkeen kanssa. Ja sen ohjehan menee näin eli yhdistä kaikki kastikeaineet keskenään, helppoa vai mitä?

perjantai 28. marraskuuta 2014

Taivaan vai sitteskin Thaimaan kasvissosekeitto!

Mä kun oon ollut semmoinen nirso syöjä, kuten oon kertonut ja otinpa sitten taas niskasta kiinni ja tein yhden inhokin uudella twistillä eli kasvissosekeitto. Joo tykkään sipulikeitoista, tomaattikeitoista jne... mutta kasvissosekeitto, yyyyyh ei ole koskaan kuulunut mun listoille. Nyt menin ns. peruskasviksilla, mutta thaimaalaisella makumaailmalla. Tuskin siellä nyt tota syödään, mutta maku on aasian keittiöstä jos ei muuta. Tää oli aikasta tuhtia.... joten nestettä voinee lisätä loppupuolella vielä lisää jos haluu, me tykättiin siitä näin.

Koo olis mielellään imassut vielä kattilan pohjan tyhjäksi, kuulemma oli sen verran hyvää. Herra F:n tuttu EN SYÖ kaikui keittiössä. Näin meillä! Mites teillä, syökö lapset hyvin? Maistelee rohkeesti? Vai kiljuu EN SYÖ oli kyseessä vaikka ranskalaiset ja nakit? Meillä mennään tolla jälkimmäisellä osastolla, taas joku vaihe tai sitten seuraa mun nirsoilu jalanjälkiä, epäilen.


Thaimaan kasvissosekeitto

1 kpl iso bataattia kuutioituna
4 kpl perunaa kuutioituna
3 kpl porkkanaa kuutioituna
1 kpl sipuli hienonnettuna
4 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna
(2 kpl kasvisliemikuutioo)
3 dl vettä
1 prk kookosmaitoa
1 prk kevyttä ruokakermaa
2 rkl vaaleeta soijaa eli vähäsuolaista soijaa
2 rkl kalakastiketta
½-1 tl chilirouhetta
1 kpl limen mehu
1 pnt korianteria


Oikeestaan hujauta kattilaan kaikki muut ainekset paitsi lime ja korianteri. Anna kasvisten kypsyä hiljalleen kiehuen ja lisää nestettä jos tarpeen. Sekoita välillä. Lisää limen mehu ja korianteri. Soseuta sauvasekoittimella. Se olis sit valmis!

perjantai 21. marraskuuta 2014

Peli-ilta ja intialaisia ihanuuksia!









Tuossa lokakuun lauantaina oltiin serkkuni ja hänen vaimonsa kestittävänä. Teemana oli Intialainen keittiö. Kylläpäs oli taas tosi hyvää herkkua, aijai.... Oli naanleipää (ohje löytyi kuulemma Valion sivuilta), keittoa, Tikka Masalaa (aluksi piti olla kuten menussa kerrotaan ihan vain Masalaa, mutta sittenpä kokkailut olikin muuttunut Tikkailuksi :D ), riisiä, lassia ja riisijälkiruoka, mikä olikin hyvin erikoinen tuttavuus... Siitä oliko meistä ketään täysin sen ystävä niin jätetään se asia sikseen. Ohjeet oli napattu sieltä ja tuolta, mutta kaikki oli niin modattu joten mennään näillä ohjeilla. 

Sitten pelailtiin meille uutta lautapeliä eli Haaste! - Kylläpäs oli hauska peli ja meikäläinenkään ei nukahatanut kesken illan, kun oli niin paljon äksöniä. Niin jos en ole koskaan kertonut niin mähän nukahtelen yleinsä kylässä kuin kotona, siinä kymmenen maissa ;) Näin on aina ollut lapsesta saakka, ihan noloa, mut en vaan voi mitään. Kaikki kyl ottaa sen jo ihan vitsinä "Laitetaaks Jii jo sohvalle lakanat valmiiks?" 

Kiitos E&O, uusia haasteita odottamaan :)


Valkosipuli Naanleivät
2 dl turkkilaista jugurttia
2 dl maitoa
25 g hiiva
1 tl suolaa
2 tl sokeria
7 dl vehnäjauhoa
50 g voita sulatettuna
2 kpl  valkosipulinkynttä raastettuna
Lisäksi: Voiteluun 30 g voita sulatettuna
Liota kädenlämpöiseen jugurtti-maitoseokseen hiiva, suola ja sokeri. Lisää jauhot sekoittaen ja lopuksi voisula ja valkosipulisilppu. Peitä leivinliinalla. Kohota kaksinkertaiseksi.
Jaa taikina 12 osaan jauhotetulla pöydällä. Taputtele neljä palaa puhtaalle pellille (älä käytä leivinpaperia) 2 -3 mm:n paksuisiksi soikioiksi. Voit myös kaulia soikiot pöydällä.
Paista heti 275 asteessa uunin yläosassa 5-7 minuuttia. Kauli ensimmäisten leipien paistuessa pöydällä seuraavat neljä leipää. Siirrä ne kuumalle, uunista otetulle pellille. Paista. Paistoaika tällöin hieman lyhyempi. Voitele leivät paiston jälkeen voisulalla, johon myös halutessa voi laittaa valkosipuliviipaleita.

Intialainen Mulugutwanny keitto
150 g punaisia linssejä
1 l vettä
1 kpl sipulia pilkottuna
1 kpl porkkanaa paloiteltuna
1 kpl chilipalko hienonnettuna
2 rkl Truly Indian Madras Mietoa currytahnaa
150 g tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyreetä
1 prk kookosmaitoa
2 rkl sitruunamehua
suolaa
Lisäksi: paahdettua sipulia ja tuoretta korianteria
Huuhdo ja liota linssejä pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä linssejä vedessä 20 minuuttia. Lisää pilkottu sipuli ja chili sekä paloiteltu porkkana ja hauduta kunnes kasvikset ovat kypsiä (noin 20 minuuttia). 
Lisää currytahna, tomaattimurska ja -pyree. Soseuta kaikki ainekset esim. sauvasekoittimella ja kuumenna. Lisää kookosmaito ja sitruunamehu sekä tarvittaessa suola ja kiehauta. Tarjoa kuumana korianterisilpun ja paahdetun sipulin kanssa.

Chicken tikka masala
500 g kanafilettä

Tikka:
turkkilaista jugurttia
inkivääriä raastettuna
valkosipulia hienonnettuna
sitruunamehua
Mausteseos:
garam masalaa
suolaa
juustokuminaa
korianteria
Leikkaa kanat viipaleiksi ja pyöräytä mausteseoksessa. Painele mausteet hyvin kanoihin. Voitele kanat jugurttiseoksella ja anna maustua yön yli. Kaavi suurin osa jugurtista pois ja paista kanapaloja uuninpellillä 175 asteessa 15-20 minuuttia.
Masala:
valkosipulia
chilipalko
öljyä
voita
inkivääriä tuoretta
1 kpl iso sipuli hiennonnettuna
1 tl juustokumina
1 tl kurkumaa
2 tl korianteria
1 tl chilijauhetta
1 rkl tomaattipyrettä
2 prk tomaattimurskaa
1 prk paksua ruokakermaa
1 rkl garam masala
Lisäksi: korianterisilppua
Kuullota öljyvoiseoksessa valkosipulisilppua, chiliä ja inkivääriä. Lisää pilkottu sipuli ja kuullota vielä hetki. Lisää mausteet ja tomaattipyre sekä murska. Anna porista 15 minuuttia. Lisää vielä 1 rkl garam masalaa ja 1 prk paksua kermaa. Leikkaa kanat pienemmäksi ja lisää soossiin. Mukaan vielä reilusti tuoretta korianteria.

Kheer Intialainen riisivanukas
2 dl basmatiriisiä
4 dl maitoa
ripaus sahramia tai 1 tl kurkumaa
½ tl kardemummaa
½ dl sokeria
1 tlk kookoskermaa
½ dl paahdettuja cashewpähkinöitä
Mittaa kattilaan riisi, maito, sahrami ja kardemumma. Keitä miedolla lämmöllä sekoitellen, kunnes maito on imeytynyt riisiin. Sekoita joukkoon vielä sokeri ja kookoskerma. Koristele annokset paahdetuilla cashewpähkinöillä. Voit tarjota jälkiruoan joko kuumana tai kylmänä.

Mangolassi
kypsää mangoa
maustamatonta jugurttia
loraus maitoa
jääpaloja
sokeria maun mukaan
Surauta jääpalat murskaksi tehosekoittimessa. Lisää mangopalat ja jugurtti. Surauttele niin kauan kunnes seos on tasaista. Tarjoile heti. Laita sokeria maun mukaan.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Vera Jordanova: Don't Miss a Bite - Makuja ja muistoja maailmalta....



WSOY tarjosi Ruokapankin hekumaallisen lukuelämyksen eli Vera Jordanovan "Don't Miss a Bite - Makuja ja muistoja maailmalta" - keittokirjan. Nyt voin sanoo että oli keittokirja mun makuun eli paljon ihania kuvia, hyviä reseptejä ympäri maailmaa ja Veran omia kuvituksia. Kaunis kirja eli miellyttävä lukea. Vera oli kauniisti kirjoittanut perheestään ja muistoistaan ympäri maailmaa malliajoiltaan ja nykyelämästään. Reseptit on mielestäni selkeitä lukea ja reseptin lopussa on useasti vinkki vitosia. Vera Jordanovalle pitää nostaa hattua, sillä hän on todellakin ollut itse tekemässä kirjaa eli hän on kuvannut ruokia miesystävänsä kanssa, kuvittanut, kirjoittanut tekstejä ja ohjeita. Lapsuuden yksi haaveista oli olla taiteilija ja juu sen suonen hänelle piirrustekniikan ansiosta. Kaunista työnjälkeä tai ainakin osui ja upposi minuun. Kaunis ja raikas kirja!

Kirjaa lukiessa napsuttelin sormilla että tätä minä teen, sitten teen tätä, millois tätä ennätäiskään tehdä.... Silloin keittokirja on mielestäni onnistunut, jos heti löytää monta ohjetta, mitä haluaa tehdä. Plus vesi kielellä katselee kuvia.  Kirja on tälläkin hetkellä meidän ruokapöydällä, jotta voin tutkailla mitä kaikkea siitä löytyy. #kirjat

Tässä ote tulevasta Ruokapankin reseptistä eli "Kaikista Veran resepteistä ajattelin tehdä ensimmäiseksi Linssikeittoa, jotain sellaista mitä en ole koskaan tehnyt. Resepti on Vera Jordanovan äidin alkuperäiskäsialaa".

Suosittelen siis lämpöisesti tätä kirjaa ja mahtuishan tuo vaikka kuulkaas kotikokkien joulupukin konttiikin.... 

tiistai 7. lokakuuta 2014

Chorizokeitto, maukasta arkiruokaa!


Taas loistava helppo arkiruoka. Kunnon syksyn ja talven lämmike. Ohje napattu Valion sivuilta pikku muutoksin. Herra F 3 v, kieltäytyi syömästä tai edes maistamasta, kuten näinä päivinä on ollut tapana. Vaikka olisi ruoka mitä tahansa niin vastaus on "en syö, en maista".... jos Herra F:lla on semmoinen fiilinki päällä. No ehkäpä tämä vaihe on ohitse ennen kuin huomatakkaan tai sitten F on tullut muhun ja tämä syömättömyystrendi jatkuu 20 vuotiaaks saakka... Sitä saa mitä tilaa ;) No tämän vuoksi meillä ei tehdä syömättömyydestä mitään ohjelmanumeroa. Jos ei halua maistaa tai syödä niin sittenpähän ei maista. En halua tehdä ruuasta negatiivista pakkosyöttöohjelmanumeroa. Harvoinpa lapsi suomessa on ruokapöytään kuitenkaan nälkään kuollut..... Hapankorput tosin muuten maistuu AINA!


Chorizokeitto

120 g Chorizo makkaraa kuutioituna
2 kpl punaista paprikaa kuutioituna
1 kpl sipuli silputtuna
1 l tomaattimehua
2 rkl tomaattipyrettä
1 kpl kasvisliemikuutio
½-1 pnt basillikaa silputtuna
1 rkl sokeria
mustapippuria
1 rs (200g) Valio Viola valkosipulituorejuustoa
(1 kpl chili silputtuna)


Ruskista makkarakuutiot kattilassa sipulisilpun kanssa. Lisää joukkoon paprikakuutiot ja tomaattipyre. Sekoita ja anna hetki kypsyä samalla sekoittaen. Lisää tomaattimehu ja liemikuutio. Mausta sokerilla ja mustapippurilla jos haluat lisäpotkua niin lisää chiliä. Anna hetken kiehua. Sulata viimeiseksi joukkoon tuorejuusto ja mausta vielä basillikalla. Tarjoile kuumana tuoreen patongin kanssa.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Sipulikeitto siiderillä höystettynä

Syksy tulee ja keitot maistuu aina vain paremmalta mitä kylmempää on. Noh, eihän tuolla ulkona nyt vielä mikään kylmä ole. Tämän ohjeen löysin Maku-lehdestä Perinteisesti sipulikeittoon tulee valkoviiniä, mutta tähän laitetaankin siideriä. Siinä on se pieni ero että tästä tuli hitusen makeampi kuin ns. normaalista sipulikeitosta. Keiton kruunasi gratinointi uunissa. Mä tein keiton kyl nyt laiskanmiehen malliin eli heitin kaikki vain isoon pataan ja sitten uuniin 3 tunniksi. No toimi se noinkin, mutta kyllä toi sipuli kaipaa kunnon kuullotusta voissa. Eli seuraavaksi sitten Ei mennä siitä mistä aita on matalin ;)


Sipulikeitto siiderillä höystettynä

800 g sipulia renkaina tai silputtuna maun mukaan
1 kpl purjo silputtuna
25 g voita
½ l kuivaa omenasiideriä
½ l lihalientä
1 rkl hunajaa
1 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
2 kpl laakerinlehteä
2 tl suolaa
mustapippuria

Lisäksi:

75 g keltaista cheddaria raastettuna
75 g valkoista cheddaria raastettuna
4-6 kpl leipää kuutioituna ja paahdettuna

Sulata voi kattilassa ja kuullota sipuli ja purjo, kunnes sipuli alkaa samaan kauniin värin pintaan. Lisää siideri, lihaliemi, hunaja, rosmariini, laakerinlehdet, suola ja mustapippuri. Anna keiton hautua kannen alla noin 40 minuuttia, mutta jos on aikaa anna hiljalleen hautua vaikka 1½ tuntia, niin tulee aina vaan parempaa.
Kaada keitto uunivuokaan tai pieniin uunivuokiin. Asettele päälle leipäkuutioita ja ripottele juustoraasteet. Gratinoi uunissa 225 asteessa uunin ylätasolla noin 7-10 minuuttia tai grillivastuksella muutaman minuutin. Varo ettei pala!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Melkein naapurissa syömässä!





Oltiin tuossa jokunen aika sitten ystävillä syömässä ja ai että olipa taas hyvää ruokaa. Bataattikeittoa aasian vivahteella, poropiirakkaa ja suklaamustikkakakkua. Lapsille oli itse tehtyjä lohkoperunoita ja nugetteja. Kyllä maistui koko porukalle! Kiitos P & K :) Tässä vielä ohjeet.


Bataattikeitto aasian vivahteella


3 kpl bataattia (keskikokoista)
3 kpl perunaa (pieniä)

2-3 dl vettä
pala inkivääriä raastettuna
1-2 chiliä hienonnettuna
1 kpl sipulia hienonnettuna
2 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna
2 kpl kasvisliemikuutiota
2 dl kookoslime -kerma
voita


Keitä bataatit ja perunat pehmeiksi vedessä. Kuullota sipulit ja valkosipulit voissa. Lisää mukaan kasvisliemikuutiot, hienonnettu chili ja inkivääri.  Kun perunat ja bataatti ovat kypsiä niin kaada niiden mukaan koko sipuliseos. Soseutetaan keitinvesi mukaan lukien, lisää myös kerma mukaan. Voi myös kaataa veden ensiksi toiseen kulhoon ja lisää sitä soseutuksen ajan pikku hiljaa, näin varmistetaan juuri sopiva keiton paksuun. Maista ja tarjoile sellaisenaan heti kuumana.


Poropiiras


1 pkt rukiista piirakkataikinaa
1 kpl purjo silputtuna (kiehauta)
1 dl persiljaa
1 dl timjamia hienonnettuna
150 g Polar -juustoa raastettuna
200 g herkkusieniä pilkottuna
1 rkl öljyä
150 g poron kylmäsavurouhetta

Munamaito:


3 kpl kananmunaa
2 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
mustapippuria


Lisäksi: rucolaa




Laita uuni lämpeämään 200 asteen. Taputtele taikina piirakkavuokaan ja esipaista pohja 10 minuuttia. Kiehauta purjosilppu ja valuta neste pois. Laita kaikki poropiirakan täytteet piirakkapohjan päälle. Tee munamaito toisessa kulhossa eli sekoita sen kaikki aineet hyvin sekasin. Kaada munamaito piirakan päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoile tuoreen rucolan kanssa.



Kananugetit


400 g kanafileitä

turkkilaista jogurttia
noin 1 pkt Tuc-suolakeksejä
suolaa
mustapippuria

Kanat pilkotaan sopiviksi paloiksi ja laitetaan marinoitumaan jogurttiin vuorokaudeksi, lisää mukaan tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. Tuc -keksit murskataan toiseen kulhoon ja kanapalat pyöritellään murusissa. Laita palat uunivuokaan tai pellille ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.


Suklaamustikkakakku

Pohja:

200 g voita tai margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1½ tl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
4 kpl kananmunia
2½ dl sokeria
200 g vadelmia
(100 g taloussuklaarouhetta)


Täyte:

6 kpl liivatelehteä
250 g mustikoita
3 kpl kananmunan keltuaista
1 dl tomusokeria
2 dl kermaviiliä
3 dl vispikermaa


Tee ensiksi pohja. Sulata ja jäähdytä rasva. Sekoita kuivat aineet erillisessä kulhossa. Vatkaa munat vaahdoksi, lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja rasvaa. Levitä taikina kakkuvuokaan ja ripottele pinnalle vadelmat. Jos haluaa niin voi myös laittaa 100 g taloussuklaarouhetta taikinan ja vadelmien päälle.  Paista kakkupohja 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Sillä aikaa tehdään täyte eli liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Sekoita mustikat hienoksi soseeksi esim. tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Vatkaa keltuaiset ja tomusokeri hienoksi vaahdoksi ja lisää seokseen mustikkaseos. Purista liivatelehdistä liika vesi pois ja liuota ne pieneen määrään kuumaa vettä, noin ½ dl. Sekoita seos muna-sokeri-mustikkavaahtoon. Sekoita joukkoon kermaviili. Vaahdota lopuksi kerma ja sekoita taikinaan. Kaada seos jäähtyneen pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa noin 5 tuntia, mielellään yön yli. Koristele haluamallasi tavalla esim. marjoilla, hedelmillä, kermavaahdolla, strösseleillä ja/tai suklaarouheella.
 

torstai 19. syyskuuta 2013

Hernekeitto hernari rokka

Mun yksi inhokeista eli hernekeitto. Pienenä tämä oli mun yksi suurimmista herkuista, mutta en tiiä mitä tapahtui ja hernarista tuli mun yksi inhokeista. Ajattelin että jospa teen hernekeittoa Koon pyynnöstä ja kun tekee itse niin monesti inhokista tulee suosikki. Koosta tämä oli taivaallista, MUTTA minusta edelleen pysyköön inhokeissa, en tykännyt jos suoraan sanotaan.


Hernekeitto hernari rokka

500 g kuivattuja herneitä
vettä liottamista varten
2 l vettä keittoa varten
300 g savuista sianlihaa kuutioituna
3 kpl lihaliemikuutiota
1 kpl sipuli hienonnettuna
2 tl meiramia
suolaa

Tarjoiluun silputtua sipulia ja sinappia


Huuhtele herneet ja pane ne astiaan. Kaada päälle vettä niin paljon että herneet peittyvät. Säilytä viileässä yön yli. Kaada herneistä vesi pois ja huuhtele viileällä vedellä. Laita valutetut herneet kattilaan ja lisää vesi. Lisää lihakuutiot, lihaliemikuutiot, sipulisilppu, meirami ja suola. Keitä keittoa kannen alla 2h, välillä sekoittaen. Maista ja lisää mausteita jos tarvis. Tarjoile sipulisilpun ja sinapin kanssa.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Tomaattikeitto torteliinien kanssa

Mä inspiroidun jo ruokien nimistä eli niistä ne ideat lähtee. Aluksi mulla voi olla ohje kädessä, sitten huomaan että teenkin jotain ihan muuta tai erilailla, omalla tyylillä. Tää ohje löyty amerikan maalta mutta sittenpä kävi kuten edellä mainitsin.... Resepti alkoi elää omaa elämäänsä.


Tomaattikeitto torteliinien kanssa

1 kpl pieni sipuli hienonnettuna
2 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna
2 tl kuivattua basillikaa
1 pnt tuoretta basillikaa hienonnettuna
1 prk chili-tomaattimurskaa
1 prk valkosipuli-tomaattimurskaa
1-2 rkl tomaattipyrettä
1 kpl kasvisliemikuutioo
1½ dl vettä
4 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja hienonettuna
2 dl kuohukermaa
1 pkt valmiita juustotorteliineja (tuorepastaa)
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

parmesanjuustoa raastettuna tarjoiluun


Laita kattilaan loraus oliiviöljyä ja kuullota siinä sipulit. Lisää hetken päästä mustapippuria ja kuivattua basillikaa. Kaada tomaattimurskat, silputtu basillika, tomaattipyre, kasvisliemikuutiot, vesi, aurinkokuivatut tomaatit ja sekoita. Keitä keittoa vähän kasaan noin 20 minuuttia. Lisää kerma, sekoita ja anna vielä pari minuuttia maustua. Soseuta sauvasekoittimella keitto tasaiseksi. Lisää torteliinit ja anna niiden kypsyä n. 5 minuuttia. Tarjoile keitto tuoreen parmesanraasteen kanssa.

Toi parmesan onkin meijän Herra F:n herkkua tällä hetkellä. Hänestä on suorastaan ihanaa kun juustoa raastaa suoraan ruuan päälle :)

tiistai 19. helmikuuta 2013

Lasangekeitto

  

Lasangekeitto


loraus oliiviöljyä
400 g paistijauhelihaa 
1 kpl sipulisilppua
3 kpl valkosipulinkynttä silputtuna
2 tl oreganoa
½ tl chilirouhetta
2 rkl tomaattipyrettä
2 kpl tomaattia kuutioituna
2 rkl aurinkokuivattuatomaattia kuutioina
1 prk tomaattimurskaa
3 kpl laakerinlehtiä
1½ l kanalientä
8 kpl lasangelevyjä murskattuna
½ pnt basillikaa hienonnettuna
mustapippuria


Lisuke:

2 dl tuoretta parmesanraastetta
1 kpl mozzarellapala revittynä
suolaa
mustapippuria
½ pnt basillikaa hienonnettuna


Lorauta oliiviöljyä isoon kattilaan, kuullota sipulit ja jauheliha. Lisää valkosipuli, oregano, chilirouhe, tomaattipyre, tomaattikuutiot ja aurinkokuivattutomaattikuutiot, sekoita. Lisää tomaattimurska, laakerinlehdet, kanaliemi murskatut lasangelevyt. Sekoita ja anna maustua / kypsyä noin 10 minuuttia. Lisää hienonnettu basillikanlehdet ja mustapippuri. Anna vielä hetken valmistua.

Valmista lisuke eli sekoita kaikki ainekset.

Annostele lisuketta syvänlautasen pohjalle ja päälle kuumaa keittoa. Juustot sulavat keittoon mukavasti.

tiistai 28. elokuuta 2012

Syksyllä mökkerössä maistellaan...


Vietimme perheemme kanssa syksyistä päivää tai oikeastaan se oli meiltä lapsilta joululahja vanhemmille. Vanhemmilla kun on jo kaikkea niin olemme useana jouluna antaneet lahjaksi yhteistä aikaa koko perheen kanssa. Tänä vuonna lahjan antaminen venyi syksyyn, joten päätimme tehdä ruokaa ulkona.

Teimme alkuruuaksi valkosipulikeittoa ja leipäkuutioita, pääruuaksi loimulohta, grillipihvejä, uunijuureksia, parsakaalisalaattia, kanttarelli-sipulimuhennosta ja  varrasleipää sulatetun voin kera jne.. Jälkiruuaksi tarjosimme karpaloita, vaniljajäätelöä ja kuumaa kinuskikastiketta.












Valkosipulikeitto 4:lle

1 yksikyntinen valkosipuli ( mielestäni olisi voinut olla vieläkin enempi valkkaria)
1 rkl Oivariinia
500g peruna-sipulisekoitusta
7dl kasvislientä
valkopippuria
½ - 1 dl persiljasilppua
2 dl kuohukermaa
(suolaa)

Leipäkuutiot:

3 viipaletta paahtoleipää
reilu kourallinen mustaleima juustoraastetta

Hienonna valkosipuli ja kuullota se Oivariinissa. Lisää joukkoon peruna-sipulisekoitus ja kasvisliemi. Anna kiehua 10min verran. Mausta valkopippurilla, persiljasilpulla ja suolla jos siltä tuntuu. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää joukkoon kerma, sekoita. Maista ja lisää tarvittaessa lisää pippuria ja suolaa. Anna kiehahtaa uudelleen!

Pilko leipäkuutioita ja levitä ne pellille. Laita juustoraastetta niiden päälle ja anna juuston sulaa uunissa 200 asteessa n. 5min.

Tarjoile keitto leipä-juustokuutioiden kera :)




Parsakaalisalaatti

1kg parsakaalia
4 salottisipulia hiennonnettuna
1 ps cashew-pähkinöitä
1 pkt pekonia

Kastike:

3 dl majoneesia
0,5 dl sokeria
3 rkl valkoviinietikkaa
2 tl mustapippuria

Irroita tuoreen parsan nuput irralleen. Lisää joukkoon hiennonettu sipuli.

Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään hyvin sekasin. Sekoita kastike parsa-sipuli yhdisteeseen. Anna maustua jääkaapissa 1 vuorokauden ajan.

Ennen tarjoamista paahda pekonikuutiot ja pähkinät. Lisää nämä salaatin päälle ja sekoita kaikki keskenään hyvin.

Sopii todella hyvin pihvin kera, namis namis :D

Varrasleipä + sulatettu voi

Varrasleipä murretaan pienempiin paloihin
Voi sulatetaan täysin kattilassa

Dippaile varraspaloja voin kera, yksinkertaista mutta hyväääääää!

Kinuskikastike

3 dl kuohukermaa
3 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 rkl tummaa siirappia
nokare voita

Sekoita kaikki aineet paitsi voi kattilassa. Sekoittele ja paksuuntua. Kastike on valmista kun koostumus on sakeaa. Lisää lopuksi nokare voita lisäämään kinuskikastikkeen kiiltoa.

Sopii hyvin kuumana jäisten marjojen kera ja vaniljajäätelön.

Wana be Thaikanakeitto




Wana be Thaikanakeitto

500g naturel kanafileitä
3 rkl rypsiöljyä
1 kpl sipulia
5-8 kpl valkosipulin kynsiä viipaleina
3-5 rkl curryjauhetta
½ kpl punainen paprika
1-3 kpl chiliä hienonnettuna
2 kpl isoa purkkia kookosmaitoa
1-2 dl vettä
2 kpl liha- tai kanaliemikuutioo
2 kpl limen mehua
1 rkl sokeria
2-3 kpl porkkanaa viipaleina
6-10 kpl perunaa kuutioina
2 rkl maizenaa
3-6 rkl kalakastiketta
(suolaa)

Laita kasariin öljy ja lisää curryjauhe siihen muhimaan lisää hetken päästä kuutioidut kanafileet. Anna kanan ottaa makua currysta ja lisää sitten sipulikuutiot/lohkot, valkosipuliviipaleet ja hiennonnettu chili. Sekoita hyvin lisää paprikakuutiot/lohkot, kookosmaito, vesi, liemikuutiot, purista limen mehut, sokeri, porkkanat, perunat, maizena ja kalakastike. Maista! Sekoita ja anna kiehahtaa, minkä jälkeen hiljennä ja anna perunoiden kypsyä ja keiton maustua n. 45-60min. Maistele välillä eli tarviiko lisää jotain esim. suolaa.

Sopii hyvin näihin talvipäiviin mutta miksi ei kesälläkin!