perjantai 29. kesäkuuta 2018

Sitruunayrttikana ja paahdetut perunat

Sitruunayrttikana oli kyllä herkullista. Lisäksi teimme paahdettuja perunoita uunissa. Sitruunayrttikanan voi myös tikuttaa vartaiksi ja grillata grillissä. Me teimme valurautapannulla sisällä. Tuoreet yrtit kruunaavat marinadin. Sanoisin että marinoi kananpaloja vähintään 3 tuntia, mutta parhaimaan tulokseen saat kun annat marinoitua yön yli. Viipaloi kanafileet pienemmiksi, sillä kokonaisina fileinä kana ei mielestäni marinoidu toivotulla tavalla. Voit tarjoilla sitruuyrttikanan raikkaan tzatzikin sekä salaatin kanssa. Tämä ruoka on asteikolla helppo.


Sitruunayrttikana

3-4 kpl kanafileitä paloina/kuutioina
2 rkl basillikaa silputtuna
2 rkl korianteria silputtuna
2 rkl oreganoa silputtuna
2 rkl timjamia silputtuna
2-3 kpl valkosipulinkynttä viipaloituna
4 rkl sitruunanmehua
½-1 dl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Lisäksi: 

paistamiseen oliiviöljyä


Valmista marinadi eli kuutioi kanafileet pienemmiksi. Laita kaikki raaka-aineet kannelliseen kulhoon. Pistä kulho jääkaappiin marinoitumaan ja pyörittele sitruunayrttikanaa jotta jokainen pala saa varmasti marinadia pintaan.  

Paista kuumalla pannullta tai paista grillissä grillitikkuihin tikutettuna. Tarjoile esimerkiksi tzatzikin ja uunissa paahdettujen perunoiden kanssa, ohje alla. 


Paahdetutperunat

perunoita
oliiviöljyä
voita
suolaa
mustapippuria


Lohkoperunat kuorineen ja laita uunivuokaan. Lorauta päälle runsaasti oliiviöljyä ja muutama nokare voita. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita 225 asteiseen uuniin ja paahda 40 minuuttia tai kunnes perunat ovat saaneet runsaasti väriä.


sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Gluteeniton jälkkäripizza


Tähän idea lähti kyllä niin hatusta, en oo ikinä syönyt makeeta pizzaa mutta moni on sanonut että kannattaa testaa. Aattelin että päällehän tuntuis sopivan aprikoosit, persikat, ananas, omena jne.. No mä päädyin sitten tohon aprikoosiin. Lisäksi vähän vaahterasiirappia sekä vaniljajäätelöä niin se olis kuule siinä. Hyvää oli ja pitää tehdä uudestaan uusin twistein. Ohjeesta tulee yksi pizza. Paistoin pizzan MyPizza -uunilla.



Makea gluteeniton jälkkäripizza

3-4 rkl gluteenitonta jauhoseosta
1 rkl gluteenittomia kaurahiutaleita
1½ dl kädenlämpöistä vettä
pieni muru hiivaa
2 tl hunajaa
pieni ripaus suolaa
loraus oliiviöljyä

Täyte:

aprikoosin tai muita hedelmälohkoja
fariinisokeria

Lisäksi:

gluteenittomia kaurahiutaleita
vaniljajäätelöä
vaahterasiirappia



Valmista taikina eli liota hiivamurunen veteen. Sekoita mukaan, hunaja, suola ja sekä oliiviöljy. Lisää kaikki jauhot vähän kerrallaan ja veivaa puukauhalla. Laita keittiöpyyhe päälle ja anna kohota 30 minuuttia.

Valmista My Pizza toimintavalmiuteen paketin ohjeen mukaisesti.  

Laita taikina My Pizza leivonta-alustalle minkä päällä on kaurahiutaleita. Kauli taikinasta ohuehko pizzapohja. Nosta päälle hedelmälohkot ja murusta fariinisokeria kaikkialle. 

Nosta My Pizzalapiolla varovasti ja paista My Pizzauunin etuosassa. Muista pyöritellä pohjaa välillä jotta lopputuloksesta tulee mahdollisimman tasainen. Nosta pizza uunista ja laita tarjoilualustalle, kauho jäätelöä päälle ja lorauta vaahterasiirappia. Syö heti!