perjantai 29. kesäkuuta 2018

Sitruunayrttikana ja paahdetut perunat

Sitruunayrttikana oli kyllä herkullista. Lisäksi teimme paahdettuja perunoita uunissa. Sitruunayrttikanan voi myös tikuttaa vartaiksi ja grillata grillissä. Me teimme valurautapannulla sisällä. Tuoreet yrtit kruunaavat marinadin. Sanoisin että marinoi kananpaloja vähintään 3 tuntia, mutta parhaimaan tulokseen saat kun annat marinoitua yön yli. Viipaloi kanafileet pienemmiksi, sillä kokonaisina fileinä kana ei mielestäni marinoidu toivotulla tavalla. Voit tarjoilla sitruuyrttikanan raikkaan tzatzikin sekä salaatin kanssa. Tämä ruoka on asteikolla helppo.


Sitruunayrttikana

3-4 kpl kanafileitä paloina/kuutioina
2 rkl basillikaa silputtuna
2 rkl korianteria silputtuna
2 rkl oreganoa silputtuna
2 rkl timjamia silputtuna
2-3 kpl valkosipulinkynttä viipaloituna
4 rkl sitruunanmehua
½-1 dl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Lisäksi: 

paistamiseen oliiviöljyä


Valmista marinadi eli kuutioi kanafileet pienemmiksi. Laita kaikki raaka-aineet kannelliseen kulhoon. Pistä kulho jääkaappiin marinoitumaan ja pyörittele sitruunayrttikanaa jotta jokainen pala saa varmasti marinadia pintaan.  

Paista kuumalla pannullta tai paista grillissä grillitikkuihin tikutettuna. Tarjoile esimerkiksi tzatzikin ja uunissa paahdettujen perunoiden kanssa, ohje alla. 


Paahdetutperunat

perunoita
oliiviöljyä
voita
suolaa
mustapippuria


Lohkoperunat kuorineen ja laita uunivuokaan. Lorauta päälle runsaasti oliiviöljyä ja muutama nokare voita. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita 225 asteiseen uuniin ja paahda 40 minuuttia tai kunnes perunat ovat saaneet runsaasti väriä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti