sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Mango-porkkanasmoothie

Helou jälleen piiiiitkän tauon jälkeen. Tämä tauko on tehnyt hyvää. Olen pistänyt omia pääkopan asioita järjestykseen eli mikä on tärkeintä elämässä ja mikä ei. Perhe sehän on tietenkin nro 1. Uusi yritys on vienyt hurjasti aikaani, enkä halua kökkiä töiden jälkeen vielä lisää ns. tehden töitä, siltä tämä Ruokapankin pitäminen on tuntunut. Olisihan se kiva tehdä, eihän siinä mitiä mutta tämä kirjoittaminen sekä kuvien häslääminen koneelle vie suuren ajan kun resepti päätyy tänne blogiin. En voi siis jatkossa tehdä reseptejä samaan tahtiin kuin ennen, tämä on vain harrastus, ei työ, en saa tästä juurikaan palkkaa. Tavoitteeni on tehdä reseptejä armollisesti itselle kerran viikossa, välillä jopa kerran kahdessa viikossa. Rakastan edelleen ruuan tekemistä ja sen syömistä, mutta vapaa-aika on mittaamattoman arvokasta. Olen myös tauon jälkeen keskittynyt itseeni, liikuntaan. Liikuntakipinä on taas iskenyt tauon jälkeen ja nyt sekin tuntuu oikealta. Kaikki ilo hävii kun säätää joka suuntaa. Ruokapankki on ollut omaksi iloksi ja ystävien, sitä kautta sitten levinyt myös muiden iloksi, kiitos siitä. Olisin varmaan pistänytkin tikut ristiin blogin suhteen, mutta usko siihen että hei mä osaan ihan oikeasti tehä hyvää ruokaa ja joku muukin haluaa tämän reseptin sai mut jatkamaan, mutta jatkan omalla uudella rauhallisemmalla tyylillä, okei?

Muistutan taas että kirjoitan miten kirjoitan, paljon virheitä, sanankäänteitä jne. Olen aina ollut lukihäiriöinen ja se tulee olemaan aina osana minua. Jos joku ei saa lauseista selvää niin olkoon sitten niin.... Näillä mennään, nauraen ja hymyillen eteenpäin!

Tauon jälkeen on hyvä aloittaa raikkaalla vitamiinipommilla eli smoothiella jossa pääosassa on mango sekä porkkana. Ohje on yhdelle eli jos haluat tehdä enemmän niin sitten vaan kertoilet määriä, okei!?




Mango-porkkanasmoothie

1 kpl porkkana
3 kpl kunnon palaa mangoa
1 kpl appelsiinin mehua tai 1 dl appelsiinimehua
vettä
jäitä


Kaikki raaka-aineet blenderiin ja surauta tasaiseksi juomaksi. Sopii muuten hyvin tulisen ruuan jälkeen jälkkärinä. Mukaan voi lisää limen mehua tai inkiväriä antamaan vähän terävyyttä, jos semmoista kaipailee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti