tiistai 25. elokuuta 2015

Kukkakaaliriisiä ilman riisiä ja kevennetyt lihapullat kasvishöystön kanssa (maidoton ja viljaton)



Lihapullat taipuu niin moneen muotoon kuin on kokkeja ja rapiat päälle. Tässä ny ohje keveämmistä lihapulleista herkullisten lisukkeiden kanssa. Leikin italian mammaa mutta tosiaan kevyemmin ottein. Perinteinen lisuke pasta tai risotto on vaihetu kukkakaaliriisiin. Kantsii kokeilla tuota riisiä ja jos jää yli niin hyvin voi käyttää seuraavanakin päivänä vaikka pikkuisen muutettuna eli lisää lorauksen mantelimaitoa mukaan. 


Kasvishöystö

7 kpl tomaatteja kuutioituna tai lohkottuna
½ rasiaa kirsikkatomaatteja
½ kpl kesäkurpitsaa kuutioina tai lohkoina
1 kpl salottisipuli hienonnettuna
1 kpl punainen paprika kuutioituna
2 rkl tomaattipyrettä
1 dl vettä
suolaa
mustapippuria
kuivattuja yrttejä

Lisäksi: tuoreita yrttejä esim. basillikaa, persiljaa silputtuna


Laita kaikki raaka-aineet paistovuokaan ja mausta sekä sekoita kunnolla. Laita uuniin 200 asteeseen 30 minuutiksi. Valmista lihapullat kuten alla ja lisää pullat kasvisten päälle varovasti sekoittaen ne mukaan. Anna olla vielä uunissa 15-20 minuuttia. Lisää lopuksi mukaan yrttejä.


Lihapullat

800-1000 g paistijauhelihaa
1 kpl sipuli hienonnettu 
2 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
½ pnt persiljaa silputtuna
½ pnt basillikaa silputtuna
4-6 kpl kirsikkatomaatteja 
1-2 rkl tomaattipyrettä
kuivattua oreganoa
ripaus chiliä
suolaa
mustapippuria


Silppua yleiskoneessa sipuli, valkosipuli, yrtit ja kirsikkatomaatit. Lisää nämä jauhelihan sekaan sekä lisää kaikki muutkin aineet ja sekoita hyvin sekaisin, mieluiten käsin. Laita kuumalle paistinpannulle 1 rkl vettä ja pyöräytä pullat ja paista. Kääntele välillä. Lisää pullat kasvishöystön sekaan ja paista 200 asteessa vielä 15-20 minuuttia. Valmista sillä välin kukkakaaliriisi. 


Kukkakaaliriisi

1 iso kukkakaali
2 kpl valkosipulinkynttä
1 kpl pieni sipuli 
nokare voita
suolaa
mustapippuria
persiljasilppua
(mantelimaitoa loraus)


Laita kukkakaali ja sipulit yleiskoneeseen silputtavaksi. Laita kuumalle pannulle nokare voita ja kuullota hiljalleen kukkakaali-sipulisilppua, muista hämmentää. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi mukaan persiljasilppua ja jos haluat niin loraus mantelimaitoa. Sitten ei muuta kuin kokoa oma annos ja herkuttele!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti