sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Helppo kananachovuoka

Mitä sen parempaa kuin kunnon mättösafkaa tämmöisille sadepäiville tai leffaillan herkuksi. Tää on helppo ruoka eli ei juuri keittiömestarin taitoja tarvitse. Tuoreet ja raikkaat kasvikset kruunaavat koko ruuan.



Kananachovuoka

ohuita kanafileitä
voita / öljyä
(suolaa)
mustapippuria
1 prk salsaa
1 pkt cheddarjuusto viipaleita
nachoja
1 kpl paprikaa kuutioituna
1 rasia kirsikkatomaatteja halkaistuna
2 vartta kevätsipulia silputtuna
2 kpl avokadoa kuutioituna
1 kpl limen mehua 
½-1 pnt korianterisilppua



Paista kanafileet rasvassa tai grillaa ja mausta mustapippurilla sekä suolalla, suolan voi jättää poiskin, koska suolaa tulee nachoista sekä juustosta jne. Kuutioi lihat pieneksi ja sekoita salsan kanssa. Laita uunivuokaan nachoja ja päälle kanasalsa. Sekoita varovasti. Laita päälle cheddarviipaleita. Sitten vaan uuniin 225 asteeseen noin 10 minuutiksi, jotta juusto sulaa ja kanasalsaseos lämpiää. Varo ettei nachot pala. 

Ota vuoka uunista. Sekoita avokadokuutiot ja limen mehu keskenään. Laita nachovuoan päälle kaikki loput raaka-aineet. Se olis sitten ja ei muuta kuin ääntä kohti. Voi herkutella sellaisenaan tai vielä lisäksi turkkilaista jogurttia tai ranskankermaa kylkeen niin mättö olis siinä.  


1 kommentti:

  1. No, tuota mä voin sitten tehä, jos taitoja ei tarvita.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista