torstai 15. lokakuuta 2015

Puolukka-kookos-marenkikakku, tätä ei voi vastustaa!

Kokkaa ja kuvaa kurssilla olen tutustunut Merviin, joka pitää Kettu & Raparperi konditoria. Mervi kertoi konditoriastaan seuraavaa: "Kettu & Raparperi on uusi konditoria Riihimäellä. Tuotteet suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa mieltymysten ja tarpeiden mukaan ja toteutetaan käyttäen korkealaatuisia raaka-aineita. Käyttämämme maitotuotteet ovat laktoosittomia, kuten myös mahdollisuuksien mukaan suklaatuotteet. Suosimme kotimaisia ja tuoreita raaka-aineita."


Kettu ja Raparperi konditorian tuotteista ja palveluista löydät lisää:



Tein Kettu & Raparperin ohjeella herkullisen puolukka-kookoskakun ja voin kertoo että oli muuten hyvää siis oikeesti tosi hyvää. Oonks mä vähän hurahtanut puolukkaan? Taidan olla. Kerrankin mäkin osasin tehä kakusta semmoisen kuin piti, vähänkös mä olin polleena. Kakku on gluteeniton ja maidoton. Mun ja syöjien mielestä tää kakku kruunaa tämän vuoden joulupöydän eli pistäs ohje korvan taakse jemmaan ;) Voit tehdä esim. kakkupohjan edellisenä päivänä ja tarjoilupäivänä valmistat italialaisen marengin ja koristelet juuri ennen hoo-hetkeä.

PS. Muista että kaikki on huoneenlämpöisiä niin aina onnistuu paremmin, ehkä kait, niin se taitaa olla... Tarviit paistomittarin ja kuule eipäs meillä ollut semmoista, mutta kinkkumittari löytyi ja hyvin palveli, he he he.... Niksipirkka iskee jälleen.


Puolukka-kookos-marenkikakku

kakkupohja: 



150 g kananmunaa noin 3 kpl

60 g fariinisokeria
50 g perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
90 g ruokaöljyä
100 g kookosmaitoa

lisäksi: 

200 g puolukoita
(15 g perunajauhoja)

italian marenki:

70 g kananmunan valkuaista
140 g sokeria
70 g vettä

koristeluun:

puolukoita
 koookoslastuja


Vuoraa 26 cm halkaisijaltaan oleva kakkupohja foliolla tai leikkaa pohjalle leivinpaperista pohjan kokoinen 
ympyrä ja voitele reunat öljyllä. Vaahdota kananmunat ja sokeri hyvin. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa. Sihtaa ne taikinaan käännellen vuorotellen öljyn ja kookosmaidon kanssa. Jos käytät pakastepuolukoita, sekoita marjojen joukkoon sokerin lisäksi 
perunajauhoa, muutoin pelkkä sokeri riittää. Kaada puolet taikinasta vuokaan, ripottele puolet puolukoista pinnalle, lisää loput taikina, jonka päälle loput puolukoista. Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia tai pidempään, kunnes kakku on kypsä, kokeile tikulla kakun keskeltä jääkö taikinaa kiinni jos ei jää niin kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä kokonaan. 

Valmista italialainen marenki. Kuumenna vesi ja sokeri n. 100 asteiseksi. En uskaltanut marenkia tehä kookossokerilla, kun en tienyt miten se käyttäytyy marengissa.  Jatka sokeriliemen kuumentamista, mutta aloita valkuaisten 
vaahdottaminen, melko kovaksi vaahdoksi. Kun sokeriliemi saavuttaa 120 astetta, kaada kuuma sokeriliemi varovasti ohuena nauhana vaahdon joukkoon, vatkaa koko ajan. Jatka vaahdottamista, kunnes marenki on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi.

Kuorruta täysin jäähtynyt kakku marengilla, käytä apuna esim nuolijaa, saat rennon ulkoasun. Paahda marengin pinta kaasupolttimella tai 
pikaisesti kuumassa uunissa grillivastuksen alla. Koristele puolukoilla sekä kookoslastuilla. 



2 kommenttia: