keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Valkosipulileipänen


Valkosipulileipänen sopii esimerkiksi mainiosti keittojen aisaparina tai salaattien lisuukkena. Noutopöytään tätä voisi myös tehdä ja voisit leikata leivän muutaman sentin paksuisiksi tangoiksi. Jälleen kerran Ruokapankin tapaan ohje on helppo tehdä eli tarvii kummosia kokki kolmosen taitoja.


Valkosipulileipänen

1 kpl patonkia

Valkosipulivoi:

50-100 g voita huoneenlämpöisenä tai sulatettuna
1 kpl valkosipulinkynsi hienonnettuna
1-2 rkl persiljaa hienonnettuna

Lisäksi: 

1-2 dl parmesanjuustoraastetta


Valmista valkosipulivoi eli sekoita kaikki raaka-aineet yhteen. Halkaise patonki kahtia ja levitä valkosipulivoita kummallekin halkaistulle pinnalle. Ripottele parmesanjuustoraastetta. Laita 200 asteiseen uuniin noin 8-10 minuutiksi, niin että juusto on sulanut sekä leipä saanut hieman väriä. 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä.. taidankin tehdä heti tänään :)

    VastaaPoista
  2. Sienitukka ei muuta kuin kokkailemaan ja naatiskelemaan leivistä!

    VastaaPoista