maanantai 29. syyskuuta 2014

Punajuuripesto pastan kanssa

Onks vähän kauniin väristä?
Tässä lupaamani punajuuripesto pastan kanssa, siitä ruokakassista, jonka tilasin  Kauppahalli24 - Anton&Anton:sta. Ohje on siis Anton&Antonin laatima. Mun inhokki on siis tuo punajuuri. En tiiä mistä tuo inhokkititteli kyseiselle juurekselle on tullut, sillä pienenä mä söin punajuuria lähes kaikessa muodossa. Parhaimmillaan etikkapunajuuria mummolassa isosta peltipurkista suoraan haarukalla poimittuna. Noh, nyt aattelin kun tuon ruokakassin tilasin, että otetaas härkää sarvista. Tein, maistoin ja söin koko lautasen reippasti tyhjäksi hyvin mielin. Eli oikeesti olipas maukasta ja kauniin väristäkin vielä.

Punajuuripesto pastan kanssa

200 g pastaa
100-200 g punajuurta kuutioina
1 kpl valkosipulin kynsi
½ dl manteleita
1-1½ dl parmesania raastettuna
2½ rkl oliiviöljyä
½-1 pnt basillikaa
1 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Lisäksi parmesan raastetta

Keitä pasta ohjeen mukaan suolavedessä. Kuori punajuuret ja leikkaa kuutioiksi. Keitä suolatussa vedessä runsaat 15 minuuttia ja anna jäähtyä. Varo ettei pala pohjaan!

Laita kaikki ainekset paitsi öljy sekoittimeen ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Lisää öljy sekoittaessa ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Valuta pasta ja sekoita pesto sekaan. Tarjoile heti ja lisää halutessasi parmesan raastetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti