tiistai 29. syyskuuta 2015

Pullukat crumpetit, voi söötteys!

Kokkaa ja kuvaa -kurssin satoa. Mulle ihan uusi tuttavuus eli amerikkalaisten pannukakkujen ja blinien risteytys. Crumpetien taikina oli aika pullamaista eli paistaessa kannattaa olla esim. pari lusikkaa millä taikinaa nostelee pannulle. Paistaessakin olis hyvä olla esim. lasta ja haarukka. Hyviä oli kyllä nämäkin ja kivaa vaihtelua tavallisten lettusten tilalle. Näistä saa kasattua kivoja kasoja tai torneja syntymäpäiville tai kesäjuhliin. Näistä siis seuraavalla kerralla väsäämään gluteenittomia versioita.

Huom! Voit paistaa crumpetit etukäteen valmiiksi ja lämmittää ne pannulla voissa juuri ennen tarjoilua.


Crumpetit

5½ dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
3½ dl täysmaitoa
1 tl sokeria
½ tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1½ dl lämmintä vettä

lisäksi: 

paistamiseen rypsiöljyä ja voita

tarjoiluun:

esim. marjoja ja vaahterasiirappia tai kinuski- tai suklaakastiketta, kermavaahtoa, jäätelöä, suklaamuruusia eli mitä nyt lettujenkin kanssa söisi :)


Sekoita kuivahiiva jauhojen sekaan. Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi ja lisää sokeri maitoon. Kaada maitoseos jauhojen joukkoon. Sekoita puuharukalla muutama minuutti, kunnes taikina on tasaista. Anna taikinan kohota liinan alla lämpimässä paikassa vähintään puolesta tunnista tuntiin. Huom! Taikina kohoo ensin ja sitten lähtee laskemaan.

Liuota ruokasooda ja suola lämpimään veteen. Lisää seos taikinan joukkoon. Peitä liinalla ja anna levätä 20 minuuttia. 

Paista taikinasta lettupannulla miedohkolla lämmöllä lettuja voi-öljyseoksessa noin 5 minuuttia tai kunnes lettuihin ilmestyy kuplia. Käännä ja paista toiselta puolelta vielä muutaman minuutin. Tarjoa haluamallasi tavalla, ihania pullukoita! 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti