keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Puffetit ja Susu-jäätelöä ilman konetta, kesä mikä ihana tekosyy!


Jäätelökokeilu numero 2. en tiiä onko tämä jo voittaja. Jäätelö oli helppo tehdä ja maistui oikealle jäätelölle, tiiättekö semmoiselle herkkujädelle. Eilen maisteltiin yhden lisämakutuomarin kanssa tätä jäätelö ja hänkin oli ihmeissään mihin jäätelökonetta tarvii jos tulos on tämän makuista. Tätä ohjettahan voi tuunata helposti oman suun mukaiseksi.

Puffet -keksit jäätelön ympärillä olivat kyllä täyttä tavaraa, huh heijakkaa. Ihana kokonaisuus! Seuraavalla kerralla teen näistä kekseistä hitusen pienempiä, vois olla jopa puolet pienempi puffet. Jäätelöohje on napattu suoraan mestarilta eli Kinuskikissalta ja puffet pohjien ohje löytyi Foodilicious By Anne blogista. Toki voit käyttää puffeteista valmista kaupanjäätelöäkin, mutta itse tehty on itse tehty vai mitä ;)


Susu-jäätelöä ilman konetta

5 dl vispikermaa
1 prk kondensoitua maitoa
hieman vaniljauutetta tai vaniljasokeria

Makuaineet:

0,5 purkkia kinuskia yhteensä
Susupaloja


Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita purkki kondensoitua maitoa vaahdon sekaan ja vanilja. Vatkaa vielä kunnes massa on mukavan kuohkeaa. Leikkaa Susupalat pienmmiksi paloiksi ja sekoita massan sekaan. (Muista jättää muutama koristelua varten jos haluat.) 

Kaada kinuskista vähän yli puolet massan sekaan ja pyöräytä huolimattomasti sekaisin, jotta sekaan jää kinuskiraitoja. 

Kaada massa sopivaan astiaan jos tarjoilet puffetien kanssa niin laita esim. suorakaiteen malliseen leivuovuokaan. Kaada loput kinuskista päälle. Tee jäätelön pintaan lusikalla aaltoja ja näin muodostuu raitoja. Asettele loput Susupalat pinnalle jos haluat. 

Pakasta yön yli kannen tai kelmun alla. 


Puffetit

125 g voita
2 dl sokeria
1 kpl kananmunia
3 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
pikku riikkisesti suolaa


Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmuna edelleen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne vaahdon joukkoon. Nosta taikina peitettynä jääkaappiin noin puoleksi tunniksi, 

Valmista keksimuotti eli leikkaa paperille tai pahville suorakaiteen mallinen muotti. Mitat isoon keksiin 5,5 cm x 9 cm. Toki voit tehdä pienemmän tai pyöreän tai neliön :) 

Laita hitusen jauhoja alustalle ja kauli taikina noin 2 mm paksuiseksi levyksi. Leikkaa muotin avulla suorakaiteen mallisia keksejä veitsellä tai pizzaleikkurilla. Nosta keksit lastalla leivinpaperin päälle uunipellille. Paina kekseihin reikiä esim. puutikun tylpällä päällä. 

Paista keksejä 200 asteisessa uunissa 6-8 minuuttia. Jäähdytä keksit. 

Leikkaa jäätelöstä puffet keksin mallisia 1-2 cm paksuisia viipaleita. Nosta jäätelöpalat keksin päälle. Laita puffetit hetkeksi pakastimeen, kunnes ne ovat jähmettyneet. 


PS. Ruokapankin sivuille seikkailee kesän ajan kattauksissa Havi ja maustaessa Meira.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti